keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

DIY Leikki kaukoputki lapselle

Aku oli eilen kuumeessa joten tänään vaan ollaan kotona. Nyt on kyllä sopivasti sadekeli että ihan hyvä päivä olla kotona. Aika tylsäksihän se käy, tää kotona oleilu jos ei keksi mitään erityistä. Meillä ei lapset vielä pitkiä aikoja itsekseen leiki. En nyt toki Iivolta sitä odotakkaan mutta Akulla oli aiemmin vaihe kun leikki enemmän itsekseen. Nyt pitäisi seistä vieressä että leikki sujuu...legoilla kyllä leikki yhtenä päivänä aika kauan ja oikein jo ihmettelin että mitä se puuhaa :D 

Päätettiin vähän askarrella. Tehtiin aiemmin leikki kiikarit ja silloin sain Nadjalta idean tehdä kaukoputki. Helpoitenhan se tietysti kävisi tyhjästä talouspaperi rullasta mutta koska meillä ei ole, tehtiin tyhjistä vessapaperirullista. 

Valmiita nämä ei tässä kuvassa vielä ole, koristelu jatkui vielä pitkään :D
Yhteen kaukoputkeen meni kolme rullaa. Levitettiin liimaa rullan yhteen reunaan laitettiin sisäkkäin toisen rullan kanssa...


..niinku näin.


Tarkkaa puuhaa..


Sitten valittiin värillisistä papereista minkä väriset kaukoputket tahdoimme. Mulle tuli musta ja Akulle vihreä. Aku levitti liimaa paperin reunoille ja rullasi kaukoputken paperin sisälle.




Sitten oli koristeluiden vuoro. Leikattiin kuviosaksilla erivärisestä paperista koriste soiroja joita liimattiin kaukoputkiin. Sitten vielä tarroja, loputtomasti tarroja  :D




Semmoset. Ne on kyllä tällä hetkellä pikkuusen erinäköset jo. Aku jatkoi koristelua aika pitkään :D

4 kommenttia:

  1. Oi ku hienoja <3 <3 Rakkaudella väsättyjä <3 :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kaukoputkia! Meilläkin leikitään talouspaperirullilla ja ne ovat kaukoputkia, mutta en ole koskaan ollut niin luova, että olisin ymmärtänyt askarrella A-murun kanssa niitä kauniimmiksi! Kiitos ideasta! Kiva blogi sinulla, tähän täytyy tutustella lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon :) Oonkin käynyt joskus lukemassa sinun blogia :)

      Poista

Kiitos kommentista ♥