torstai 21. huhtikuuta 2016

Lapsuuden muistot talteen

Mä oon alkujaan säästänyt siis ihan hirveesti Akun vauva-ajan vaatteita ja erilaisia muistoja kuten ensimmäinen tutti ja sitä rataa. Jossain vaiheessa tajusin että ihan kaikkea ei voi säästää ja mitä kauemmin pidät jotain tavaraa tallessa sitä vaikeampi siitä on hankkiutua eroon. Yhtä juttua en sentään säästänyt: Muistatteko se muovi klipsun millä napanuora "sidottiin"? Hoitaja synnärillä antoi sen mulle ja sanoi "Sen voi vaikka hammasharjalla pestä ettei rupea haisemaan". Mä olin silleen et "Öö..miks se pitää pestä". Luulin siis ensin että sitä tarvitaan vielä johonkin. Mutta ilmeisesti hormoonihuuruiset äidit säästää niitä. Anteeksi nyt ihan vilpittömästi jos joku loukkaantui, mä oon varmasti säästänyt jotain mikä kuullostaa jonkun muun mielestä oudolta ;D

No joka tapauksessa. Tavaraa oli siis kertynyt. Osan vauva-ajan vaatteista oon myynyt mutta aika paljon on jäänyt säästöön kun en vaan ole raaskinut hankkiutua eroon, mikä oli tietysti hyvä kun syntyi toinen poika ja vielä samaan vuodenaikaan.

Molemmilla pojilla on ollut muistoja omissa äitiyspakkauksissaan ja meidän vanhassa kodissa olikin ihan älyttömän hyvin säilytystilaa joten paria äippälaatikkoahan mahtui hyvin säilyttämään ja olisi mennyt pari lisää ilman mitään tilan puutos ongelmia. Nyt ei oo ihan yhtä hyvin asiat sillä saralla. Vaikka onkin ihan ookoo säilytystilat täälä uudessa kodissa niin silti mun piti nyt vähän karsia. (Mullahan oli siis vanhassa kodissa yks kokonainen vaatekaappi kirppiskamoille ja Akulla oma vaatehuone, et revi siitä..)


Säilytin molemmille pojille joitain vauvavuoden vaatteita, kuten kotiintulovaatteet + joitain mitä on pidetty oikein paljon ja niitä mitä joku on juuri heille tehnyt. Muut vaatteet laitoin mappi öö kassiin ja kaappiin, todennäköisesti seuraava askel on myynti kunhan oon käsitellyt tätä asiaa tarpeeksi ;D Päätin että yksi äitiyspakkaus saa riittää molemmille, jaoin sen pahvilla kahteen osioon. Pahvin otin toisesta yli jääneestä pakkauksesta, kuvat mun nerokkaasta oivalluksesta alla.

Tein puukolla pakkauksen patjaan viillon että pahvi sujahtaa sinne hyvin, olisi sen toki voinut ottaa poiskin..

Vaatteiden lisäksi poikien muistoista löytyy mm. Pohjalainen syntymä päivältä, se ensimmäinen tutti ja Akulta myös viimeinen tutti, synnytyskertomukset, neuvolakortit raskausajalta, askarteluita, ristiäis- ja syntymäpäiväkortteja, ensimmäiset kengät ja ensimmäiset lelut. Askarteluita tulee koko ajan lisää ja kaikkeahan ei voi säästää, paljon kuvaan teoksia ja laitan vaan pois kun on aikansa ihailtu ja pidetty esillä.


Akun huoneessa olevan vaatekaapin päälle menee juuri mukavasti tämmöinen muistolaatikko. Iivon huoneesta me otettiin kaappi pois kun huone on aika pieni ja poikien vaatteet mahtuu hyvin ainakin toistaiseksi tähän yhteen kaappiin.


Missä te säilytätte lapsuuden muistoja? Ja vielä enemmän kiinnostaa mitä te säilytätte?

Hyvää viikonloppua kaikille ♥
Nora

20 kommenttia:

  1. Hyvä käyttöidis noille äippälaatikoille :D Meillä on säilötty aikalailla samoja juttuja: Raskausajan neuvolakortit, ne rannekkeet jotka oli vauvan KÄDEN ympärillä synnärillä, jalanjälki printit, vauvavuoden kirja, synttärikortit, tarhavalokuvia, ja ja ja... ai kamala miten paljon tavaraa on säästetty! Ja luultavasti kun pojat sitten joskus muuttavat pois ja mä yritän antaa ne muistolaatikot heille, he katsovat varmaan mua silleen et "mutsi, älä viitti hei.." hahaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meilläkin ne rannekkeet tosiaan vauvakirjojen välissä ja hiuksia jne.. Mä luulen että poikien tulevat puolisot voi arvostaa näitä muistoja enemmän viimeistään sitten jos saavat omaa jälkikasvua :D

      Poista
  2. Ei kai kukaan säästä noita napanuoran sitomislenksuja?! Siis vaikka mä paljon säästänkin niin sitä en sentään ole säästänyt :D Meillä on säästössä äitiyspakkauksen makuupussit (paitsi kuopuksella, jolle en saanut ostettua oman vuoden pussia), tutteja, kortteja, laitoksella lapsen kädessä olleet rannekeet, vaatteita, syntymäkuun perhelehti (tytöllä Kaksplus, toisella Vauva ja kolmannella nippu lehtiä), lippuja reissuista, askarteluja ja ihan liikaa kaikkea muuta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan meilläkin tosiaan makuupussit ja itseasiassa vähän muitakin vauvapeittoja.. taidan huijata itseäni kun ne on toisessa paikassa ;D ne on niin isoja että täyttäisi koko laatikon :D Ensin meinasin säästää äp:n haalaritkin mutta ne on jo viety kierrätykseen :)

      Poista
  3. Mullakin on laatikkokaupalla vaatteita jo pelkästään Pihviltä. Nyt kun Papun ensimmäiset vaatteet meni säilöön, karsin jotain Pihvinkin vaatteita lisää. Kaikkea ei tosiaan voi säilöä. Ihan yhteen laatikkoon mä tuskin pääsen, koska joitain vaatteita säilön Papun kasvua odottaen. Ehkä sitten kun lapsiluku on täynnä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itseasiassa mulla on tietenkin kauheet kasat Akun vaatteita Iivoa odottamassa mutta ne on eri paikassa koska ne on puhtaasti käyttöön, en aio niitä sitten enää muistoina säästää kun jäävät Iivolta joskus pieneksi :) Alkuun säilytin kaikki laatikoissa mutta tosiaan,ne vievät aika paljon tilaa.. :/

      Poista
  4. Meillä on yksi Marimekon pahvisalkku per lapsi, joissa on leluja ja tossut. Vauvakirjat sairaalarannekkeineen yms. paperimuotoisine lisukkeineen kirjahyllyssä. Ja oma lempparini: yhdet koristetaulut, joissa on nimitutit, pienet pehmokoristeet kastekimpuista sekä vaunuissa suojelleet turkkilaiset "hyvän silmät". Vaatteita en ole säästänyt, koska anoppini oli. Ja miten nolo se tilanne olikaan, kun moisista "ihanuuksista" kieltäydyin viimeisillään raskaana. 😄 Molemmat lapseni ovat poikia, enkä usko, että kovin paljon arvostavat näitä aarteita aikuisina. Mutta jotain oli tietysti pakko saada jemmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen kans että pojat ei välttämättä hirveesti arvosta mutta ehkä tuleva puoliso..? Vaatteita on tosiaan turha hirveen paljon säästää tulevaa käyttöä ajatellen, ihan muutamia muistoksi :) ja tietysti jonkun itse tekemiä villapukuja yms. niille voi ollakkin käyttöä joskus :)

      Poista
  5. Muuton edessä ajattelin tehdä tuon saman projektin. Ihan hirveästi on tullut säästettyä kaikkea. Olevinaan ei raaski luopua. Uudessa kodissamme olisi ihan hirveästi tilaa säilöä, mutta huomasin vain itse lapsuudenkodista muuttaessa, että vain muutama juttu olisi ollut kiva monien laatikoiden sijaan. Niinpä päätin että molemmille lapsille jää vain yhdet äitiyspakkauspahvilaatikot pikkulapsiajasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, turhaan sitä on liikaa säästää koska vaikka muistot ovat ihania niin ei sitä tavaraa vaan voi loputtomasti säilöä :D

      Poista
  6. Aika samoilla linjoilla olen sun kanssa säilytysasioissa, mulla myös kahden tytön vaatteet ja lapsuusmuistot mahtuvat äp-laatikkoon. Nyt on työnalla yksivuotiaalle muistojen laatikko, jonne läheiset toivat jonkin esineen tai yllätyksen, jonka tyttö saa sitten kun täyttää 18 vuotta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva sellainen muistojen laatikko :) Me tehtiin alkuvuodesta aikakapselit jotka saa avata kun oppii lukemaan :)

      Poista
  7. Hei pliis :D Mä oon just se ketä on säilyttänyt myös nää napapinnit ja esikoiselta jopa sen napatyngän, näyttää ihan "kuivalihalta" :D heh köh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii, apua :D Sut tuntien ne pyörii jossain keittiön kaapin perukoilla et oo ny varovainen ;D

      Poista
  8. Kaiken ton vauva ajan muistojen lisäksi mulla on säästössä poikien koulukirjat ja kokeet piirustukset ym ym. Sekopäistä ku oikein ajattelee. Löytyykö tällaisille äideille terapiaryhmää ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii :D ihana :) Tavallaan munkin tekis mieli säästää ihan kaikki mutta onneksi oon tällainen siivoilu intoilija niin tulee heitettyä pois :D

      Poista
  9. Mäkin oon säästäny kaikki vauva-ajan jutut ja just yks päivä löysin pienestä pussukasta synnäriltä saadut nenäliinat :D Kaikkee sitä on vauvahuuruissa kerännytkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, niinpä :D Muistan kun melkein itkin kun laitoin Akun ensimmäisiä pieneksi jääneitä sukkia pois :D

      Poista
  10. Äippälaatikossa meilläkin on säästössä muistoja :). Vaatteista olen säästänyt vain kaikkein rakkaimmat (jonkun tekemät, muutaman itse tekemäni sekä ne kotiutumisvaatteet), jotkut ekat kengät ja sitten kortteja/lehtijuttuja pojasta/muutamia askarteluja ja piirustuksia. Toki olisihan se ihanaa säästää vaikka kaikki, mutta tykkään kuitenkin ettei hirveästi ole tavaraa paikat täynnä. Meillä poika kiintyy joihinkin vaatteisiin ja ruinaa niitä aina muistolaatikkoon :D. Ilkeä äiti ei kaikkea anna säästää ;). Mun mies kyllä sanoi tässä aikuisiällä, että olisi kiva, kun vanhemmat olisi jotain säästäneet hänen lapsuudestaan. Hän ei nimittäin muista omasta lapsuudesta paljon mitään(en tiedä mistä johtuu), niin olisi saanut edes muistojen kautta palautettua paremmin mieleen. Joitain kuvia on onneksi tallella. Eipähän sitä tiedä, mitä poika haluaa sitten isompana muistoilleen tehdä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ainakin mun mielestä ollut kiva lukea omaa vauvakirjaa ja vertailla omiin lapsiin sekä katsella kuvia ja etsiä yhdennäköisyyttä :) En tiedä onko se sitten enemmän naisten (äitien) juttu :D

      Poista

Kiitos kommentista ♥