perjantai 17. helmikuuta 2017

Ihanaa olla yksin

Perus luonteeltani olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut. Jos joku vaan on juttu tuulella, musta saa kyllä kaverin niin säiden päivittelyyn kuin syvällisempiinkin pohdintoihin. Joskus kuitenkin tuntuu että aivoissa on "over load" ja pitää saada olla rauhassa, yksin.


Ennen lapsia vietin aika usein aikaa yksin, omasta halusta. Saatoin olla useita päiviä mökillä itsekseni lueskellen, puuhastellen, saunoen, kesällä uiden jne. ilman telkkaria, läppäriä tai edes älypuhelinta (koska mullahan on sellainen ollut vasta 1,5v..). Oli ihanaa lukea aamu viiteen ja nukkua aamulla pitkään, sitä on ikävä. Mä viihdyn yksin. Nooh, eiköhän elämässä vielä tule sekin hetki kun aikaa on ehkä enemmän kuin haluaisi.

Nykyään en luonnollisesti ole kovin usein itsekseni, siis ainakaan samalla tavalla kuin ennen, mutta kyllä mä päivittäin luon puitteet sille että saan olla omissa ajatuksissa hetkisen. Nyt raskaus aikana oon huomannut että olisi enemmänkin tarvetta olla yksin ja oon saanut siihen muutaman mahdollisuuden. Ami on mm. vienyt muutaman kerran poikia jopa koko viikonlopuksi mökille ja pojat on myös olleet pari kertaa mummin ja paapan luona yökylässä niin että Ami on ollut sitten omissa menoissa ja minä olen saanut ihan vaan olla, omissa ajatuksissa ja puuhissa. Okei, osaksi mulla on ollut myös työvuoroja ja siksi olen jäänyt kotiin mutta on sekin ollut omalla tavalla kivaa lähteä töihin rauhassa ja tulla kotiin rauhassa.

Nyt siis sanon sen mitä ei vissiin pitäisi sanoa: Kun mun lapset on poissa kotoa, mä en istu sohvalla ikävöimässä ja vääntelemässä käsiä että koska ne tulee kun ei ole mitään tekemistä.

Tähän väliin mainitsen että pojat ei toki ole kahta yötä kauempaa olleet minusta erossa ja silloinkin aina isänsä kanssa. Jaa hetkinen, Aku on tainnut kerran olla mun äidin kanssa mökillä 2 yötä.. Joka tapauksessa, suhtautuisin varmasti erilailla jos oltaisiin erossa pidempään tai liian usein tai vastentahtoisesti (esim. sairaus yms.) tai jos vaikka kävisin pitkää päivää töissä jolloin olisin lapsista erossa päivittäin. Mutta nämä suhteellisen harvat breikit on kyllä todellakin tervetulleita.


Kun lapset on kotihoidossa, siinä ollaan todellakin kylki kyljessä yleensä aamusta iltaan. Juuri niin kuin minä itse olen sen halunnutkin menevän. Aku käy kerhossa 2 kertaa viikossa 4 tuntia kerrallaan, Iivo ei vielä ole saanut kerhopaikkaa vaikka ikänsä puolesta pääsisi jo avoimen päiväkodin kerhoon. Seurakunnan kerhoissa saattaisi olla tilaa mutta en halua viedä poikia eri päivinä kerhoihin vaan haluaisin heidät samaan ryhmään. Siispä käydään Iivon kanssa perhekerhoissa, Aku tulee tietysti mukaan silloin kun ei ole omaa kerhoa. Harvoin mulla on mitään omia menoja iltaisin, saattaa kuulostaa tylsältä mutta ei se ole. Tykkään olla perheen kesken ja yritän hoitaa kaikki "pakolliset jutut"  kuten kaupassa käynnit, oman liikkumisen (=hyötyliikuntaa mielikuvitusta käyttäen) jne. päivän aikana että illat sitten ollaan niin kuin halutaan ilman pakollisia kiireitä. Sitten kun se mahdollisuus olla yksin tulee, se tulee todella tarpeeseen ja otan siitä kaiken ilon irti.


Näin raskaus aikana en haali mitään menoja mun "omalle päivälle" kun sellainen ilmaantuu. Oon mm. kierrellyt kirppareita, saunonut pitkän kaavan mukaan, lenkkeillyt Touhon kanssa, katsonut Netflix sarjoja ja tavaksi on tullut hakea salaatti baarista lounas ja iltapalaksi Subi ja karkkia :D Sanotaan nyt vielä että ei raskaana nää mun "omat päivät" on toisinaan vähän erilaisia..

Rakastan mun arkea ja perhettä mutta mä viihdyn myös yksin. Hiljaisuudessa, omissa ajatuksissa, ilman mitään häiriötekijöitä. Ainakin aina silloin tällöin :)

Miten muut, varsinkin äidit. Osaatteko olla yksin? Onko teillä mahdollisuutta olla joskus yksin? Ja mikä tärkeintä, mitä te teette silloin?

♥ Nora

6 kommenttia:

  1. On outoa, jos talo on hiljainen! Tällaisissa (hyvin harvinaisissa) tilanteissa sitä usein kyllä tulee tehtyä rästijuttuja tai juostua asioilla.
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon pakottanut itseni pois siitä että tekisin jotain hyödyllistä kun olen yksin :D Toki aina siistin kodin pikaisesti että voin rentoutua mutta yleensä en tee edes blogijuttuja silloin kun oikeasti on mahdollisuus totaaliseen rentoutumiseen. Poikkeus on joku tunnin yksinolo, sen käytän tehokkaasti rästihommiin :)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus! Oi, yksinolo... Niin paljon kaipaan sitä! Varsinkin omassa kotonani haluaisin olla yksin, mutta se on hieman vaikeasti järjestettävissä - viikottain onnistuu ehkä tunti-pari. Sukulaiset asuu kaukana eikä nuo lapset (4v ja 1,5v) ole kovin innoissaan autoilusta. Miehen työn takia olen vielä paljon "jumissa" yksin lasten kanssa, joten kuormitusta tulee työarjen ja lasten hoidon myötä aika lailla. Ja aina on kiire, tai jotain hässäkkää.

    Kuulostaapa sun aiemmat mökkireissut ihanilta! Just tuollaista mä haaveilisin kotona, lukemista ja omaa rytmiä. Tosin myös sitä aivotonta Netflix-maratonia... :)

    Koska kotona mun on vaikeaa saada yksinoloa ja rakastan matkustelua, päätin että lähden keväällä pakomatkalle pariksi yöksi. Saan olla ihan yksin reissussa! Tuleepa sekin sitten ensimmäistä kertaa koettua, nimittäin yksin matkustaminen.

    Oikein ihanaa loppuraskautta ja tsemppiä arkeen! Jos haluat lukea mun mietiskelyt täsmälleen samasta aiheesta, pääset lukemaan niitä tästä linkistä:
    Ensimmäistä kertaa yksin ulkomaille?

    - Kati -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, pitääkin käydä lukemassa :) Yksin matkustaminen on kyllä luksusta ♥ En ole sen kummemmin yksin matkustanut oikein mihinkään kuin tammikuussa kun oli Perheblogien kehittämispäivä Helsingissä. Silloin menin ekaa kertaa ihan yksin junalla :D ja nukuin ekaa kertaa ihan yksin hotellihuoneessa. Ennen paluumatkaa jäi aikaa vielä shoppailla itsekseen ja kävin yksin syömässäkin, sekin taisi olla eka kerta :D Oli aika kivaa vaihtelua, täytyy myöntää.

      Poista
  3. Hyvä kirjoitus! Minä kaipaan myös paljon "omaa aikaa" mutta en taas tykkää olla yksin. Välillä yritän olla yksin, mutta hetken päästä huomaan että olen järkännyt itselleni ihan kamalasti kaikkea ohjelmaa ja hakeudun taas kavereiden seuraan. Eli oikeastaan yritän viettää aikaa yksin, mutta harvoin onnistun siinä.. Minusta mikään ei ole hauskaa jos sitä hetkeä ei ole jakanut jonkun kanssa. Noloa myöntää tavallaan, mutta olen riippuvainen muista ihmisistä. Kamalinta olisi minusta lähteä reissuun YKSIN. Kadehdin sinua ja niitä muita jotka osaavat olla rauhassa itsekseen - uskon myös, että se on hyvin terapeuttista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä siinä yksin olossa onkin vähän opettelua, en tiedä. Ihan nuorena ja lapsena en muista viihtyneeni yksin mutta ehkä siinä 23vuotiaana (?) aloin viihtyä enemmän yksin, siis silloin tällöin. Onhan siinä pidemmällä mökkireissulla joskus käynyt niin että juttelen ääneen itsekseni tai otan maraton puhelun jollekkin läheiselle :D Ollaan kuitenkin kaikki erilaisia ja tarvitaan eri asioita että pysytään balanssissa ♥

      Poista

Kiitos kommentista ♥