lauantai 1. huhtikuuta 2017

Synnytyskertomus osa 2

Synnytyskertomus osa 1 löytyy täältä, klik!


Kello oli noin 5.30 torstai aamuna kun meidät oli saatettu synnytyssaliin joka oli siis eristyshuone mun noro- epäilyn vuoksi. Olin tosi kipeä ja väsynyt koko yön valvomisesta ja koska supistukset oli (kahden aiemman synnytyksen kokemuksen perusteella) kovia toivoin että kohdunsuu olisi sen 4cm - 5cm auki mitä vaaditaan että saisi epiduraalin. Olin luonut mielessäni "selviytymissuunnitelman" jossa minä saisin epiduraalin melko pian ja vatsakrampitkin loppuisivat jolloin voisin levätä ja kerätä voimia ennen loppurutistusta. No mutta näinhän ei tietenkään käynyt. Kohdunsuu oli 2,5cm auki, reunaa jäljellä, täytyy myöntää että olin aika pettynyt. Avautumisvaihe ei siis oletettavasti sujuisi yhtään sen nopeampaa kuin Iivon synnytyksessä (melkein 14 tuntia)  joka myös käynnistyi vesien menolla.

Äkkiä plan b:eetä suunnittelemaan. Kätilö toisi mulle tens- laitteen ja jumppapallon (jee... not!). Mutta ensin pitäisi saada käyrä. En voinut mennä yhtään maate koska vatsassa alkoi pyöriä heti joten keikuin tunnin ajan sängyn reunalla joka oli todella epämukavaa varsinkin supistusten tullessa koska pienikin liikahdus sai singaalin katoamaan. Sain tens- laitteen selkään siinä samalla ja joo, tuntuihan se ihan kivalta ja pidin sitä varmaan pari tuntia mutta eihän se nyt mitään varsinaisesti auttanut. Siirryin vähän skeptisin mielin jumppapallon päälle (vitutus käyrä alkoi nousta) mutta se olikin yllättävän hyvä istua, ainakin verrattuna sängyn reunaan. Siinä sitten keikuin seuraavan tunnin, aina supistusten välissä (n. 5min väli) meinasin nukahtaa ja kerran horjahdinkin vähän pallon päältä ennen kuin havahduin. Kello tuli 7.30 eli olimme olleet kaksi tuntia sairaalassa. Päätettiin soittaa kelloa, pakkohan niin kovien supistusten oli jotain saada aikaan? Tässä vaiheessa oksensin vielä viimeisiä sappinesteitä.

Kätilö saapui, tässä välissä oli vuoro vaihtunut. En meinannut uskoa korviani kun kätilö kertoi ettei juuri mitään ollut tapahtunut 2tunnissa, auki 2,5cm mutta reuna sentään hävinnyt. Supistukset tuli edelleen säännöllisinä ja kipeinä. Kätilö tarjosi mulle panadolia ja tartuin tarjoukseen vaikka tiesin että ei se voisi auttaa tähän tilanteeseen, eikä auttanutkaan. Lannistuneena päätin mennä suihkuun kuluttamaan aikaa. Lämmin vesi kyllä rentoutti ja meinasin sinne suihkuunkin nukahtaa kunnes aina havahduin supistukseen, mutta kipuja se ei helpottanut. Pari tuntia sain kulumaan suihkussa, kävin välillä hetken huoneen puolella "vilvoittelemassa" ja juomassa koska vesi alkoi pysyä sisällä, vatsan kouristelukin oli onneksi loppunut. Kello läheni kymmentä ja taas kutsuttiin kätilö, nämä väli ajat olimme siis Amin kanssa keskenämme. Eristyksen vuoksi kukaan ei tullut huoneeseen "turhaan".

Nyt olikin tapahtunut edes jotain, auki 3,5cm. Jee, ei enää pitkä epiduuraaliin. Retkotin jumppapallon päällä ja ruikutin tuskissani ja väsyissäni että enkö saisi jotain mikä helpottaisi supistuksia kun ne voimistuivat koko ajan ja olin aivan henkisesti ja fyysisesti finaalissa. Kätilö ehdotti että enkö menisi sängylle lepäämään? Kiva ajatus, kas kun ei mulla tullu mieleen sänky silloin kun suihkuun meinasin nukahtaa :D En siis edelleen pystynyt mennä makaamaan kun pelkäsin että alkaa oksettaa ja rajut supistukset havahdutti muutaman minuutin välein. Hetken päästä onneksi mulle kiikutettiin kipupiikki. Oi luoja, ensimmäinen helpotus oloon. En tiedä vaikuttiko se enemmän mun päähän vai kroppaan mutta joka tapauksessa mulle tuli paljon parempi olo. Se vei supistuksista pahimman terän ja sai muutenkin väsymyksestä sumean pään vielä pikkuisen sumeammaksi mikä ei kyllä siinä vaiheessa haitannut yhtään. Sanoinkin että ensimmäisen kerran sinä päivänä tuntui että kyllä tästä selvitään.

Pari tuntia vierähti taas, lähinnä pallon päällä. Join lasillisen mustikkakeittoa ja söin palan leipää. Vettä litkin hulluna koska se pysyi sisällä ja pelkäsin että en jaksaisi jos en joisi edes sitä vettä niin paljon kuin mahdollista. Vauvalla pysyi koko ajan sykkeet hyvänä, onneksi tämä mun pöpö ja tuskaisuus ei siis vaikuttanut häneen. Kipupiikin vaikutus alkoi hälvetä ja pikkuhiljaa supistusten todellinen luonne alkoi taas tulla esiin, ei hitto. Taas soitettiin kätilöä, joko nyt saisi sen autuuden tuovan epiduraalin?

5cm auki!! Halleluuja, nyt se epiduraali ja vähän äkkiä. Hykertelin mielessäni että nyt, nyt mä saan levätä. Vaikka nukkua tunnin- kaksi ja ehkä syödä jotain ja sitten pykätä vauva maailmaan. Välimainintana että ne supistukset mitä mulla tuossa vaiheessa oli, eivät olleet mitenkään verrattavissa aiempien synnytyksien supistuksiin. En tiedä vaikuttiko mun heikko kunto paljonkin siihen kipuun/miten koin kivun, mutta se oli jotain mille en edes keksi sanoja. Sain ilokaasu naamarin ja kätilö lähti "tilaamaan" epiduraalia. Kaiken kruunasi ilokaasun aiheuttama oksennus joka nollasi mun nestetankkauksen tai ainakin mustikkakeiton ja leivän palasen. Taas tässä välissä vierähti tunti, elämäni tuskasin ja pisin tunti. Siinä jupistiin niin jumalaa ja jeesusta kuin saatanaa ja perkelettä..

13.35 opulta sain sen epiduraalin. Olin ladannut siihen niin paljon odotuksia, että voitte kuvitella kuinka pettynyt olin kun se ei vienytkään kaikkia kipuja pois kuten kahdessa aiemmassa synnytyksessä. Tunsin kuinka epiduraali alkoi vaikuttaa, vaimensi supistuksia ensin vähän ja sitten kokonaan. Ei mennyt kuin parikymmentä minuuttia kun aloin tuntea ponnistamisen tarvetta. Ei ei ei, ei tässä näin pitänyt käydä. Mun piti saada levätä! Soitettiin kelloa, taas oli vuoro vaihtunut ja saatiin uusi kätilö sekä opiskelija, ensimmäinen opiskelija mun synnytyksissä. Pienen jutustelun jälkeen uskalsin myöntää että nyt ponnistuttaa ja kovaa. Tuomio, 10cm auki. Sen olin kyllä arvannutkin. Joku muu olisi hihkunut onnesta mutta mä menin totaali paniikkiin. Olin saanut pidettyä itseni kasassa koko päivän mutta nyt tuli hysteerinen itku. Mun piti saada levätä! Kätilö kysyi että laitetaanko nyt se pudendaali puudute mitä olin toivonut ponnistusvaiheeseen? Itkin vaan että tää epiduraali ei toimi enään enkä mä halua näitä supistuksia! Pikaisen mietinnän tuloksena päätettiin yhdessä että saan toisen annoksen epiduraalia ja unohdetaan se pudendaali. Vedin epätoivoisena ilokaasua koko ajan, en tiedä mitä olisin tehnyt jos joku olisi yrittänyt viedä sen multa. Puristin maskia niin että se irtosi letkustakin jossain vaiheessa ja epäilen että mun oikean käden peukalo on jotenkin venähtänyt tästä rutistamisesta kun on vielä viikonkin jälkeen kipeä ja turvonnut :D

Sain siis toisen annoksen epiduraalia heti kun vaadittava tunnin väli ensimmäiseen annokseen täyttyi. Se vaimensi ponnistuksen tarvetta sellaiseksi että sen kesti yhdessä ilokaasun kanssa. Vauva ei ollut vielä täysin oikeassa asennossa ja koska kestin nyt ponnistamisen tarvetta "hyvin", päätettiin odotella kaikessa rauhassa ponnistamisen kanssa. Se oli aivan loistava suunnitelma, kerkesin myös kasata itseni uudestaan. Menin jumppapallolle ja jutusteltiin mukavia kätilö-opiskelijan kanssa. Ihan kiva että tässä loppu vaiheessa joku jäi huoneeseen meidän kanssa kun koko päivän oli ollut vähän hylätty olo, mikä tietysti johtui eristyksestä ja ymmärrän täysin menettelyn mutta ei se silti kivalta tuntunut. Tunti siinä taas vierähti, 10cm auki jumppapallolla. Välillä tunsin kuinka vauva liikahti parempaan asentoon.

Kun alkoi tuntua että epiduraali hälvenee, päätin että on aika kokeilla ponnistamista. En missään nimessä halunnut enään tuntea niitä supistuksia ilman mitään puudutetta. Itse ponnistaminen ei varsinaisesti jännittänyt mua, ainoastaan riittäisikö mun voimat? Ensimmäinen ponnistus meni ihan harakoille. Tuntui että mun aivot oli aivan muusia väsymyksestä ja varmaan ilokaasustakin.. Muistin kyllä kuinka ponnistaa mutta kaikki muu tuntui vaikealta. Oikean asennon löytäminen, hengittäminen, ajoitus. Paikalla oli kätilö ja opiskelija kun aloitettiin ja kun kätilö pyysi Amia soittamaan kelloa että avustava kätilö saapuu paikalle, mä olin aivan vainoharhaisena "miks pitää soittaa kelloa, mitä tapahtuu?" Mulla oli pieni pelko että mun voimat ei riitä ja keskityin ihan liikaa siihen mitä kätilöt puhui keskenään, sanoinkin että "puhukaa mulle". Oikeasti tilanteessa ei ollut mitään dramaattista. Onneksi kaikki kolme, kätilöt ja opiskelija olivat todella ammattitaitoisia ja ohjasivat mua hyvin läpi ponnistusvaiheen. Kiitos siitä, en tiedä kauanko siinä olisi mennyt huonolla tai puutteellisella ohjauksella koska ajatus ei vaan luistanut. Sillä sekunnilla kun pää oli pihalla, tyttö päästi ensi parkaisunsa ♥ Loput tulikin melkein itsestään, pientä himmailua ja kevyt ponnistus. Muistan että poikien kohdalla hartiat on ollut ponnistuksen haastavin vaihe. Hänellä oli käsi jotenkin kaulalla syntyessään joten sekin toi hieman lisähaastetta ponnistamiseen, eli kaiken huomioon ottaen ihme että ponnistus kesti vain 9minuuttia.


Aika pitkä stoori, vaikka pitkä oli synnytyskin. Avautumisvaihe 12tuntia 4min, ponnistusvaihe 9min, jälkeisvaihe 19min. Kokonaiskesto 12tuntia ja 32 min. Kesto vesien menosta 15tuntia 13min. Vauva syntyi torstaina 23.3.2017 klo. 16.13. Paino 3740g, pituus 51cm ja päänympärys 36cm. Hänellä on tummia hiuksia, pieni suppusuu, kauniit hymykuopat ja äitinsä väkäleuka  ♥

Sillä sekunnilla kun hän oli ulkona, kaikki kipu loppui ja unohtui. Hoin pitkin päivää että ei enää ikinä, ei enää ikinä. Kun sain tytön rinnalle, mietin jo "oliko se nyt niin kamalaa.." Ihmiskeho on kyllä ihmeellinen. Kai se on tarkoituskin että se kipu unohtuu nopeasti. Ilman pientä lisämaustetta nimeltä noro (tai mikä nyt oli, näytettä ei saatu), synnytys meni siis aika samaa kaavaa kuin aiemmatkin. Kivut oli kyllä ihan omaa luokkaansa, aiemmin ei ole meidän synnytyssalissa lennellyt ärräpäitä.. Vauva piti pestä ennen kuin lähdettiin salista osastolle, noron takia. Melko turhaa mun ja kätilönkin mielestä mutta en ole takertunut tuohon asiaan.

Osastolla olimme myös eristyksessä, mikä oli oikeastaan aika luksusta sillä meidän sairaalassa ei ole perhehuoneita, yhden hengen huoneita tai potilashotelleja. Nyt olin siis yksin, oma vessa ja suihku. Edelleen huoneessa ei kukaan huvikseen käynyt, ruuat tuotiin ja muut pakolliset, muuten sitten kellon soitosta (taisin soittaa kelloa kerran..). Se oli ihan kivaa, en valita :) Kotiin päästiin lauantaina päivällä, synnytyksestä tuli siis lysy, eli lyhytsynnytys. Käytiin maanantaina painokontrollissa osastolla ja paino oli lähtenyt hienosti nousuun pelkällä rintamaidolla.

Nyt pitää mennä takaisin nuuskuttelemaan vauvaa ♥ Palailen vauvan arjen alun kuulumisiin kun taas maltan istua koneelle :)

♥ Nora
p.s. Pari vuotta sitten kirjoitin yhteenvedot poikien odotuksista ja synnytyksistä. Akun tarinan löydät täältä, klik! , ja Iivon tarinan täältä, klik!


12 kommenttia:

  1. Voi että mikä ihana murunen siellä, onnea.♥
    Saiko teillä muut tuon taudin? Aika rajulta kuulosti. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Terhi ♥

      Ei tarttunut muihin. Meillä oli muutamia viikkoja sitten vatsatautia, mulla ja pojilla, oliskohan he saaneet siitä sitten vastustuskykyä?

      Poista
  2. Huh huh, on sinulla ollut rankka synnytys 😥 Mutta palkinto on ihana, paljon onnea prinsessalle ja koko perheelle! 😊

    VastaaPoista
  3. Onnea koko perheelle suloisesta tytöstä!<3 Hienosti selvisit rankasta synnytyksestä. -Marika

    VastaaPoista
  4. Voi mikä suloisuus tuo teidän neiti onkaan♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on ♥ en meinaa malttaa poistua kylkiparkista :D

      Poista
  5. Mä en vieläkään kestä, että olet synnyttänyt oksennustaudissa! Olet rautainen nainen!! :D Minä olisin pyytänyt varmaan sektiota.. Heh! Ja niin.. onneksi olkoon ihanasta perheenjäsenestä, nauttikaa ensimmäisistä viikoista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ ja nautitaan ♥ Kyllä siinä mielessä kävi kaikenmoista mutta eipä siinä paljon auta kun kestää :D

      Poista
  6. Kivat tarinat kaikista lapsista. Oli tää tän kertanen melko rutistus sulta, vautsi! Nyt on palkintona tuo pieni ihanuus. Kuin ne voi olla noin lutusia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kyllä se vastasyntyneen utuinen katse vaan on ♥

      Poista

Kiitos kommentista ♥