Ihmisethän päästelee suustaan kaikenmoisia viisauksia ajattelematta sen pidemmälle. Viime aikoina oon kuullut aika monta kertaa jotain tämän tyylistä "Teillä on varmaan kova meno koko ajan " tai "teillä sitä hommaa riittää" ja kuulinpa kerran että "kaksikin olis varmaan riittänyt ".. Vaikka kommentit on todennäköisesti tarkoitettu ihan vaan keskusteluksi, mulle tulee jotenkin negatiivinen viba siitä kun vihjaillaan että mä jotenkin kärsisin mun lapsista. Tarkoitti sanoja sitä tai ei.
Luonnollisesti lapsiperheessä on hulinaa, ainakin toivottavasti koska lapsien kuuluukin vähän hulinoida. Vaikka hommaa tietty piisaa aamusta iltaan, toisin kuin niin moni tuntuu luulevan ei meillä kuitenkaan mikään jatkuva show ole päällä. Enimmäkseen päivät menee ihan rauhallisissa merkeissä. Kuinka meidän päivät sitten sujuu?
Oon saanut luotua meidän arki aamuihin toimivan rytmin minkä ansiosta päästään aamuisin pääasiassa lähtemään ajoissa ja hyvillä mielin matkaan, se on kurjaa jos heti aamusta kiireessä pitää vängätä. Vien joka aamu Iivon ja Mimmin kanssa Akun eskariin ja siitä sitten jatketaan omiin menoihin. Joskus Iivolla on oma kerho samassa pihapiirissä ja joskus mennään perhekerhoihin.
Kun ollaan haettu Aku eskarista tullaan kotiin. Ennen välipalaa pojat jää joko pihaan leikkimään tai tulevat sisälle leikkimään. Pojat leikkii tosi hienosti keskenään vaikka toki riitelevätkin, mutta kun tilanteet huomaa ajoissa saa kelkan yleensä käännettyä tai sitten heitä pitää ohjata muihin puuhiin. Sanoisin että kun muistaa pitää korvat auki niin pysyy kartalla eikä tilanteet pääse kaoottisiksi. Iltapäivät menee pitkälti leikkien legoilla, autoilla ja rooliasuilla tai ulkona kavereiden kanssa. Ruokailut ja ulkoilut rytmittää eniten meidän päiviä vielä kun Mimmillä ei ole tarkkoja päiväuni aikoja. Ehkä villeintä meno on meillä ennen iltapalaa. Sekin pyritään aloittamaan ajoissa jotta on tarpeeksi aikaa rauhoittua iltapalan, hampaidenpesun ja iltasadun aikana. Sängyssä vielä jutellaan päivän kuulumiset ja jutellaan milloin mistäkin tärkeästä.
Eli vaikka maaginen kahden lapsen raja on ylitetty, täälä on ihan henkisesti ja fyysisesti hyvinvoivia lapsia ja aikuisia. Ei revitä hiuksia päästä kun lapset rääkyy kuorossa, kukaan ei roiku kattolampuissa (ainakaan vielä) , äitikin jaksaa aamuisin pestä hampaat ja harjata hiukset eikä iskä jää työpäivän jälkeen pakoilemaan perhettään ylitöihin (kai). Ääntä tästä porukasta lähtee eikä pojat kyllä oo mistään rauhallisimmasta päästä mutta henkilökohtaisesti oon tottunut meteliin jo lapsuudessa. Harhakuvitelmia lapsukaisistani istumassa tärkätyissä puvuissaan lajittelemassa kiiltokuvia mulla ei oikeastaan ollutkaan.
Entäs kodinhoito? Töiden määrä on toki lievästi lisääntynyt ja aika taas vähentynyt mutta kyllä sitä aina löytää sen ajan sille mitä pitää tärkeänä. Mulle siisteys on tärkeää, ahdistun jos alkaa kertyä sotkua joten siivoilen vähän pitkin päivää eikä kaaosta pääse syntymään. Meillä on toki jo ennestään aika vähän tavaraa, ei juuri mitään turhaa ja käytän aikaa hyvien säilytys ratkaisujen keksimiseen meillä kun on tosi vähän säilytystilaa. Se auttaa siisteyden ylläpidossa, eli ei, kotimme ei muistuta kaatopaikkaa.
Aika on kortilla mutta koitetaan antaa kaikille lapsille aikaa ja huomiota heidän tarpeidensa mukaan. Akun kanssa pelaillaan lautapelejä, luetaan ja rakennetaan pikku legoilla. Iivo kanssa leikitään palomies Samia, tehdään muovailuvahoilla ja luetaan. Mimmi taas tykkää kun nauretaan, lauletaan ja ihan vaan tuijotellaan silmiin. Tälläisiin pieniin hetkiin löytyy aikaa ja joskus kun voi, panostetaan enemmän ja tehdään jotain spesiaalimpaa.
Varmasti on niitäkin perheitä joissa arki on kaoottisempaa, meillä helpottaa tietysti tyytyväinen vauva ja se ettei meidän lapset ole ihan pienillä ikäeroilla. Mutta se että oletetaan jotain toisten elämästä tietämättä siitä mitään ei ole kivaa. Väkisinkin tekee mieli puolustautua ettei meidän elämä mitään kamalaa sekasortoa ole vaikka meillä on kolme lasta, ei kai kolme edes ole paljon?
♥ Nora
