Takkuisten hiusten pelastus, etikka!

Etikka hiustenhoidossa

Siitä ei ole kauaa kun manailin mun takku-tukkaa joka varsinkin märkänä on aivan mahdoton selvittää. Päädyin kokeilemaan jotain mitä en ennen ole edes harkinnut, etikkaa. Oon kyllä lukenut monet kerrat etikasta hiusten hoidossa mutta koska mulle on jäänyt vähän hämärän peittoon mihin tämä perustuu, on jäänyt kokeilematta. Kun mulle selvisi että etikan teho perustuu ph - arvoon, että se sulkee hiuksen suomut ja näin ollen siloittaa hiuksen pintaa, ajattelin että se kuulostaa loogiselta. Ymmärtääkseni hiuksille on parempi juurikin viinietikka kuin väkiviinaetikka joka on vahvempaa.

Toiveikkaana, joskin hieman epäluuloisena tartuin tuumasta toimeen. Kaapista löytyikin omenaviinietikkaa ja lantrasin sumutepulloon reilu 3dl vettä ja 2 ruokalusikallista omenaviinietikkaa. Seosta voisi ilmeisesti vain valuttaa hiuksille ja toivoa että se leviää kaikkialle, mä otin varman päälle ja sumutin reippaasti koko päähän seosta. Sitten vain huuhtelu vedellä normaaliin tapaan. Ero hoitoaineella hoidettuihin hiuksiin oli aika uskomaton. Alla olevasta kuvasta näkee kuinka pörröiset ja takkuiset hiukset oli jopa hoitavan naamion jälkeen ja huomattavasti sileämmät etikka "hoidon" jälkeen. Molemmissa kuvissa hiukset on vielä kosteat pesun jäljiltä eikä hiuksia ole harjattu tai selvitelty sormin.

Ai vitstit mulla oli hauskaa kun mallailin tätä kuvaa :D

Kuivina hiukset on etikan jäljiltä helpompi käsitellä kuin hoitoaineen jäljiltä. Kevyen hoitoaineen jäljiltä hiukset oli vaikea selvittää ja karheat kuivina. Hoitavan hoitoaineen jäljiltä hiukset sai paremmin selvitettyä ja kuivina ne oli lattanat. Etikan jäljiltä hiukset saa selvitettyä ja ne on ilmavat sekä kiiltävät.

On melkein vähän typerä olo. Onko (on) meidät aivopesty kuvittelemaan että me tarvitaan jokaiselle kehon osalle oman pesu ja hoitoaineen? Eikä tuo riitä, jokainen kodin osakin tarvitsee omansa vaatteista puhumattakaan.

Päätin vielä muutaman etikka hoidon jälkeen kokeilla hoitoainetta, ihan kokeeksi. Oli aika kirpsakka pakkanen ja mun hiukset oli sähköiset, ajattelin jos hoitoaine taltuttaisi ne. Lopputulos, sähköinen takkukasa. Eli mä todellakin aion pysytellä etikassa! Nyt käytän kaapista kaikki mun epäonnistuneet shampoo ostokset loppuun ja sitten annan vielä palashampoolle mahdollisuuden (ehkä viidennen mahdollisuuden..). Tämä on myös hyvin taloudellista. Tuo sumutepullollinen kesti mulla vissiin viisi hiustenpesua ja suihkin aika reippaasti. Siinä on kaksi ruokalusikallista etikkaa joka maksoi alle kaksi euroa pullo.. puhumattakaan ekologisuudesta! Oon muutenkin katsastellut vähän uusin silmin tätä pesuaine + kosmetiikka määrää mikä meidän kaapeista pursuaa. Siitä aiheesta aion kirjoittaa lähitulevaisuudessa lisää, mulla on testit käynnissä.. hih..

Onko muita etikkaan hurahtaneita?

♥ Nora

Vauva 10kk

Mimmi mussukka 10kk ♥ Vaikka toisaalta tuntuu että juuri eilen tultiin sairaalasta kotiin tuhisevan nyytin kanssa, niin silti tuntuu myös että Mimmi on aina ollut osa meidän perhettä. Puuttuva palanen. Välillä mieleen hiipii haikeus, kohta en voi tuoksutella hänen päästään suloista vauvan tuoksua. Silti odotan mielenkiinnolla millainen tytön-tyllerö meidän ministä kuoriutuu. Vaikka ei Mimmi ihan mini enään ole vaan "iso" tyttö jolla on pitkät jalat ja kauniit pianonsoittajan sormet. 

Mimmi on tuumaileva tyttönen, hän tutkii katseellaan uudet ihmiset tarkkaan ja päättää vasta sitten haluaako tutustua lähemmin. Kotona hän kulkee rauhassa ryömiskellen huoneesta toiseen, välillä vähän hypistelee telineessä olevia pyykkejä ja jää sitten omiin puuhiin. Jos vessan ovi tai Akun huoneen ovi sattuu olemaan auki, löytyy tästäkin tytöstä vauhtia . Salamana hän on tutkimassa "kiellettyjä paikkoja".  Mieluiten Mimmi leikkii palomies Sami ja Ryhmä Hau figuureilla sekä merirosvolaivalla.

Vaikka tuumaileva ja rauhallinen onkin, ei Mimmi suinkaan ole vakava. Tämä rakkauspakkaus on aina iloinen ja hymyilevä. Mimmi sanoo äiti sekä toistaa perässä muitakin sanoja kuten Aku, Iivo, iskä, tyttö, vauva jne. Mimmi rakastaa nauraa ääneen ja hänestä kyllä huomaa kun hän tahtoo että kutitellaan ja hömpötellään. Ryömimään hän on jo taitava ja konttaus-asentokin on hallussa vaikka vielä ei eteenpäin kontaten mene. Eilen Mimmi oppi menemään itse istumaan ja hän kiipeää pienien esteiden (kuten isovelien) yli.

Mimmillä on neljä hammasta sekä useampia puhkeamassa. Niillä onkin hyvä järsiä tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Enimmäkseen Mimmi syö karkeita soseita mutta myös sormiruokailu sujuu. Kiinteiden syöminen onkin sujunut ongelmitta ja siitä olen helpottunut. Ainut ruoka-aine mikä on aiheuttanut vatsavaivoja on korvike. Sitä ollaan kokeiltu muutaman kerran koska olen mm. tehnyt joitakin työvuoroja viime aikoina, mutta koska Mimmi saa aina vatsan kipeäksi ollaan luovuttu sen antamisen suhteen. Kiinteät maistuu paremmin kuin hyvin joten jos olen poissa niin vesi ruuan päälle riittää. Katsotaan jos aion lähiaikoina ottaa oikein omaa aikaa ja olla yön poissa, että mitä sitten keksitään kun pumppaamalla tulee enään aika pieniä määriä eli on tosi työlästä.

Yöt meillä sujuu jo paremmin kiitos joku aika sitten pidetyn unikoulun. Pientä takapakkia tuli flunssan takia mutta hyvin pientä verrattuna aiempaan. Viimeksi ollaan oltu neuvolassa 8kk ja seuraava on vasta 1v iässä! Tämä väli on mun mielestä aika pitkä vaikka ei varsinaisesti mitään pakottavaa tarvetta päästä neuvolaan olekkaan. Pituudesta en siis tiedä muuta kuin että 8kk Mimmi oli 71,8cm pitkä ja nyt ollaan joitakin 74koon vaatteita laitettu jo pois. Pojat on olleet 10kk iässä Aku 74,6 ja Iivo 73,1 eli jotain sinnepäin Mimmikin taitaa olla.

On se vaan aina yhtä ihanaa kun tämmöinen pieni oppii sanomaan "äiti". Kun heräät aamulla siihen että pieni näpertelee sun naamaa ja hokee lumoissaan "äiti, äiti", silloin tuntee itsensä aika tärkeäksi.

♥ Nora

Se oli yks tylsä ilta

Lähes kolme vuotta sitten kun Iivo oli tuommoinen Mimmin ikäinen, oli yks tylsä ilta. Ami oli ansaitulla poikien mökkireissulla ja olin juuri saanut lapset nukkumaan.  Mietin että mitähän sitä tekisi. Iivo valvotti siihen aikaan yöt läpeensä ja aamut alkoi siinä viiden nurkilla. Olin pitkään miettinyt että tarvitsen jonkun oman jutun, harrastuksen. Mutta blogin kirjoittamisesta en ollut haaveillut. En ollut siihen aikaan lukenut montaakaan blogia, ihan muutamia vain. Selailin nettiä ja mietin että "ei se bloggaaminen nyt niin vaikeaa voi olla".  Googlasin "blogin aloitus". Päädyin kirjautumaan bloggeriin, nappasin siiderin neuvoa antavaksi ja aloin luoda omaa blogia. Blogin nimeksi tuli Poikasten kanssa jonka sitten puolen vuoden päästä vaihdoin nykyiseen Norudemu.

Mietin miksi kaikki lukemani blogit oli valkoisella pohjalla? Halusin erottua ja ihan alkuun blogin taustalla olikin villi tähtikuvio. Nopeasti ymmärsin miksi valkoinen pohja vaan toimii parhaiten ainakin omaan silmään. Jos on värikkäitä kuvia ja levoton tausta, tekstiä on vaikea lukea eikä kuvat pääse oikeuksiinsa. Aika pian myös kävi ilmi että ei se bloggaaminen helppoa ole vaan itseasiassa vaativaa ja aikaa vievää. Mutta niin kovin koukuttavaa..

Oikeastaan on aika outoa että päädyin kirjoittamaan blogia. Mulla oli aina äidinkieli 6 enkä muista koskaan saaneeni koulussa kannustavaa palautetta esimerkiksi ainekirjoituksessa. Alkuun ajattelinkin että kuvat olisi pääasiassa mutta pian huomasin että mun kuvat ei oikeastaan ole niin hyviä mutta kirjoittaminen taas on yllättävän kivaa. Itseasiassa pyysinkin mun siskolta josko hän olisi lähtenyt mun kanssa yhdessä kirjoittamaan koska häneltä kirjoittaminen sujuu huomattavasti paremmin.  Loppujen lopuksi hyvä että aloitettiin molemmat omat blogit, en usko että kumpikaan olisi halunnut antaa periksi omien juttujensa suhteen ja oltaisiin ennen pitkää jouduttu törmäyskurssille.

Ihan ensimmäisessä bannerissa oli kuva jossa minä ja Aku tehdään sydän käsillä.  Toisessa bannerissa, joka oli hieman kauemmin, taas oli lisäksi söpöt kuvat pojista..



Sitten päätin vaihtaa blogin nimen sellaiseen joka ei heti viittaa "pelkkään" perheblogiin ja näin rajaa aihealueita sekä blogin kehittymisen suuntaa liikaa. Samalla vaihtui banneri kuvaan jossa mä seison tiiliseinän edessä.  Tykkäsin siitä kovaa, visio oli mun mutta kuvan ototsta kiitokset Nadja-siskolle. Samoihin aikoihin blogin ulkoasu alkoi olla muuten muotoutunut aikalailla nykyiseen, melko yksinkertaiseen muotoon.

Parin vuoden takainen "talvi-banneri"

Elettiin alkuvuotta 2016 kun alkoi olla ensimmäisen kerran puhetta tulevasta blogiyhteisöstä, Perheblogit.fi.. Olin tosi innoissani. Halusin kovasti mukaan johonkin yhteisöön mutta mikään olemassa oleva ei tuntunut semmoiselta että olisin halunnut edes hakea mukaan ja tuskin olisin päässytkään. Kun tavattiin Perheblogit.fi porukan kanssa ensimmäisen kerran maaliskuussa 2016, jännitti ihan hirveästi. Tapaaminen oli kuitenkin todella antoisa ja lähdettiin  kaikki innolla viemään asiaa eteenpäin. (Voit lukea enemmän tästä salaperäisestä Helsingin reissusta täältä, klik!) Tästä meni vielä jonkun aikaa ennenkuin sivut julkaistiin ja hitaasti mutta varmasti ollaan uurrettu tietämme eteenpäin.  Osa alkuperäisestä porukasta on eri syistä jäänyt matkan varrella pois ja tilalle taas on tullut uusia mielenkiintoisia blogeja sekä upeita persoonia niiden takana. Meillä on ihan paras yhteisö missä jokainen on yhtä tärkeä, kaikkien mielipiteitä kuunnellaan ja meidän tapaamiset on huippu hauskoja seikkailuja.

Keväämmällä siis juhlitaan blogin 3vuotis synttäreitä. Oon viime aikoina muistellut menneitä ja julkaissut blogin Facebook sivulla Norudemu, vanhoja postauksia joiden aihe syystä tai toisesta edelleen puhuttaa mua. En ole mikään kovin aktiivinen arvontojen järjestäjä mutta synttäreiden kunniaksi aion kyllä keksiä jotain kivaa teille ihanille lukijoille joiden takia mä jaksan palata koneen äärelle silloinkin kun tuntuu ettei aika riitä yhtään mihinkään. Kiitos just sulle joka oot eksynyt tänne kerran jos toisenkin ♥

♥ Nora

Tee itse kaakao- kasvonaamio pakkasen puremille poskille

Viime viikolla oli eräs hyytävä tuulinen pakkas aamu ja mä tein perus mokan kun lähdin aamulla ulos kasvot vastapestynä ja rasvattuna. Aika pian ulkona tajusin virheen kun poskia alkoi pistellä mutta sitten olikin liian myöhäistä. Posket oli, jos ei nyt paleltuneet niin ainakin saaneet ison osuman viimasta. Mulla on aika herkkä iho varsinkin talvella.

Pari päivää suojelin kasvoja liialta pakkaselta ja rasvailin punoittavaa sekä kiristävää ihoa ahkerasti nivean paksulla creme voiteella. Kun pahin oli ohi, uskalsin jo ajatella jotain hellivää naamiota kasvoille. Päädyun kotitekoiseen kaakao- naamioon. (Ohjeen olen joskus napannut talteen jostain lehdestä.)

Naamio sisältää kosteuttavaa avokadoa,  antioksidanttista kaakaota sekä rauhoittavaa ja antibakteerista hunajaa.

Muusaa haarukalla neljäsosa avokadoa, 1 rkl kaakaojauhetta ja 1 rkl hunajaa

Levitä naamio kasvoille ja anna vaikuttaa 10min. Itse laitoin naamio sössön jääkaappiin saunomisen ajaksi, viileä naamio tuntui aivan ihanalta kasvoilla saunan jälkeen. Tästä määrästä riittää helposti kahdelle eli kannattaa houkutella joku perheen jäsen naamio puuhiin myös. Aku näki mut naamio naamassa ja tokaisi:" No mitä sä nyt oot sotkenut naamaasi"  Viimeksi kun mulla oli banaani- naamio naamassa niin Iivo halusi "kielaista" eli maistaa sitä, hahhahaa..

Meillä on aivan upea sää tänään, lempeä pikku pakkanen ja hitaasti leijaileva lumisade.. Nyt siis ulos peuhaamaan!

Reipasta sunnuntaita

♥ Nora

Kun liikunta tökkii

Viime vuosi meni multa liikunnallisesti ikään kuin ohi. Tää liittyy samaan aiheeseen mitä kirjoitin Uuden vuoden postauksessa, eli en kerinnyt/kyennyt panostamaan itseeni. Ollessani vielä raskaana, odotin kuin kuuta nousevaa kuinka sitten vauvan synnyttyä pystyn ja jaksan taas liikkua kuten ennenkin. Toisin kävi. Aloitin kyllä kävelylenkit ja kotijumppan hyvin nopeasti synnytyksen jälkeen mutta en saanut liikunnasta iloa. Pikemminkin jokainen kävelylenkki ja jokainen typerä jumppa sai mut vaan pahalle tuulelle, ei huvittanut ja tuntui että se aika oli pois muusta tärkeämmästä. Jatkoin sinnikkäästi mutta jossain vaiheessa kun vaakalukemakaan ei pienentynyt yhtään, pieninkin motivaation hippu katosi. Tietysti liikun päivittäin lasten kanssa ja askeleita kertyy tahtomattaankin enemmän kuin luulisikaan, mutta mitään tavoitteellista liikuntaa ei sitten pätkääkään huvittanut tehdä.

Mua vaivasi ihan hirveästi se ettei huvittanut liikkua. Pelkäsin että loppuraskauden liikkumattomuus, mikä johtui siis fyysisistä vaivoista, oli venynyt niin pitkäksi että olin kadottanut liikkumisen ilon kokonaan! Selasin kuvia kesältä josko sieltä olisi löytynyt joku aiheeseen sopiva ja huomasin että  lähes kaikissa kuvissa mulla on Mimmi sylissä tai kantovälineessä. Tottahan se on vaikeampi lähteä liikkumaan jos on todella läheisyydenkaipuinen vauva. Ainakin se on hyvä selitys itselle jos ei oikein huvita.

Tää kuva on juhannukselta, oltiin saaressa metsä-retkellä ja Mimmi keikkui tyytyväisenä manducassa

Suunnittelin kuinka syksyn tullen teen pitkiä kävelylenkkejä Mimmin kanssa niinä päivinä kun Iivokin on kerhossa mutta Mimmi ei ollutkaan samaa mieltä. Hän ei halunnut nukkua siihen aikaan eikä viihtynyt vaunuissa hereillä. Eikä mua huvittanut lenkille niin kovaa että olisin keksinyt asiaan jonkun ratkaisun..

Loppukesästä Öjenin luontopolulla. Mulla ja Mimmillä on melkein samat vaatteet kuin juhannuksena :D
Puolustaudun sillä että kesä oli tosi kylmä ja ei mulle oikeastaan mahtunut muuta päälle.

Sitten sovittiin kaverin kanssa että mennään kerran viikossa yhdessä lenkille, eikä tekosyitä. Se onkin pitänyt aika hyvin. Muistan kuinka alkusyksystä ekalla lenkillä tuntui hirveän raskaalta, eikä vieläkään huvittanut mennä yksin. En oikein tiedä missä vaiheessa alkoi huvittamaan mutta tajusin eilen että nautin taas liikkumisesta! Enää ei tunnu siltä että hitto eikö nyt voi jo kääntyä kotiin eikä tee mieli huijata itseään valitsemalla pikkuisen lyhyempi reitti vaan mieluusti valitsen sen pisimmän reitin mikä aikatauluun ja tilanteeseen sopii.

Saarikauden päättäjäiset ja taas samoilla vaatteilla :D Aika paha. 

En normaalisti harrasta ohjattua liikuntaa tai salilla käymistä mutta oon viime vuosina harjaantunut oikein hyväksi keksimään arjessa keinot liikkua monipuolisesti, nyt pitää vaan pikkuhiljaa ottaa vanhat keinot käyttöön. Nyt onkin aika luottavainen olo, että kyllä se kunto tästä kohenee kesään mennessä ja pääsen näistä viimeisistä raskauskiloistakin. Ilmoitin itseni myös venyttely ja rentoutus kurssille, sitä mä todella nyt tarvitsen.

Luulen että viimeisimmän kipinän liikkumiseen antoi joulupukin tuoma aktiivisuusranneke. Se on aivan huippu motivaattori ja pariin kertaan oon jo uskaltanut nostaa päivittäisiä askel- ja treenitavoitteita kun vanhat tavoitteet paukkuu jo aamupäivään mennessä.

Nyt on hyvä fiilis, kevyin askelin kohta kevättä :)

♥ Nora

Unikoulu 9kk iässä

Reilu viikko sitten tultiin siihen pisteeseen että päätettiin pitää pienimuotoinen unikoulu Mimmille joka on nyt 9kk. Kuin varkain meidän yöt oli muuttunut siitä että mä tarkistelin hengittääkö vauva kun nukkuu niin sikeästi yöt läpi, siihen että Mimmi herätti meidät noin 15-30min välein. Viime vuoden puolella kyllä jo kirjoitin että yöt on muuttunut levottomiksi mutta tahti vaan kiihtyi kunnes tosiaan tehtiin stoppi.

Hommahan oli niin että olen aina nukuttanut Mimmin yöunille tissillä meidän sängylle ja siirtänyt sitten omaan sivuvaunuun nukkumaan. Pikkuhiljaa kävi niin että unipätkä omassa sängyssä oli niin lyhyt että en enää edes siirtänyt sinne vaan jätin heti viereen. Välillä tarjosin tuttia ja välillä tissiä, Mimmi tyytyi kyllä yleensä kumpaan vaan ja jatkoi unia (kunnes heräsi taas). Vain ihan muutamia kertoja hän on jäänyt yöllä varsinaisesti hereille, onneksi. Aamuisin unta sitten riittäisi mutta ikävä kyllä meidän rytmi menee Akun eskari aikojen mukaan joten herättää täytyy.

Osasyy heräilyihin on varmasti ollut uudet taidot ja hampaat joita puhkesi nyt joululomalla kolme lisää. Päätettiin kuitenkin että nyt on sopiva hetki.

Minkälainen unikoulu 9kk ikäiselle?

No sepä se, kuinka? Tavoitteena meillä on että asteittain Mimmi oppisi nukahtamaan itse ja näin ollen yöllä kun herää, osaisi jatkaa unta ilman apua. Samalla myös haluttiin yösyötöistä eroon sillä ruoka maistuu päiväsaikaan erinomaisesti. Missään nimessä ei haluttu lähteä Mimmiä huudattamaan tai jättää yksin suruisana. En pidä ajatuksesta muutenkaan ja Mimmi on vielä luonteeltaan herkkä. 

Tehtiin niin että minä muutin yhteensä kolmeksi yöksi sohvalle. Illalla Ami laittaa Mimmin nukkumaan niin että Mimmi on omassa sängyssä ja Ami silittelee ja laulaa niin kauan että uni tulee. Tässä meni heti alkuun yllättävän vähän aikaa, noin 20min eli sama aika mitä mulla on mennyt nukuttamisessa. Sovittiin että aamulla 6-7 aikaan jos herää niin tuun imettämään ja saa sitten jäädä viereen. 

Ekana yönä heräsi muutaman kerran ja yhdellä kertaa itki ja huusi äitiä, auts. (tähän väliin kerron että Mimmi on tosiaan sanonut äiti jo 7kk ikäisestä eli vahingosta ei ole kyse) Mutta aika nopeasti rauhoittui tutilla ja silittelyllä. Tokasta yöstä lähtien Mimmi on havahtunut noin 2-3 kertaa yössä ja pääsääntöisesti jatkaa unia nopeasti. Joitakin kertoja on kestänyt hieman kauemmin. Aika suuri ero vartin välein heräilyyn. Yöllä tutin laiton ja tyynnyttelyn hoitaa siis Ami, mä nukun sängyn toisella laidalla. 

Nyt meillä on tarkoitus muuttaa nukkumaanlaittoa siten että Ami poistuu huoneesta ennenkuin Mimmi on kunnolla unessa jotta hän oppisi nukahtamaan ilman apua. Meillä on suunnitelmissa laittaa Mimmille oma huone sitten kun nukkuu paremmin öitä, sitä ennen on ihan turha siirrellä sänkyjä. Asialla ei tosin ole kiire, alunperinkin olin ajatellut että ehkä noin 1vuotiaana siirtyisi omaan huoneeseen ainakin alku-öiksi. Pojat vaan malttamattomina odottaa huoneiden vaihtoa, meille menee nimittäin kaikkien huoneet uusiksi, mutta siitä lisää toisella kertaa..

Tällä hetkellä ollaan siis saatu hyvin lempeästi yösyötöt pois ja vähän enemmän unta kaikille. Katsotaan kuinka meidän "seuraava askel" toimii :)

Onko teillä antaa vinkkiä tai jakaa kokemuksia lempeistä keinoista rauhoittaa yöt?

♥ Nora

Kasvatusprojekti

Oioi, ikuinen ongelma HIUKSET! Mä rakastan hiuksia, pitkiä, terveitä, paksuja, ilmavia, laineilevia.. olispa mullakin sellaiset. Tykkään kyllä omista hiuksistani, tuntuu vain olevan mahdotonta löytää shampoo + hoitoaine joista voisin oikeasti sanoa että nää on täydelliset mun hiuksille.

Ehdottomasti parhaat puolet mun hiuksissa on A. Ne kasvaa nopeasti ja B. Ne on kestävät. 

Oon aina kärsinyt nopeasti rasvoittuvista hiuksista. Viime vuosina mun tärkeimpiin tuotteisiin onkin lukeutunut kuivashampoo (enää en jaksa pestä hiuksia joka päivä) ja haluaisin todellakin eroon tästä koukusta mutta kun mikään ei tee hiuksia yhtä ilmaviksi ja helposti käsiteltäviksi kuin suihkaus kuivashampoota, laitan sitä jopa puhtaisiin hiuksiin.. 

Toinen ongelma on joko lättänyys tai "ei saa harjaa läpi pehko", riippuu hoitoaineesta. Aina kun mun hiuksia on vaalennettu, ne takkuuntuu tooosi helposti märkinä. Jos käytän superhoitavaa hoitoainetta, ne saa selvitettyä mutta sitten hiukset on yks päätä nuoleva liiska-kasa. Kun käytän kevyempää hoitoainetta, ei meinaa saada harjaa läpi (kuva alla) mutta kun ne sitten on harjattu niin ne on mukavan pöyhkeät. 

Oon kokeillut varmaan kaikki marketti- shampoot ja useita kampaamoiden tuotteita, täytyy sanoa ettei mikään oikeen ole toista kummempi. Sen olen huomannut että kun käytän ekologisia tuotteita, on hiukset kuivana ja harjattuna paremman näköiset kuin tavallisien jäljiltä, jos ne vaan saa ensin harjattua. Hiukset tietysti kärsii siitä kun niitä pitää repiä harjalla selväksi joten pitkän päälle se ei toimi.  

Kun on pitkään pessyt ekologisilla ja tuskaillut hiusten harjaamista, se fiilis kun laitat jonkun oikein hoitavan naamion ja harja vaan liukuu hiusten läpi, on mahtava. Sitten ne onkin liiskassa ja harmittaa.

Reilu vuosi sitten pätkäisin hiuksia aika reilusti ja sama homma oli tänä syksynä kun hiuksia alkoi raskauden jäljiltä irrota. Ahdisti pitkät hiukset joka paikassa joten nappasin keittiösakset käteen ja nips naps! Kävin kyllä sitten parturissa siistimässä jälkeä ja otatin lisää vaaleita raitoja. Nyt aion malttaa mieleni ja jättää kotiparturoinnin sillä haluan taas kasvattaa pitkät hiukset. Ei ne toki nytkään lyhyet ole mutta mielessä jotain sen tyylistä kuin alla olevassa valokuvassa reilun parin vuoden takaa. Mutta jotta mun hiukset pysyy päässä eikä katkea ennen aikojaan, pitäisi löytää hyvä shampoo - hoitoaine yhdistelmä. Kosteuttava, ei liian hoitava, mielellään ekologinen. Nyt jos on suositella jotain merkkiä niin kaikki vinkit otetaan vastaan!

Katotaan pysyykö ne sakset edes kesään asti kaapissa, mulla on paha tapa alkaa napsia hiuksia itse.

Muita "hiustenkasvattajia" kuulolla?

♥ Nora

Ei enään fleeceä!

Otsikossa lukee "ei enään fleeceä" mutta aihe on paljon laajempi. Mua(kin) on huolestuttanut jo pitkään tämä meidän muovilla kuorrutettu kertakäyttö- kulttuuri. Kun katsot ympärillesi, muovia on ihan joka paikassa. Vilkaiseppa vaatteidesi pesulappuja, monet vaatteetkin ovat muovia: Fleecevaatteet, urheiluvaatteet, ulkoiluvaatteet, uima-asut.. myös monet kankaat joista ei arvaisi niiden olevan lähes kokonaan muovia, ovat muovia.

Paljon puhutaan (onneksi) mikromuovista mikä päätyy vesistöihin ja sitä kautta meidän lauteselle mm. kun pesemme niitä muovisia vaatteitamme. Nyt haluankin kirjoittaa muovin käytön vähentämisestä nimenomaan vaatekaapin sisällön suhteen. Vastuu on meillä jokaisella ja jokainen voi tehdä jotain. Tämä on asia jota olen pyöritellyt päässäni pitkään ja viimeisen kimmokkeen sain kun luin Maria Nordinin Kotitalouskriisi- blogista jutun: Harmittaa pukea lapset Kiinassa valmistettuun muovipussiin, kannattaa lukea!

Osta vähemmän

Ostamalla vähemmän muovia sisältäviä tuotteita voit vaikuttaa monella tavalla. Kun kysyntä laskee, myös tuotanto vähenee ja kauppoihin päätyy nykyistä vähemmän muovisia vaatteita myytäväksi. Tämä myös pakottaa valmistajat kehittämään tuotteitaan nykyistä ympäristöystävällisemmiksi. 

Kierrätä

Käytettyjen vaatteiden kierrätys myymällä ja antamalla eteenpäin kannattaa, myös niiden muovisten. Eihän hyviä vaatteita poiskaan kannata heittää kun ne kerran on ostettu. Me myös kerätään kodin muovijäte omaan astiaan ja kierrätetään asianmukaisesti, löydät sua lähimmän muovinkeräyspisteen täältä,klik! 

Oon tehnyt päätöksen ostaa mahdollisimman vähän muovisia vaatteita uutena. Siksi "mahdollisimman vähän" eikä "ei ollenkaan" koska se olisi lähes mahdotonta. Ulkoiluvaatteita (lasten haalarit yms.)  ei edes löydy markkinoilta semmoisia mitkä ei olisi muovista valmistettuja ja muutenkin tarjonta on rajoittunutta. 

Haastankin kaikki mukaan tähän kokeiluun! Jos kaikkien vaatteiden materiaalien syynäys tuntuu liian hankalalta, niin jätä edes ne fleecet kauppaan.

Tässä vielä linkki Varusteleka.fi- tiedotteet. Sieltä löytyy hyvä artikkeli koskien juuri tätä aihetta, alkusanoilla "Mikromuovi on vittumainen asia. Ongelma on vakava ja me halutaan tehdä asialle jotain". En vois olla enempää samaa mieltä, käykää lukemassa!

♥ Nora

Uuden vuoden aaton kuvia + mitä mä lupaan vuodelle 2018?

Heippatirallaa, se on nyt vuosi 2018! Aika outoa. Vaikka toisaalta, mä en takerru vuosilukuihin tai taivastele ajan kulua. Se on aivan turhaa puuhaa, aika kuluu ja täts it. 

Kuinkas me vietettiin uuden vuoden aattoa? Meillä joulua vietetään juhlallisesti kun taas uutta vuotta juhlitaan ihan oman perheen kesken. Siitä on tullut perinne. Nakkeja, itse tehtyä perunasalaattia, herkkuja, sädetikkuja ja muutama raketti. Tinoja ollaan valettu nyt muutamana vuonna ja eilen unohdettiin! Päätettiin että uuden vuoden päivä on ihan yhtä hyvä tina-päivä. Tinathan on aika epä-egologisia ja olikos niin että tämän vuoden aikana niiden myynti lopetetaan? Me ollaan kierrätetty vanhoja tinoja valamalla ne uudestaan, ei niitä kannata säilöäkkään. 

Pihaan laitettiin paljon kynttilöitä ja pari ulkotulta tunnelmaa luomaan. Ulkotulet on lapsiperheessä aikamoinen riskitekijä, vai oonko mä ainut joka pelkää koko ajan että haalarit syttyy tuleen kun kävelee liian läheltä..?

Meillä itsellä ei montaa rakettia ollut ja kun oltiin ne ammuttu, käveltiin vielä mutkan kautta kotiin ja satuttiin paikalle kun joku perhe ampui ison kasan raketteja läheisen koulun pihalla. Jäätiin niitä sitten ihastelemaan ja pojat varsinkin oli tietysti innoissaan, kiittivätkin vielä kun saatiin katsoa :D

Uuden vuoden lupaus..

Mulla ei varsinaisesti ole tapana tehdä uuden vuoden lupauksia mutta tänään aamu kävelyllä mietiskelin ja päätin kokeilla lupausta. Viime vuosi meni pitkälti niin etten pystynyt panostamaan omaan aikaan ja hyvinvointiin. Alkuvuosi meni raskausvaivojen kanssa painiessa ja kun Mimmi syntyi alkoi tietysti pikku-vauva arki johon kuuluu myös kaksi vilkasta isoveliä. Mimmi on alusta asti ollut aivan uskomattoman tyytyväinen ja iloinen vauva mutta myös hyvin läheisyyden kaipuinen. Tämä käytännössä tarkoitti ensimmäiset kuukaudet sitä että Mimmi oli sylissä kellon ympäri. Päivisin kannoin häntä sylissä tai manducassa ja öisin hän halusi, ja haluaa edelleen, olla ihan liki. Missään vaiheessa en kokenut tätä liian raskaaksi vaikka se välillä turhautti kun olisi ollut miljoona muuta asiaa tehtävänä. Asioita joita olin kuvitellut tekeväni kun vauva nukkuu päiväunia: touhunnut poikien kanssa, puuhaillut kasvihuoneessa, tehnyt pitkiä vaunulenkkejä, kirjoittanut blogia, ommellut, siivonnut, kokannut, ottanut aurinkoa(!) jne. Mutta, Mimmi ei nukkunut päiväunia.

Tässä syksyn edetessä alkoi vihdoin päiväunet maistua, vaihtelevasti.. Nyt näyttää siltä että Mimmi on siirtymässä yksiin KUNNON päiväuniin ja se tulee helpottamaan päiviä paljon. Kun tietää että on joku tietty aika kun voi tehdä tiettyjä juttuja. Ettei "päiväunet" ole vartti silloin ja vartti tällöin. Ei kai pitäisi taas tuulettaa liian aikaisin mutta mä oon niin innoissani.

No jaa. uuden vuoden lupaus taisi kuitenkin olla aiheena. Eli, päätin panostaa omaan hyvinvointiin lupaamalla liikkua enemmän ja syömällä herkkuja vähemmän. Sain Amilta joululahjaksi aktiivisuusrannekkeen ja nyt viikon käytön jälkeen täytyy todeta että se on aivan mahtava! Oon asettanut itselleni tavoitteita ja tämän rannekkeen avulla mun on helppo seurata että ne toteutuu. Voisinkin tästä aiheesta kirjoittaa vielä myöhemmin lisää.

Lupaan myös yrittää ottaa aikaa omiin juttuihin, yhtenä tämä blogi. Välillä mulla pyörii päässä vaikka kuinka ideoita mutta kun vihdoin olisi aika toteuttaa jotain, en saa enää ideasta kiinni. Mulla nää jutut tulee aina hetkessä. Istun alas ja aloitan, joskus pitää vaihtaa otsikkoa ennen julkaisua kun juttu lähtikin ihan väärille raiteille (vähän niinkuin nytkin meinaa käydä..).

Siinä oli mun lupaukset, aika perinteisiä vissiinkin. Ootkö sä tehnyt uuden vuoden lupauksia?

Hyvää alkavaa vuotta kaikille!

♥ Nora