sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Tee itse kaakao- kasvonaamio pakkasen puremille poskille

Viime viikolla oli eräs hyytävä tuulinen pakkas aamu ja mä tein perus mokan kun lähdin aamulla ulos kasvot vastapestynä ja rasvattuna. Aika pian ulkona tajusin virheen kun poskia alkoi pistellä mutta sitten olikin liian myöhäistä. Posket oli, jos ei nyt paleltuneet niin ainakin saaneet ison osuman viimasta. Mulla on aika herkkä iho varsinkin talvella.

Pari päivää suojelin kasvoja liialta pakkaselta ja rasvailin punoittavaa sekä kiristävää ihoa ahkerasti nivean paksulla creme voiteella. Kun pahin oli ohi, uskalsin jo ajatella jotain hellivää naamiota kasvoille. Päädyun kotitekoiseen kaakao- naamioon. (Ohjeen olen joskus napannut talteen jostain lehdestä.)

Naamio sisältää kosteuttavaa avokadoa,  antioksidanttista kaakaota sekä rauhoittavaa ja antibakteerista hunajaa.

Muusaa haarukalla neljäsosa avokadoa, 1 rkl kaakaojauhetta ja 1 rkl hunajaa


Levitä naamio kasvoille ja anna vaikuttaa 10min. Itse laitoin naamio sössön jääkaappiin saunomisen ajaksi, viileä naamio tuntui aivan ihanalta kasvoilla saunan jälkeen. Tästä määrästä riittää helposti kahdelle eli kannattaa houkutella joku perheen jäsen naamio puuhiin myös. Aku näki mut naamio naamassa ja tokaisi:" No mitä sä nyt oot sotkenut naamaasi"  Viimeksi kun mulla oli banaani- naamio naamassa niin Iivo halusi "kielaista" eli maistaa sitä, hahhahaa..


tee itse kasvonaamio

Meillä on aivan upea sää tänään, lempeä pikku pakkanen ja hitaasti leijaileva lumisade.. Nyt siis ulos peuhaamaan!

Reipasta sunnuntaita

♥ Nora

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥