Kun liikunta tökkii

Viime vuosi meni multa liikunnallisesti ikään kuin ohi. Tää liittyy samaan aiheeseen mitä kirjoitin Uuden vuoden postauksessa, eli en kerinnyt/kyennyt panostamaan itseeni. Ollessani vielä raskaana, odotin kuin kuuta nousevaa kuinka sitten vauvan synnyttyä pystyn ja jaksan taas liikkua kuten ennenkin. Toisin kävi. Aloitin kyllä kävelylenkit ja kotijumppan hyvin nopeasti synnytyksen jälkeen mutta en saanut liikunnasta iloa. Pikemminkin jokainen kävelylenkki ja jokainen typerä jumppa sai mut vaan pahalle tuulelle, ei huvittanut ja tuntui että se aika oli pois muusta tärkeämmästä. Jatkoin sinnikkäästi mutta jossain vaiheessa kun vaakalukemakaan ei pienentynyt yhtään, pieninkin motivaation hippu katosi. Tietysti liikun päivittäin lasten kanssa ja askeleita kertyy tahtomattaankin enemmän kuin luulisikaan, mutta mitään tavoitteellista liikuntaa ei sitten pätkääkään huvittanut tehdä.

Mua vaivasi ihan hirveästi se ettei huvittanut liikkua. Pelkäsin että loppuraskauden liikkumattomuus, mikä johtui siis fyysisistä vaivoista, oli venynyt niin pitkäksi että olin kadottanut liikkumisen ilon kokonaan! Selasin kuvia kesältä josko sieltä olisi löytynyt joku aiheeseen sopiva ja huomasin että  lähes kaikissa kuvissa mulla on Mimmi sylissä tai kantovälineessä. Tottahan se on vaikeampi lähteä liikkumaan jos on todella läheisyydenkaipuinen vauva. Ainakin se on hyvä selitys itselle jos ei oikein huvita.

Tää kuva on juhannukselta, oltiin saaressa metsä-retkellä ja Mimmi keikkui tyytyväisenä manducassa

Suunnittelin kuinka syksyn tullen teen pitkiä kävelylenkkejä Mimmin kanssa niinä päivinä kun Iivokin on kerhossa mutta Mimmi ei ollutkaan samaa mieltä. Hän ei halunnut nukkua siihen aikaan eikä viihtynyt vaunuissa hereillä. Eikä mua huvittanut lenkille niin kovaa että olisin keksinyt asiaan jonkun ratkaisun..

Loppukesästä Öjenin luontopolulla. Mulla ja Mimmillä on melkein samat vaatteet kuin juhannuksena :D
Puolustaudun sillä että kesä oli tosi kylmä ja ei mulle oikeastaan mahtunut muuta päälle.

Sitten sovittiin kaverin kanssa että mennään kerran viikossa yhdessä lenkille, eikä tekosyitä. Se onkin pitänyt aika hyvin. Muistan kuinka alkusyksystä ekalla lenkillä tuntui hirveän raskaalta, eikä vieläkään huvittanut mennä yksin. En oikein tiedä missä vaiheessa alkoi huvittamaan mutta tajusin eilen että nautin taas liikkumisesta! Enää ei tunnu siltä että hitto eikö nyt voi jo kääntyä kotiin eikä tee mieli huijata itseään valitsemalla pikkuisen lyhyempi reitti vaan mieluusti valitsen sen pisimmän reitin mikä aikatauluun ja tilanteeseen sopii.

Saarikauden päättäjäiset ja taas samoilla vaatteilla :D Aika paha. 

En normaalisti harrasta ohjattua liikuntaa tai salilla käymistä mutta oon viime vuosina harjaantunut oikein hyväksi keksimään arjessa keinot liikkua monipuolisesti, nyt pitää vaan pikkuhiljaa ottaa vanhat keinot käyttöön. Nyt onkin aika luottavainen olo, että kyllä se kunto tästä kohenee kesään mennessä ja pääsen näistä viimeisistä raskauskiloistakin. Ilmoitin itseni myös venyttely ja rentoutus kurssille, sitä mä todella nyt tarvitsen.

Luulen että viimeisimmän kipinän liikkumiseen antoi joulupukin tuoma aktiivisuusranneke. Se on aivan huippu motivaattori ja pariin kertaan oon jo uskaltanut nostaa päivittäisiä askel- ja treenitavoitteita kun vanhat tavoitteet paukkuu jo aamupäivään mennessä.

Nyt on hyvä fiilis, kevyin askelin kohta kevättä :)

♥ Nora