Itsensä voittaminen

Muutama viikko sitten päätin "opetella" juoksemaan. Olen opetellut juoksemaan ennenkin mutta siitä ei koskaan ole tullut mulle helppoa tai sellaista kokuttavaa "pakko päästä juoksemaan" fiilistä. Viimeksi kun päätin alkaa juoksemaan, siitä ei tullut mitään. Vaikka kuinka yritin ja pakotin itseäni vähän pidemmälle, niin ei. Henki alkoi vinkua, rintaan koskemaan ja olo oli kaikin puolin tukala. Siis, en mä nyt kuitenkaan ihan rapakuntoinen ole. Kävin oikein lääkärissä joka epäili rasitusastmaa ja sainkin Buventol "piipun" kokeiluun. En oikein osaa sanoa oliko siitä hyötyä, ehkä ei. Joka tapauksessa lopetin juoksemisen ja koska tälläisiä hengitysoireita ei tullut muuten, koko homma unohtui.

Tuosta on kolme vuotta aikaa ja nyt kun olen miettinyt niin epäilen tuon hengenahdistuksen liittyvän niihin samoihin ahdistus fiiliksiin joita mulla silloin oli muutenkin (lue: Kun tuntuu että järki lähtee, Ympyrä sulkeutuu). Täytyy myöntää että kynnys ottaa ne ensimmäiset juoksuaskeleet oli korkea. Eihän kukaan nää? Mä näytän ihan typerältä.. ja sitä rataa. Ensimmäiset loikat otinkin aamutuimaan viikonloppuna kun ensin olin varmistunut siitä että kukaan ei tosiaan ole näkemässä. Muutama katulampun väli meni ja ei hitto, "kurkku turpoo, en mä pysty". Kävelin pätkän ja koitin uudestaan. Sama juttu. Mietin itsekseni että jos mulla onkin joku rasitusastma ja mä vaan juoksen vaikka tuntuu ettei henki kulje, voinko mä tuupertua jonnekkin tien poskeen? Koitin kuitenkin vielä pariin otteeseen ja totesin että kyllä se hengitys siitä tasaantuu, rohkeasti vaan.

Pikkuhiljaa joka lenkillä aloin pidentää näitä juoksupyrähdyksiä ja yksi kerta päätin laittaa mun aktiivisuus rannekkeesta oikein juoksu "seurannan" päälle (miten toi sanotaan :D ). Sillä kertaa juoksin kilometrin putkeen. Saattaa kuulostaa aika säälittävältä mutta mä olin ylpeä. Seuraavalla kerralla juoksin 1,5km, sitä seuraavalla 3km. Silloin mä olin jo niin ylpeä että lähetin kaverille screenshotin, hahhah. Taas seuraavalla kerralla pääsin kilometrin pidemmälle ja toissa aamuna juoksin 5km eli 37min pysähtymättä välissä. Eikä edes tuntunut pahalta missään vaiheessa. Vauhti ei päätä huimaa mutta melkoisen nopeasti sitä pystyy pidentämään matkaa. Tuosta kun juoksin 1,5km, enkä tosiaan olisi päässyt yhtään pidemmälle, on kaksi viikkoa. Siis kaksi viikkoa.

Oon niin iloinen että pystyn tähän, että pakotin itseni koittamaan. Mitään varsinaisia tavoitteita en ole itselleni asettanut mutta olisi kiva pystyä juoksemaan se kymppi, ihan oikeasti eikä niinkuin vitsailin juostuani 10min että "juoksin kympin".

♥ Nora

Kun liikunta tökkii

Viime vuosi meni multa liikunnallisesti ikään kuin ohi. Tää liittyy samaan aiheeseen mitä kirjoitin Uuden vuoden postauksessa, eli en kerinnyt/kyennyt panostamaan itseeni. Ollessani vielä raskaana, odotin kuin kuuta nousevaa kuinka sitten vauvan synnyttyä pystyn ja jaksan taas liikkua kuten ennenkin. Toisin kävi. Aloitin kyllä kävelylenkit ja kotijumppan hyvin nopeasti synnytyksen jälkeen mutta en saanut liikunnasta iloa. Pikemminkin jokainen kävelylenkki ja jokainen typerä jumppa sai mut vaan pahalle tuulelle, ei huvittanut ja tuntui että se aika oli pois muusta tärkeämmästä. Jatkoin sinnikkäästi mutta jossain vaiheessa kun vaakalukemakaan ei pienentynyt yhtään, pieninkin motivaation hippu katosi. Tietysti liikun päivittäin lasten kanssa ja askeleita kertyy tahtomattaankin enemmän kuin luulisikaan, mutta mitään tavoitteellista liikuntaa ei sitten pätkääkään huvittanut tehdä.

Mua vaivasi ihan hirveästi se ettei huvittanut liikkua. Pelkäsin että loppuraskauden liikkumattomuus, mikä johtui siis fyysisistä vaivoista, oli venynyt niin pitkäksi että olin kadottanut liikkumisen ilon kokonaan! Selasin kuvia kesältä josko sieltä olisi löytynyt joku aiheeseen sopiva ja huomasin että  lähes kaikissa kuvissa mulla on Mimmi sylissä tai kantovälineessä. Tottahan se on vaikeampi lähteä liikkumaan jos on todella läheisyydenkaipuinen vauva. Ainakin se on hyvä selitys itselle jos ei oikein huvita.

Tää kuva on juhannukselta, oltiin saaressa metsä-retkellä ja Mimmi keikkui tyytyväisenä manducassa

Suunnittelin kuinka syksyn tullen teen pitkiä kävelylenkkejä Mimmin kanssa niinä päivinä kun Iivokin on kerhossa mutta Mimmi ei ollutkaan samaa mieltä. Hän ei halunnut nukkua siihen aikaan eikä viihtynyt vaunuissa hereillä. Eikä mua huvittanut lenkille niin kovaa että olisin keksinyt asiaan jonkun ratkaisun..

Loppukesästä Öjenin luontopolulla. Mulla ja Mimmillä on melkein samat vaatteet kuin juhannuksena :D
Puolustaudun sillä että kesä oli tosi kylmä ja ei mulle oikeastaan mahtunut muuta päälle.

Sitten sovittiin kaverin kanssa että mennään kerran viikossa yhdessä lenkille, eikä tekosyitä. Se onkin pitänyt aika hyvin. Muistan kuinka alkusyksystä ekalla lenkillä tuntui hirveän raskaalta, eikä vieläkään huvittanut mennä yksin. En oikein tiedä missä vaiheessa alkoi huvittamaan mutta tajusin eilen että nautin taas liikkumisesta! Enää ei tunnu siltä että hitto eikö nyt voi jo kääntyä kotiin eikä tee mieli huijata itseään valitsemalla pikkuisen lyhyempi reitti vaan mieluusti valitsen sen pisimmän reitin mikä aikatauluun ja tilanteeseen sopii.

Saarikauden päättäjäiset ja taas samoilla vaatteilla :D Aika paha. 

En normaalisti harrasta ohjattua liikuntaa tai salilla käymistä mutta oon viime vuosina harjaantunut oikein hyväksi keksimään arjessa keinot liikkua monipuolisesti, nyt pitää vaan pikkuhiljaa ottaa vanhat keinot käyttöön. Nyt onkin aika luottavainen olo, että kyllä se kunto tästä kohenee kesään mennessä ja pääsen näistä viimeisistä raskauskiloistakin. Ilmoitin itseni myös venyttely ja rentoutus kurssille, sitä mä todella nyt tarvitsen.

Luulen että viimeisimmän kipinän liikkumiseen antoi joulupukin tuoma aktiivisuusranneke. Se on aivan huippu motivaattori ja pariin kertaan oon jo uskaltanut nostaa päivittäisiä askel- ja treenitavoitteita kun vanhat tavoitteet paukkuu jo aamupäivään mennessä.

Nyt on hyvä fiilis, kevyin askelin kohta kevättä :)

♥ Nora

Paini harrastuksena 4vuotiaalla

Viime syksynä me mietittiin kovasti että mikä olisi Akulle sopiva harrastus. Aiemmin ollaan käyty vauvauinnissa/perheuinnissa (+muutenkin paljon uimassa) sekä perhejumpassa. Päädyttiin kokeilemaan painia. Valinta oli lopulta melko itsestään selvä, Ami on harrastanut painia ja lajina paini on tosi monipuolinen. Aku painii Vaasan Tovereissa 4-6vuotiaiden ryhmässä, eli oli syksyllä pienimmästä päästä ryhmässään.

Alkuun vähän epäilin että missäköhän vaiheessa Aku huomaa itse painin idean. Treeneissä on aina joku kiva lämmittely leikki ja oheisharjoituksia mm. kuperkeikkoja, päälläseisontaa, siltaharjoituksia, kottikärrykävelyä jne. Lopuksi myös vähän painitaan. Joulun tienoilla huomasin että oppi on alkanut mennä perille. Pikkuhiljaa paini otteet ja säännöt alkaa tulla tutuiksi.

Viime viikolla oltiin ensimmäistä kertaa mitalipaineissa joissa siis kaikki osallistujat saavat mitalin. Aku paini 19kg sarjassa (vaikka vähän alle painaakin) ja tässä sarjassa painijoita oli huimat kolme :D Isompien sarjoissa oli tietysti enemmän. Oltiin Amin kanssa tosi ylpeitä kun Aku uskalsi mennä painimatolle ja oikeasti paini eikä luovuttanut heti vaan hymyssä suin taisteli. Yhdessä pojat sitten ihailivat kiiltäviä mitalejaan ♥ Vaikka kirjoitin pojat, on Akun painissa myös tyttöjä, tytöt painivat kisoissa keskenään mutta harjoituksissa kaikki ovat yhdessä.

Minkälaiselle lapselle mun mielestä paini sopii? Kaikenlaisille. Ujo saa lisää rohkeutta ryhmässä, vilkas oppii keskittymään kun kuuntelee valmentajia, varautunut oppii kohtaamaan kaverin, kömpelö ketteryyttä jne. Ennen kaikkea mä pidän tärkeänä että lapsi oppii omia rajoja ja toisten rajoja. Mitä voi esim. leikin varjolla tehdä toiselle ja mikä taas satuttaa toista. Kunnioittamaan vastustajaa ja myös puolustamaan itseään.

Kaikki vaan painia harrastamaan :D Välillä tekisi mieli itsekkin osallistua harjoituksiin, sen verran kivalta se näyttää, oliskohan aikuisille jotain alkeisryhmää..

Kuinka meidän lapset jaksaa istua rattaissa?

Tää on kysymys minkä mä oon kuullut yllättävän usein. Jopa jo silloin kun Aku n.vuoden vanha, "eikö se halua kävellä?". Tietysti se haluaa kävellä ja saakin kävellä mutta ei silloin kun ollaan lenkillä  :D  tai menossa kauppaan, kylään vähän kauemmas tai kivaan leikkipuistoon mikä ei oo ihan nurkan takana. Niinkuin oon aiemminkin sanonut (esim. täältä voit lukea) tykkään kulkea ilman autoa. Meillä on ihan ok matkat kulkea pyörällä ja kävellen, alle 1km päässä toisessa suunnassa on pienempi lähikauppa ja sama matka toiseen suuntaan niin on isompi kauppa ja molempiin tulee postipaketteja  ;D  sehän tekee jo paljon.  Puolen tunnin kävelymatkan päässä onkin jo apteekki, kirjasto, ravintoloita, kaksi kirpparia jne. Ja jos pyörällä lähtee niin keskustaankin pääsee alle puoleen tuntiin. 

Semmosta reilua puolta tuntia suuntaan mä pidän nykyään jonkinlaisena rajana, sitten pitää olla jo jotain kivaa tiedossa lapsille. Silloin kun oli vain yksi lapsi joka nukkui vielä päivväunetkin, meidän retket oli huomattavasti pidempiä. 

No kuinkas ne sitten suostuu istumaan? Kerron tietysti että mitä kivaa on tiedossa "jee kauppaan! Pääsee autokärryyn tai saa oman kärryn" hehheh.. niin, ja on meillä erilaisia viihdykkeitä.

Pyöräkärryyn pojat saa aina valita jotkut lelut mukaan. Iivolla on vakkarina tämmönen soiva lelu minkä joulupukki toi. Siitä kuuluu eläinten ääniä ja musiikkia kun painelee eläinten kuvia.

Iivon pyöräkärry lelu.

Kärryssä on molemmissa reunoissa tommoset taskut joihin pojat aina laittaa aarteensa. 

Akulla on tommonen sammakko pussukka jonka sai synttärilahjaksi. Sielä Akulla on mummilta saatuja kolikoita, niillä voi sitten joskus ostaa vaikka purkka-automaatista purkan. Aku yleensä laskee rahoja ja huutelee mulle mitä kaikkea aikoo niillä ostaa, vaikka ei oltaisi edes menossa kauppaan  :D

Akun pyöräkärry lelu.

Tämän rattaisiin kiinnitettävän ratin Aku sai 1v lahjaksi ja se on ollut kovassa käytössä.

Vaunu ratti.

Aku ei nykyään kaipaa niin hirveesti viihdykettä kuin pienempänä. Me jutellaan ja Aku tarkkailee ympäristöä, etsii rekkoja, työmiehiä, nostureita jne. Joskus kun Aku oli n.2v meillä oli usein jotain evästäkin mukana. Aku lopetti päikkärit 1v10kk vanhana mutta jatkoin päiväkävelyitä ja Aku sitten lepäili kyydissä ja nakerteli omenaa, rusinaa tms. ja luki kirjoja.

Nuo kirjat joissa on ääninappeja on mun mielestä toimivimpia  ;D On Akulla joskus ollut muumi läppärikin mukana.

Ennen Iivoa kun Aku istui pyöräillessä istuimessa, meillä oli mukana pieni lelukoira jonka kaulaan on sidottu naru. Toisen pään sidoin istuimen reunaan niin ettei koira putoa niin alas että menee pinnojen väliin. Aku piti koiraa sylissä, eikä se tainnut kertaakaan edes pudota  :)

Iivolla oli tässä jo perus kiemurtelu vaihe kärryjen kyydissä mutta tuntuu että se meni ohi. Voihan se alkaa uudestaan mutta en kyllä kovin helposti ole antamassa periksi että rattaista pääsee kesken pois koska sitten meiltä jää monta kivaa juttua tekemättä + reissut on mun jokapäiväinen liikunta. En jaksaisi joka ilta lähteä enää erikseen lenkille, joskus kyllä menen jos Touho ei ole voinut päivällä olla mukana ja silloin se on ihan kivaa omaa aikaa. 

Lisätään nyt vielä että lyhyemmillä matkoilla Aku pyöräilee ja usein kävelee loppumatkasta jonkun sopivan pätkän minkä tiedän että jaksaa. 

Suostuuko teidän lapset istumaan kärryissä?

Hölkkä kuulumisia ja vihreää leivälle

Kirjoitin tuossa muutama viikko sitten kun päätin aloittaa hölkkä/juoksu lenkit kävely lenkkien lisäksi. Löydät postauksen täältä. Oon käynyt kaksi kertaa viikossa purskalla ja täytyy sanoa että juoksu on kyllä kiitollinen harrastus. Kehitystä huomaa oikeastaan kerta kerralta. Oon joka kerta vähän pidentänyt matkaa ja kiva huomata että varsinkin hapenottokyky on parantunut selvästi. 

Nyt aionkin lisätä kolmannen juoksu kerran viikkoon, saa nähdä onnistuuko. Mulla on aina ollut Iivo pyöräkärryssä mukana ja useimmiten se nukahtaakin tasaiseen menoon. Molempia poikia en viitsi kärryyn ottaa koska se kävisi mulle liian raskaaksi juosta, kävellenhän me kyllä viipotetaan menemään vaikka kuinka pitkälle, Akun kerho aamut onkin olleet oiva juoksu ajankohta. Voinhan mä lähteä lenkille kun Ami tulee töistä, mä vaan oon energisimmilläni aamusta. Oonkin miettinyt jaksaisiko Aku polkea pyörällä vierellä, sekin jaksaa koko ajan pidemmälle.

Jos on seuraa niin jaksaa kyllä illemmallakin, siskon kanssa käydään joskus kävelylenkeillä iltaisin ja ehdottelinkin että jos kokeiltaisiin yhdessä juoksua joku kerta. 

Siis mä ihan oikeesti jopa lauantai aamuna kun kävin 7.30 purskalla juoksemassa kun Iivo jo veteli päikkäreitä kärryissään, niin mä pysähdyin vielä tekemään vatsoja kun sielä on sellaisia telineitä. Siis minä. Ei siinä, kyllä mä vatsoja teen joskus kotona mutta että yleisellä paikalla. Edistystä siinäkin mielessä.

Oi, oon jo parin viikon ajan saanut hakea pihasta leivän päälle ruohosipulia ja viinisuolaheinää namiii...Muuta satoa ei vielä saa mutta ihanaa kun on omasta pihasta vihreää lautasella.

Hölk hölk hölkkää!

Mä kävin joskus juoksemassa ennen Akua. Olin just päässy hyvään vauhtiin siinä puuhassa kun tulin raskaaksi. Oli niin huono olo etten voinut juosta tuntui että vatsansisältö hölskyy ylös.. juoksu vaihtui siis takas kävelyyn. Sitten kun ei enää tehnyt pahaa ajatus juoksemisesta niin alkoi kaikenmaailman vatsakrampit aina kun lähti liikkeelle, piti pysähtyä kesken kävelynkin kumartumaan. No ei siitä enempää mutta juoksu siis jäi. Kun Aku oli semmonen alta 2v niin aloitin taas pikkusen hölkkäilemään, no ei mennyt kauaa kun rupesin odottamaan Iivoa ja sama stoori.

Oon kattellu että hirveesti ihmiset hölkkää/juoksee. Kaikennäköstä ja kokosta ihmistä koikkeloi vastaan. Viimenen sysäys mun juoksu innon herättämiseen oli kun semmonen pullantuoksunen reilusti eläkeiän ylittänyt pikkusen pyylevä rouva pinkoi mun ohi kuin aropupu! Siinäpä tavotetta itse kullekkin!

Eli siis, eilen illalla päätin että kun aamulla oon vieny Akun kerhoon niin tavanomaisen kävelylenkin sijaan meenkin juoksemaan! Kaivoin oikeen lenkkaritki esiin. Paljonhan mä kävelen päivittäin mutta olis kiva kohottaa kuntoa. Huomaa kun pyöräilee tuo kärry ja pikku nuppuset perässä niin isommassa ylämäessä alkaa olla aika pulassa...

Lähettiin liikenteeseen pyöräkärryllä koska se on mun mielestä paras tohon puuhaan (kaikista 4 eri kärryistä...). Aku kerhoon ja Iivon kanssa suunnattiin pururadalle (virhe!keväinen upottava koostumus ei ollut kannustavaa). No aloitin kuitenkin hölkällä. Hölkkäsin aina niin kauan kun tuntui että pystyy ja kävelin niin kauan että hengitys tasaantui ja taas menoks. Ei ollu kamalaa, aika selviytyjä fiilis ku päästiin kotiin läpimärkänä räntäsateesta (ja hiestä!). Iivo tietenki oli turvassa lämpösessä ja kuivassa kärryssä ♥ Kärryistä kuului matkalla "aaaa...ööööö...eeeee" kun kärryt täräji välillä epätasasessa maastossa, Iivon lempijuttuja kun ääni "väräjää".

Jaa a, ehkä tämän vois ottaa oikeen tavaksi? En kyllä lupaa mitään!

Siinä ne lenkkarit on kuivumassa koettelemuksen jäljiltä.

Vielä pitää näyttää, kävin yläkerrassa kaivelemassa Iivolle "uutta" eli Akun vanhaa vaatetta.

Oon siis säästänyt semmoisia vaatteita jotka ollut käytössä hyviä ja miellyttää mun silmää.

Nää on Lindexistä ihan perus farkut resoreilla. Aivan parhaat pihaleikeissä kun lämpenee/kuivenee. Näitä onkin useemmat erikokoset odottamassa.

Nää on tullu meille käytettyinä. Vakosamettihousut, kans hyvät ulkoleikeissä kesämmällä. Kun nää rupes käymään Akulle lyhkäsiks mä vauhdoin hitusen pidemmät resorit lahkeisiin ja laitoin vielä kuminauhat niin saa kengän alle.

Nää on kirpparilta. Tämmöset velourhousut ei kyllä mee juuri mikskään käytössä. Nämä Iivo saikin heti tänään jalkaan.