Itsensä voittaminen

Muutama viikko sitten päätin "opetella" juoksemaan. Olen opetellut juoksemaan ennenkin mutta siitä ei koskaan ole tullut mulle helppoa tai sellaista kokuttavaa "pakko päästä juoksemaan" fiilistä. Viimeksi kun päätin alkaa juoksemaan, siitä ei tullut mitään. Vaikka kuinka yritin ja pakotin itseäni vähän pidemmälle, niin ei. Henki alkoi vinkua, rintaan koskemaan ja olo oli kaikin puolin tukala. Siis, en mä nyt kuitenkaan ihan rapakuntoinen ole. Kävin oikein lääkärissä joka epäili rasitusastmaa ja sainkin Buventol "piipun" kokeiluun. En oikein osaa sanoa oliko siitä hyötyä, ehkä ei. Joka tapauksessa lopetin juoksemisen ja koska tälläisiä hengitysoireita ei tullut muuten, koko homma unohtui.

Tuosta on kolme vuotta aikaa ja nyt kun olen miettinyt niin epäilen tuon hengenahdistuksen liittyvän niihin samoihin ahdistus fiiliksiin joita mulla silloin oli muutenkin (lue: Kun tuntuu että järki lähtee, Ympyrä sulkeutuu). Täytyy myöntää että kynnys ottaa ne ensimmäiset juoksuaskeleet oli korkea. Eihän kukaan nää? Mä näytän ihan typerältä.. ja sitä rataa. Ensimmäiset loikat otinkin aamutuimaan viikonloppuna kun ensin olin varmistunut siitä että kukaan ei tosiaan ole näkemässä. Muutama katulampun väli meni ja ei hitto, "kurkku turpoo, en mä pysty". Kävelin pätkän ja koitin uudestaan. Sama juttu. Mietin itsekseni että jos mulla onkin joku rasitusastma ja mä vaan juoksen vaikka tuntuu ettei henki kulje, voinko mä tuupertua jonnekkin tien poskeen? Koitin kuitenkin vielä pariin otteeseen ja totesin että kyllä se hengitys siitä tasaantuu, rohkeasti vaan.

Pikkuhiljaa joka lenkillä aloin pidentää näitä juoksupyrähdyksiä ja yksi kerta päätin laittaa mun aktiivisuus rannekkeesta oikein juoksu "seurannan" päälle (miten toi sanotaan :D ). Sillä kertaa juoksin kilometrin putkeen. Saattaa kuulostaa aika säälittävältä mutta mä olin ylpeä. Seuraavalla kerralla juoksin 1,5km, sitä seuraavalla 3km. Silloin mä olin jo niin ylpeä että lähetin kaverille screenshotin, hahhah. Taas seuraavalla kerralla pääsin kilometrin pidemmälle ja toissa aamuna juoksin 5km eli 37min pysähtymättä välissä. Eikä edes tuntunut pahalta missään vaiheessa. Vauhti ei päätä huimaa mutta melkoisen nopeasti sitä pystyy pidentämään matkaa. Tuosta kun juoksin 1,5km, enkä tosiaan olisi päässyt yhtään pidemmälle, on kaksi viikkoa. Siis kaksi viikkoa.

Oon niin iloinen että pystyn tähän, että pakotin itseni koittamaan. Mitään varsinaisia tavoitteita en ole itselleni asettanut mutta olisi kiva pystyä juoksemaan se kymppi, ihan oikeasti eikä niinkuin vitsailin juostuani 10min että "juoksin kympin".

♥ Nora

Hölkkä kuulumisia ja vihreää leivälle

Kirjoitin tuossa muutama viikko sitten kun päätin aloittaa hölkkä/juoksu lenkit kävely lenkkien lisäksi. Löydät postauksen täältä. Oon käynyt kaksi kertaa viikossa purskalla ja täytyy sanoa että juoksu on kyllä kiitollinen harrastus. Kehitystä huomaa oikeastaan kerta kerralta. Oon joka kerta vähän pidentänyt matkaa ja kiva huomata että varsinkin hapenottokyky on parantunut selvästi. 

Nyt aionkin lisätä kolmannen juoksu kerran viikkoon, saa nähdä onnistuuko. Mulla on aina ollut Iivo pyöräkärryssä mukana ja useimmiten se nukahtaakin tasaiseen menoon. Molempia poikia en viitsi kärryyn ottaa koska se kävisi mulle liian raskaaksi juosta, kävellenhän me kyllä viipotetaan menemään vaikka kuinka pitkälle, Akun kerho aamut onkin olleet oiva juoksu ajankohta. Voinhan mä lähteä lenkille kun Ami tulee töistä, mä vaan oon energisimmilläni aamusta. Oonkin miettinyt jaksaisiko Aku polkea pyörällä vierellä, sekin jaksaa koko ajan pidemmälle.

Jos on seuraa niin jaksaa kyllä illemmallakin, siskon kanssa käydään joskus kävelylenkeillä iltaisin ja ehdottelinkin että jos kokeiltaisiin yhdessä juoksua joku kerta. 

Siis mä ihan oikeesti jopa lauantai aamuna kun kävin 7.30 purskalla juoksemassa kun Iivo jo veteli päikkäreitä kärryissään, niin mä pysähdyin vielä tekemään vatsoja kun sielä on sellaisia telineitä. Siis minä. Ei siinä, kyllä mä vatsoja teen joskus kotona mutta että yleisellä paikalla. Edistystä siinäkin mielessä.

Oi, oon jo parin viikon ajan saanut hakea pihasta leivän päälle ruohosipulia ja viinisuolaheinää namiii...Muuta satoa ei vielä saa mutta ihanaa kun on omasta pihasta vihreää lautasella.

Hölk hölk hölkkää!

Mä kävin joskus juoksemassa ennen Akua. Olin just päässy hyvään vauhtiin siinä puuhassa kun tulin raskaaksi. Oli niin huono olo etten voinut juosta tuntui että vatsansisältö hölskyy ylös.. juoksu vaihtui siis takas kävelyyn. Sitten kun ei enää tehnyt pahaa ajatus juoksemisesta niin alkoi kaikenmaailman vatsakrampit aina kun lähti liikkeelle, piti pysähtyä kesken kävelynkin kumartumaan. No ei siitä enempää mutta juoksu siis jäi. Kun Aku oli semmonen alta 2v niin aloitin taas pikkusen hölkkäilemään, no ei mennyt kauaa kun rupesin odottamaan Iivoa ja sama stoori.

Oon kattellu että hirveesti ihmiset hölkkää/juoksee. Kaikennäköstä ja kokosta ihmistä koikkeloi vastaan. Viimenen sysäys mun juoksu innon herättämiseen oli kun semmonen pullantuoksunen reilusti eläkeiän ylittänyt pikkusen pyylevä rouva pinkoi mun ohi kuin aropupu! Siinäpä tavotetta itse kullekkin!

Eli siis, eilen illalla päätin että kun aamulla oon vieny Akun kerhoon niin tavanomaisen kävelylenkin sijaan meenkin juoksemaan! Kaivoin oikeen lenkkaritki esiin. Paljonhan mä kävelen päivittäin mutta olis kiva kohottaa kuntoa. Huomaa kun pyöräilee tuo kärry ja pikku nuppuset perässä niin isommassa ylämäessä alkaa olla aika pulassa...

Lähettiin liikenteeseen pyöräkärryllä koska se on mun mielestä paras tohon puuhaan (kaikista 4 eri kärryistä...). Aku kerhoon ja Iivon kanssa suunnattiin pururadalle (virhe!keväinen upottava koostumus ei ollut kannustavaa). No aloitin kuitenkin hölkällä. Hölkkäsin aina niin kauan kun tuntui että pystyy ja kävelin niin kauan että hengitys tasaantui ja taas menoks. Ei ollu kamalaa, aika selviytyjä fiilis ku päästiin kotiin läpimärkänä räntäsateesta (ja hiestä!). Iivo tietenki oli turvassa lämpösessä ja kuivassa kärryssä ♥ Kärryistä kuului matkalla "aaaa...ööööö...eeeee" kun kärryt täräji välillä epätasasessa maastossa, Iivon lempijuttuja kun ääni "väräjää".

Jaa a, ehkä tämän vois ottaa oikeen tavaksi? En kyllä lupaa mitään!

Siinä ne lenkkarit on kuivumassa koettelemuksen jäljiltä.

Vielä pitää näyttää, kävin yläkerrassa kaivelemassa Iivolle "uutta" eli Akun vanhaa vaatetta.

Oon siis säästänyt semmoisia vaatteita jotka ollut käytössä hyviä ja miellyttää mun silmää.

Nää on Lindexistä ihan perus farkut resoreilla. Aivan parhaat pihaleikeissä kun lämpenee/kuivenee. Näitä onkin useemmat erikokoset odottamassa.

Nää on tullu meille käytettyinä. Vakosamettihousut, kans hyvät ulkoleikeissä kesämmällä. Kun nää rupes käymään Akulle lyhkäsiks mä vauhdoin hitusen pidemmät resorit lahkeisiin ja laitoin vielä kuminauhat niin saa kengän alle.

Nää on kirpparilta. Tämmöset velourhousut ei kyllä mee juuri mikskään käytössä. Nämä Iivo saikin heti tänään jalkaan.