Tässä tämän hetkisessä maailman tilassa ei varmaan ole ihmistä joka ei jollain tasolla pelkäisi. En kuitenkaan aio kirjoittaa sodista tai terrorismista vaan pelosta joka on läsnä kaikille tuoreille vanhemmille aikakaudesta riippumatta: kätkytkuolema. Tuo mystinen uhka joka on kaikessa epötodennäköisyydessään kuitenkin olemassa.
Kun vauva on syntynyt se pelko hiipii mieleen pitkin päivää, aina kun vauva nukkuu. "Nyt se on nukkunut jo noin kauan, pakko tarkistaa.." Välillä riittää kun vilkaisee että rintakehä nousee mutta välillä on pakko koskettaa ja sitten hiipiä pois kun vauva havahtuu ja hengähtää kuuluvasti. Kun viikot kuluu, sitä vähän rentoutuu. Päiväunia ei enää tule häirittyä mutta illalla se taas muistuu mieleen. Kun vauva herättää usein yöllä , ei tuommoisia kerkeä ajatella mutta kun on vauva joka nukkuu yöt heräämättä tämä äiti herää kahden tunnin välein tarkistamaan että kaikki on hyvin.
Yleensä vain kosketan rintäkehää tai kuuntelen hengitystä mutta ei ole yksi tai kaksi kertaa kun olen herättänyt vauvan sikeästä unesta sydän pamppaillen, miksei se herää. Olenpa herättänyt Aminkin ainakin pari kertaa siinä hötäkässä. Tilanne joka kestää sekunteja tuntuu ikuisuudelta kun puoliunessa kuvittelet että vauva ei hengitä vaikka oikeasti hän vain nukkuu sikeästi.
Kokemuksesta tiedän että tämäkin tarkistelu loppuu aikanaan, joko siihen että vauva aloittaa yöhulinat ja sitä onnellisena nukkuu aina kun voi tai sitten kun vauva vähän kasvaa. Tosin, olenpa herätellyt lapsukaisiani unestaan vähän isompanakin kun ovat nukkuneet aamulla "epäilyttävän " pitkään.
Kohtalotovereita? Tunnistatko itsesi?
❤ Nora
