lauantai 14. tammikuuta 2017

Uskallanko edes ääneen sanoa

Olen kirjoittanut aiemmin omasta mielenterveyden järkkymisestä ja siihen johtaneista tapahtumista, postaus löytyy täältä, Kun tuntuu että järki lähtee. Kirjoitin silloin että päivästä toiseen piinaava kurkun kuristus, se tunne kun henki ei kulje, oli alkanut helpottaa. Silloin koin että olin päässyt pahimman yli joten pystyin ja halusin puhua aiheesta. Myöhemmin avasin aihetta lisää postauksessa Ympyrä sulkeutuu.

Kun kirjoitin nuo kaksi postausta, olin saanut jo hieman etäisyyttä. Mutta vasta viime kesänä huomasin että ahdistus oli tosiaan kokonaan poissa. Henki kulkee enkä välttele tiettyjä tilanteita.

Kun kuulimme suru-uutisen joka laukaisi mussa tämän jatkuvan ahdistuksen tunteen, oli tapaninpäivän vastainen yö. Aamulla lähdimme suunnitelmien mukaan autolla kohti koko perheen kylpylälomaa ja koko monen tunnin automatkan istuin takapenkillä Iivo-vauvan kanssa ja mietin asiaa, yritin hillitä itseäni ettei etupenkillä istuva Aku huomaa mitään erikoista. En saanut moneen päivään tilaisuutta "romahtaa".

Tästä seurasi se että puoleentoista vuoteen en pystynyt istumaan auton kyydissä. Pienikin kauppareissu sai niin kamalan olon aikaiseksi että en vaan pystynyt. Oksetti, pyörrytti, ahdisti, henki ei kulkenut. Epäilin jo että meidän auton ilmastoinnissa on hometta tai jotain muuta mystistä koska eihän kukaan voi kuvitella tuollaisia oireita?? Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin syy-yhteyden tähän auton kyydissä olemisen kammoon ja ratkaisin sen ajamalla aina itse. Vaikka se tarkoitti että perhelomalla oltiin varmasti paljon myöhemmin perillä kuin jos Ami olisi ajanut. Minä ajoi eikä siitä vängätty. Ajaessa tuntui paremmalta, sai keskittyä johonkin ja oli kai siinä joku tarve kontrolloida (sitäkin) tilannetta.  Kesällä 2015 mentiin loma reissuun junalla koska silloin musta tuntui että en olisi välttämättä kyennyt olla autossa monen tunnin matkaa edes ajaen.

Viime kesänä tuli käänne hetki kun ajeltiin tyttöjen mökkireissulta kotiinpäin. Apukuskin paikalla istuvalla oli selkeästi kova hinku ajamaan, ilmeisesti mun ajotyyli oli vähän turhan rauhallinen ;D ja kun itseä vähän väsyttikin niin kappas vaan, löysin itseni auton kyydistä eikä muuten ahdistanut! Loppukesästä lähdettiin vielä perheen kesken reissuun ja päätin antaa Amin ajaa, ainakin alkuun. Ei tarvinnut vaihtaa kuskia kesken matkan, tosin olin niin huonovointinen (alkuraskaus) että en olisi varmaan pystynytkään ajaa :D

Yhteenvetona, mua ei ahdista. Ei kurista kurkkua, ei ole kuukausiin kuristanut ja auto traumakin on selätetty. Tuntuu aika hyvältä. Viime aikoina olen miettinyt että mitä jos vauvan synnyttyä oireet alkaa uudelleen. Sillehän ei sitten voi mitään muuta kuin ottaa vastaan. Nyt onneksi tunnen itseni tässä suhteessa paremmin kuin jokunen vuosi sitten ja mulla on paremmat eväät pitää niin sanotusti nuppi kasassa. Luulen että myös hakisin apua tällä kertaa.

Sainpahan tämänkin ulos.

♥ Nora

6 kommenttia:

  1. Se on jännä miten jotkut tilanteet, paikat tai jopa hajut voi laukaista menneen muiston. Joissakin tapauksissa se on ikävä muisto! On kuitenkin kivaa kuulla, että olet päässyt eroon ahdistuksesta! <3 Itselläni oli samanlainen ahdistus nukkumisen kanssa vielä vuoden sen jälkeen kun meidän valvomiskausi esikoisen kanssa oli loppunut - en edes halunnut lähteä ulos kavereiden kanssa illalla koska tiesin että yöunet jäisi liian lyhyeksi. Tuijotin kelloa ja laskin joka ilta tarkalleen että saisin aina vähintään 8 tuntia unta ja jos näytti siltä ettei tällaiset unet onnistuisi, ajattelin vain nukkumista ja ahdistuin ajatuksesta herätä. Nyt tämä on onneksi jo ohi.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun jaoit oman kokemuksesi ♥ Nämä jutut ei kyllä ole järjellä selitettäviä. Onneksi aika yleensä auttaa, ja se että tiedostaa että jotain on "pielessä". Mulla oli semmoinen "pieni" siivous pakko joka helpotti samoihin aikoihin kuin muutkin oireet. Uskon että ulkoisten asioiden järjestyksessä pito auttoi kun päässä oli pienoinen sekamelska :)

      Poista
  2. Kiitos näistä teksteistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ♥ Jos yksikin ihminen saa mun kokemuksista jotain vertaistukea tai lohtua niin se merkitsee kyllä paljon ♥

      Poista

Kiitos kommentista ♥