Hiljainen hyväksyntä kiusaamiselle

Koulujen alut lähestyy ja sosiaalinen media pursuaa kaikenlaisia hyväntahtoisia kiusaamisen vastaisia kampanjoita, hyvä! Kiusaamisesta ei voi puhua liikaa eikä kukaan vanhempi saa tuudittautua ajatukseen "ei meidän lapsi" koska kuka hyvänsä voi olla "kiusaaja" tilaisuuden sattuessa kohdalle, välttämättä sitä edes siinä hetkessä tajuamatta.

Lapsilla on ja tulee aina olemaan kaikenmoista pientä kränää keskenään, niin sisaruksilla kuin kaveruksilla. Mutta milloin vanhemman pitää puuttua lasten touhuihin ja koska on parempi katsoa miten tilanne kehittyy ja jos lapset vaikka saisivat itse selvitettyä tilanteen.

Riitely ja kiusaaminen on täysin eri asiat. Riitely on välillä hyväksikin ja ainakin tietää että molemmat osapuolet ovat tasavertaisia kun uskaltavat riidellä keskenään. Kiusaaminen taas on välillä niin "hienovaraista" ettei sitä etäältä huomaa. Välttämättä kiusaajakaan ei tiedosta kiusaavansa, kyse voi olla esim. vallan käytöstä. Isompi pomottaa pienempää jos on vaikka itse kokenut vastaavaa aiemmin (isommilta kavereilta/sisaruksilta), pistää ikään kuin vahingon kiertämään. Uhrikaan ei välttämättä tajua olevansa kiusattu, on vaan kurja mieli ja leikit meni taas mönkään. Lapset ei osaa samalla tavalla nimetä asioita kuin aikuiset ja siksi mun mielestä onkin tärkeää tarkkailla lasten leikkiä, jopa kouluikäisten. Tarkkailulla en tarkoita vieressä seisomista ja sekaantumista/leikittämistä vaan hienovaraista havainnointia.

Jos kukaan ei koskaan puutu kun lapsi X pomottaa, komentaa, naljailee, jättää leikin ulkopuolelle toisia jne. kasvaa hän luulemaan että se on ok, hänellä on oikeus käyttäytyää niin kun kukaan ei kerran puutu. Toki X isompana oppii tietämään että se on väärin mutta  se voi olla jo myöhäistä. Roolit on luotu, monta pientä mieltä pahoitettu ja X joutuu todennäköisesti vaikeuksiin jossain vaiheessa elämää käytöksensä vuoksi.

Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää välinpitämättömiä vanhempia. Kaikki on varmaan joskus törmännyt sellaisiin, puistossa, harrastuksissa, perhekerhossa, pihapiirissä, jne. Lapsi terrorisoi muita, lyö, haukkuu, vie leluja, eikä vanhempi lotkauta korvaansa vaikka toiset vanhemmat yrittävät setviä tilannetta pikku-terroristin kanssa. Koska oma vanhempi ei sano mitään, lapsi saa sanattoman hyväksynnän kiusaamiselleen.

Olen törmännyt aika useinkin tämmöisiin tilanteisiin. Esimerkki puistosta parin viikon takaa. Muutama isompi lapsi on valloittanut liukumäen tasanteen ja pieni taapero yrittää päästä liukumaan. Yksi lapsi tönäisee portaita kiipeävää pikkuista ja sanoo "et sä saa tulla tänne". Puutun tilanteeseen ja sanon että kaikki saa liukua ja on vaarallista töniä rappusissa, saan ilkeän mulkaisun ja lapsi vielä huutaa taaperon korvaan ohimennessä "ens kerralla et kyllä tuu tänne!". Lapsen vanhempi seisoo ihan yhtä lähellä liukumäkeä kuin minäkin, mitä hän tekee? Ei mitään. Odotin raivosta kiehuen josko vielä tapahtuisi jotain mutta taapero jatkoi matkaa ja minunkin piti lähteä katsomaan mitä ne omat kultamussukat puuhaa. Tsiisus kun mulla kiehui, mitä tälläisen vanhemman päässä liikkuu? Aina ei toki kaikkea voi huomatakkaan mutta siitä ei ollut tässä kyse.

Entä sitten kun lapsi kasvaa ja alkaa liikkua pihapiirissä ilman äitiä tai isää? Sinne meni, pidä hauskaa, muista rajat. Ei. Lapsen touhuja voi valvoa muutenkin kuin seisomalla vieressä. Olemalla kiinnostunut ja kyselemällä "mitä te tänään puuhasitte" "ketä kaikkia oli leikkimässä" "oliko kaikilla kivaa" jne. Tutustumalla lapsen kavereihin ja heidän vanhempiinsa, tiedostamalla missä lapset leikkii, osallistumalla ja kutsumalla kavereita kylään. Aku saa leikkiä muutamien samalla kadulla asuvien kavereiden pihoissa ja aina mä kuulostelen että missä pihassa ne nyt menee, kuuluko eripuraisia ääniä, käyn välillä moikkamassa jne.

Tulipas romaani. Mä en vaan kestä sitä ajatusta kuinka pieni lapsi suree kun toiset ei hyväksy ja lyttää kaikki ideat, mollaa ja jättää ulkopuolelle. Oli se lapsi sitten oma tai jonkun muun. Persoonia on erilaisia mutta moraali ja kuinka muita ihmisiä kohdellaan, opitaan kotona. Meillä oon vanhempina vastuu omiemme tekemisistä. Huomata jos oma lapsi kiusaa muita ja puuttua siihen. Huomata jos omaa lasta kiusataan ja puuttua siihen.

Olen kirjoittanut kiusaamisesta aiemminkin mm. Sana "kiusaaja", Kun omaa lasta kiusataan, sekä Sukkelat kielikuvat joka käsittelee netti kiusaamista ja aihetta liippaava Vastuu kasvatuksesta.

♥ Nora

5vuotiaan askareet kotona

Täytyy myöntää että me ei olla mitenkään liikaa patisteltu poikia tekemään askareita kuten siivomaan leluja. On ollut paljon helpompi itse illalla kerätä kaikki. Aku on aina tykännyt osallistua esim. siivoamiseen ja ruuanlaittoon mutta vain kun itseä huvittaa, ei toki silloin kun lelumeri kattaa koko talon ja pyydetään keräämään omat sotkut.

Oon sitä mieltä että lasten kuuluu ikänsä tasoisesti osallistua edes jonkin verran kotitöihin, kuitenkin on kyseessä yhteinen rakas koti jonka viihtyvyys on koko perheen etu. Vielä meillä ei ole viikkorahoja käytössä lapsille, enkä muutenkaan usko että alkaisin maksaa lapsille kotitöistä (kysykää viiden vuoden päästä uudelleen) eli sitten kun joskus ehkä viikkorahat tulee ajankohtasiksi ne tuskin tulee olemaan sidonnaisia kotitöihin. Toivoisin että onnistuttaisiin kasvattamaan lapset niin että on itsestään selvää osallistua kodin puuhiin, osaavat sitten ehkä omassa ensimmäisessä kodissaankin pitää järjestystä (?).

Kuin taikaiskusta 5vuotias tuntuu olevan paljon kypsempi tälläisiin puuhiin kuin 4vuotias. Tartuin heti tilaisuuteen. Aku sai juuri synttärilahjaksi kasoittain pikkulegoja (olen toivonut että niitä ostetaan vasta 5vuotiaalle) ja siinä ei kauaa nokka tuhise kun ne on levitetty pitkin huoneen lattiaa, onneksi ne pysyy sentään sielä omassa huoneessa..

Eräänä kauniina päivänä en päässyt imuroimaan tämän edellä mainitun poikasen huoneeseen juurikin tämän legomeren vuoksi ja komensin pojan keräämään lelut. Aikansa siinä meni ja olinkin jo aika päiviä sitten saanut muun talon siivottua kun hän oli viimein valmis "mies-luolassaan". Aku sitten näppäränä poikana imuroi huoneensa itse ja tunteella imuroikin! Tämän jälkeen Aku on itse kerännyt lelut ja roskat (askartelee joka päivä..) huoneestaan ja muutamia kertoja imuroinut itse, loistavaa!

Tämän lisäksi Aku sattui huomaamaan kun naapurin hitusen vanhempi kaveri vei roskia ja vaati heti saada  myös viedä roskia. Meidän kadulla on lehtiroskis ja Akun vastuulla onkin nyt lehtiroskien vieminen. Pitää vaan muistutella että kaikki todella on roskia, sillä ensimmäisellä kerralla Aku toi hienoina pitämiään mainoksia takaisin, että ei  kai äiti nyt näitä tarkoittanut heittää pois :D

Muutenkin Aku auttelee paljon kotitöissä kun omilta kiireiltään kerkeää. Hän mm. tyhjää tiskikonetta, auttaa pyykkien kanssa, mielellään pyyhkii pölyjä ja pesee ikkunoita (yleensä ilman lupaa) ja kattaa pöytää sekä auttaa ruuanlaitossa.

Miten muilla? Haluaako lapset itse auttaa ja jos ei, minkä ikäistä pitäisi patistaa kotitöihin? Mua kiinnostaa myös minkälaisiin kotitöihin teidän lapset osallituu? Entä kuuluisiko kotitöistä maksaa palkkaa ja jos niin minkälaista?

Vastuu kasvatuksesta.

Meillä on kaksi ihanaa pientä poikaa joista kasvaa jonain päivänä miehiä. Minkälaista tulevaisuutta mä toivon heille? Onnellista ja turvallista lapsuutta ja nuoruutta tietenkin. Entäs sitten kun he kasvavat aikuisiksi? Siihen mä en voikkaan enää hirveesti vaikuttaa, vai voinko?

Mä uskon että kotikasvatuksella on suuri merkitys meidän lasten aikuisuudessa. Tietenkin lopputulokseen vaikuttaa moni moni asia ja samoista "aineksista" voi syntyä monta erilaista lopputulosta. Kohteliaisuus, ystävällisyys, kuuntelemisen taito ja se että oppii kunnioittamaan toisen itsemääräämisoikeutta ja mielipiteitä. Näitä asioita voi ja pitää opettaa kotona, jo pienestä pitäen. Ei on ei.

Mä oon viime päivinä (ja ehkä vähän pidempään) herätellyt mun sisäistä feministiä. Liittyy se sitten oikeuteen käydä koulua tai imettää julkisesti tai kaikkea siitä välistä. Länsimaalaisena naisena mun kipukohdat tasa-arvoon liittyen on hieman eri mittakaavassa kuin jossain muualla. Tulee aina mieleen kun mun sisko sai vanhemman tyttärensä ja olin ostamassa sairaalan pihassa olevasta kukkakioskista kukkia. Siihen paikalle osui vanhempi herrasmies joka kysyi kenelle ostan kukkia. Vastauksen kuultuaan hän huokaisi ja sanoi "on lottovoitto syntyä Suomeen pienen tytön". Ei voisi kuulkaa enemmän olla oikeassa, mä en siihen päivään mennessä ollut hirveästi ajatellut naisen asemaa muissa kulttuureissa, koska hei eihän mun ollut tarvinnut! Tästä on aikaa yli 12vuotta joten annettakoon se nuorelle minulle anteeksi.

Palataan mun alkuperäiseen aiheeseen. Mitä mä voin tehdä äitinä jotta tulevaisuuden Suomessa naisen asema olisi parempi? Ruohonjuuritasolla kaikki lähtee asenteista. Mä voin tehdä osani ja yrittää kasvattaa mun pojista rehtiä miehiä, luotettavia ystäviä, sellaisia jonka apuun voi ventovieraskin hädän hetkellä luottaa. Sellaisia jotka kunnioittaa muita ja tulevaa elämänkumppaniaan. Me kaikki kasvatetaan tulevaisuuden päättäjiä, naisia ja miehiä. Me kaikki kasvatetaan tulevia äitejä ja isiä. Henkilökohtaisesti kahden pojan vanhempina meillä on vastuu siitä mitä he ajattevat naisen asemasta perheessä ja yhteiskunnassa.

Suurin osa naisista jotka on käynyt yökerhoissa, tietää ne ällöt juntit jotka änkee lääppimään? Viinanhuuruisina mongertaa ja kuvittelee että kuka tahansa lähtis heidän matkaan vaan koska he ovat miehiä ja on lähestulkoon kunnia kun tämä jalo yksilö on päättänyt tulla kourimaan just sua. Siinä on sitä ruohonjuuritason sovinismia, yök!

Joten, äidit ja isät. Kasvattakaa teidän tytöistä ja pojista rautaisella itsetunnolla varustettuja, päättäväisiä, kunnianhimoisia mutta toiset huomioivia ja lempeitä naisia ja miehiä <3

 Ja mikä tärkeintä, ottakaa vastuu oman lapsen kasvatuksesta.