keskiviikko 3. elokuuta 2016

Hiljainen hyväksyntä kiusaamiselle

Koulujen alut lähestyy ja sosiaalinen media pursuaa kaikenlaisia hyväntahtoisia kiusaamisen vastaisia kampanjoita, hyvä! Kiusaamisesta ei voi puhua liikaa eikä kukaan vanhempi saa tuudittautua ajatukseen "ei meidän lapsi" koska kuka hyvänsä voi olla "kiusaaja" tilaisuuden sattuessa kohdalle, välttämättä sitä edes siinä hetkessä tajuamatta.

Lapsilla on ja tulee aina olemaan kaikenmoista pientä kränää keskenään, niin sisaruksilla kuin kaveruksilla. Mutta milloin vanhemman pitää puuttua lasten touhuihin ja koska on parempi katsoa miten tilanne kehittyy ja jos lapset vaikka saisivat itse selvitettyä tilanteen.

Riitely ja kiusaaminen on täysin eri asiat. Riitely on välillä hyväksikin ja ainakin tietää että molemmat osapuolet ovat tasavertaisia kun uskaltavat riidellä keskenään. Kiusaaminen taas on välillä niin "hienovaraista" ettei sitä etäältä huomaa. Välttämättä kiusaajakaan ei tiedosta kiusaavansa, kyse voi olla esim. vallan käytöstä. Isompi pomottaa pienempää jos on vaikka itse kokenut vastaavaa aiemmin (isommilta kavereilta/sisaruksilta), pistää ikään kuin vahingon kiertämään. Uhrikaan ei välttämättä tajua olevansa kiusattu, on vaan kurja mieli ja leikit meni taas mönkään. Lapset ei osaa samalla tavalla nimetä asioita kuin aikuiset ja siksi mun mielestä onkin tärkeää tarkkailla lasten leikkiä, jopa kouluikäisten. Tarkkailulla en tarkoita vieressä seisomista ja sekaantumista/leikittämistä vaan hienovaraista havainnointia.

Jos kukaan ei koskaan puutu kun lapsi X pomottaa, komentaa, naljailee, jättää leikin ulkopuolelle toisia jne. kasvaa hän luulemaan että se on ok, hänellä on oikeus käyttäytyää niin kun kukaan ei kerran puutu. Toki X isompana oppii tietämään että se on väärin mutta  se voi olla jo myöhäistä. Roolit on luotu, monta pientä mieltä pahoitettu ja X joutuu todennäköisesti vaikeuksiin jossain vaiheessa elämää käytöksensä vuoksi.

Henkilökohtaisesti en voi ymmärtää välinpitämättömiä vanhempia. Kaikki on varmaan joskus törmännyt sellaisiin, puistossa, harrastuksissa, perhekerhossa, pihapiirissä, jne. Lapsi terrorisoi muita, lyö, haukkuu, vie leluja, eikä vanhempi lotkauta korvaansa vaikka toiset vanhemmat yrittävät setviä tilannetta pikku-terroristin kanssa. Koska oma vanhempi ei sano mitään, lapsi saa sanattoman hyväksynnän kiusaamiselleen.

Olen törmännyt aika useinkin tämmöisiin tilanteisiin. Esimerkki puistosta parin viikon takaa. Muutama isompi lapsi on valloittanut liukumäen tasanteen ja pieni taapero yrittää päästä liukumaan. Yksi lapsi tönäisee portaita kiipeävää pikkuista ja sanoo "et sä saa tulla tänne". Puutun tilanteeseen ja sanon että kaikki saa liukua ja on vaarallista töniä rappusissa, saan ilkeän mulkaisun ja lapsi vielä huutaa taaperon korvaan ohimennessä "ens kerralla et kyllä tuu tänne!". Lapsen vanhempi seisoo ihan yhtä lähellä liukumäkeä kuin minäkin, mitä hän tekee? Ei mitään. Odotin raivosta kiehuen josko vielä tapahtuisi jotain mutta taapero jatkoi matkaa ja minunkin piti lähteä katsomaan mitä ne omat kultamussukat puuhaa. Tsiisus kun mulla kiehui, mitä tälläisen vanhemman päässä liikkuu? Aina ei toki kaikkea voi huomatakkaan mutta siitä ei ollut tässä kyse.

Entä sitten kun lapsi kasvaa ja alkaa liikkua pihapiirissä ilman äitiä tai isää? Sinne meni, pidä hauskaa, muista rajat. Ei. Lapsen touhuja voi valvoa muutenkin kuin seisomalla vieressä. Olemalla kiinnostunut ja kyselemällä "mitä te tänään puuhasitte" "ketä kaikkia oli leikkimässä" "oliko kaikilla kivaa" jne. Tutustumalla lapsen kavereihin ja heidän vanhempiinsa, tiedostamalla missä lapset leikkii, osallistumalla ja kutsumalla kavereita kylään. Aku saa leikkiä muutamien samalla kadulla asuvien kavereiden pihoissa ja aina mä kuulostelen että missä pihassa ne nyt menee, kuuluko eripuraisia ääniä, käyn välillä moikkamassa jne.

Tulipas romaani. Mä en vaan kestä sitä ajatusta kuinka pieni lapsi suree kun toiset ei hyväksy ja lyttää kaikki ideat, mollaa ja jättää ulkopuolelle. Oli se lapsi sitten oma tai jonkun muun. Persoonia on erilaisia mutta moraali ja kuinka muita ihmisiä kohdellaan, opitaan kotona. Meillä oon vanhempina vastuu omiemme tekemisistä. Huomata jos oma lapsi kiusaa muita ja puuttua siihen. Huomata jos omaa lasta kiusataan ja puuttua siihen.

Olen kirjoittanut kiusaamisesta aiemminkin mm. Sana "kiusaaja", Kun omaa lasta kiusataan, sekä Sukkelat kielikuvat joka käsittelee netti kiusaamista ja aihetta liippaava Vastuu kasvatuksesta.

♥ Nora


4 kommenttia:

  1. Aamen! <3 Olen myös useasti törmännyt tällaisiin tilanteisiin puistossa kun on joutunut puuttumaan toisten lasten käytökseen kertomalla mikä meni väärin. Toisaalta olen myös useasti antantut positiivista palautetta esim. yhdelle pojalle joka tuli auttamaan meidän 4-vuotiaan pystyyn ja kysyi sattuiko häntä kun hän kaatui liukumäessä. Menin jälkeenpäin kiittämään poikaa ja kerroin miten hienosti hän oli toiminut. Eli onneksi löytyy myös niitä hyvin käyttäytyviä lapsia <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti suurin osa lapsista on hyvin kasvatettuja ja mielelläni minäkin juttelen ja kehun jos vaan on tilaisuus :)

      Poista
  2. Hyvä kirjoitus Nora! Minä olen ihan samaa ihmetellyt, miten lasten käytökseen ei puututa. Itse ainakin toivon, että minun lapseni (huonoon) käytökseen puututaan, jos en itse ole paikalla tai en heti huomaa. Tosin oma poikani on aika ujohkoa sorttia, joten ei niitä tilanteita onneksi ole kovin paljoa ollut. Miten muuten lapset oppivat ottavat huomioon toiset, jos niistä asioista ei saa kieltää/ohjeistaa toimimaan oikein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, minäkin toivon että omienki lasteni käytökseen puututaan jos tarve vaatii.

      Poista

Kiitos kommentista ♥