Kotiäiti

Kotiäiti. Tuo sana antaa paljon mielikuvia ja riippuu ihan ihmisestä onko ne mielikuvat hyviä vai huonoja. Sanaan liittyy myös paljon ennakkoluuloja. Mullakin oli ennakkoluuloja kotiäitiyttä kohtaan, kuten paljon muihinkin äitiyteen/vanhemmuuteen liittyviin asioihin ennen omia lapsia. Oikeastaan mun mielipiteet on muuttuneet paljon matkan varrella, kokemuksen myötä.

Osalle kotiäiti merkitsee työtä vieroksuvaa yhteiskunnan elättiä. Kun ei parempaankaan pysty, on jäänyt kotiin makaamaan ja jaloissa pyörii sosiaalisesti kyvyttömiä räkänokkaisia lapsia. Lapsiraukat, tulevaisuuden syrjäytyneitä aikuisia.

Osa taas voi ajatella että kotiäitiys on vain hyvin varakkaiden etuoikeus. Ja siis nimenomaan varakkaan miehen vaimon etuoikeus. Saa liihotella päivisin lounailla ja kahviloissa, vähän kauneushoidoissa ja mies antaa sievoisen kuukausirahan rouvalle joka odottaa koti puhtaana ja ruoka valmiina kello 17 kun mies tulee kotiin. Sitä mä en tiedä missä ne lapset olis tässä yhtälössä, lastenhoitajan kanssa?

Aku-kesämies ♥ Paita Sampsukka, saatu.

Olen ollut enimmäkseen kotona kohta 6vuotta. Olen tehnyt töitä mm. lyhennetyllä päivällä mutta päällimmäinen tavoite on ollut ettei lapsia tarvitsisi laittaa päiväkotiin. Miten se on onnistunut? Kun tein jonkun aikaa vähän enemmän töitä, Aku oli reilu 1v ja hän oli mun siskon luona hoidossa puolisen vuotta kun hän oli hoitovapaalla. Se oli aivan loistava järjestely. Halusin kuitenkin olla enemmän kotona ja sitten teinkin n. 2-4 päivää viikossa töitä, lähinnä viikonloppuisin kun Ami sitten oli kotona Akun kanssa. Iso apu oli isovanhemmista ja meidän sisaruksista jotka silloin tällöin vahtivat Akua muutaman tunnin, kenellekkään ei tullut liikaa hoitovuoroja. Sitten syntyi Iivo ja sen jälkeen olenkin tehnyt epäsäännöllisesti keikkaa silloin kun itselle sopii, juuri niin että saa vähän "ekstraa". Saan myös jonkun verran tuloja yhteistyössä Sampsukan kanssa toteutetusta Kipinä-blogista.

Iivo-kesämies ♥ Paita Sampsukka, saatu.

En siis ole ollut täysin kotona mutta pidän kuitenkin itseäni kotiäitinä. Pyöritän meidän arkipäiviä ja nautin siitä. Kaikessa on tietysti hyvät ja huonot puolet mutta olen oppinut ajattelemaan asiat positiivisen kautta. Sää voisi olla paljon paskempikin vaikka ei aivan unelma keli olekkaan ;)

Piknikillä puistossa.

Mitä ennakkoluuloja olen itse kohdannut valinnastani kasvattaa omia lapsiani itse kotona?

• Useimmiten oletus on että minulla ei ole työpaikkaa eikä mahdollisuutta saada töitä ja siksi olen pakotettu valitsemaan olla kotona. Tämä ei pidä paikkaansa, mulla on vakituinen työpaikka ja pitkä, monipuolinen työhistoria. En epäile hetkeäkään ettenkö saisi töitä vaikka vakipaikkaa ei olisikaan. Kommentti tähän liittyen ihmiseltä joka ei mua lähemmin tunne. Kerroin olevani lasten kanssa kotona ja hän siihen: Etkö sä kuitenkin oo joskus jotain töitä tehnyt?

Extempore mökkireissu poikien kanssa viime kesänä :)

• Varsinkin vanhemmat ihmiset olettaa että meillä täytyy olla taloudellisesti todella tiukkaa. Olin menossa parturiin ja eräs iäkäs ihminen kertoi mulle että "onhan niitä vähävaraisille tarkoitettuja ilmaisia parturipäiviä". Hieno juttu että semmoisia on, oikeasti, en tiennytkään semmoisesta. Mutta minä en ole vähävarainen, kiitos vaan. Ei me toki rahassa uida, sehän on selvää, kaksi duunaria joista toinen on kotosalla :D Mutta ollaan molemmat fiksuja rahan kanssa ja välillä oikein ihmettelen että kuinka saadaankaan rahat niin hyvin riittämään. Paljon paremmin kuin silloin kun olimme molemmat töissä, menoja oli vähemmän ja lyhennettiin kerrostalokolmion lainaa eikä omakotitalon :D

Pitsaa lounaaksi mökillä pitsauuni/ savustuspöntössä

• Yksi oletus on että kotona viihtyy vaan essuun pukeutunut pullantuoksuinen askarteluohjaaja. Vähän takakiree nipottaja jonka arki on aikataulutettu jos ei nyt sekunnilleen niin minuutilleen. Ei pidä paikkaansa :D Kesäaikaan me harvoin syödään sisällä tai edes kotona päivällä, meillä on aina eväät kun lähdetään, minne sitten lähdetään. Rannalle, metsään, puistoon.. Tietysti lasten kanssa on oltava tietyt rutiinit. Oltiin me missä vaan, ruoka ajat on aika vakiot ja nukkumaan mennessä pojilla on omat puput kainalossa, lauletaan tutut laulut ja luetaan tutut sadut. Silti me mennään aika paljon fiiliksen mukaan. On ihanaa kun voi lähteä extempore vaikka mökille! Jos ei ole kiire ja leikit sujuu, voidaan vaihtaa yökkärit pois vasta puolenpäivän maissa, vielä on koko päivä aikaa. Jos taas on kerhoaamu, on aamu aika tarkkaan suunniteltu. Silti en herätä poikia kuin aniharvoin aamulla, aina keretään jotenkuten ja jos ei kerittäisi niin soittaisin että tullaan kun näkyy :D Ensi vuonna kun Aku aloittaa eskarissa on nämä pitkät arkiaamut historiaa joten nyt nautitaan niistä ♥ Koko elämä aikaa vouhottaa paikasta toiseen.

Rannalla eväitä syömässä ♥ Ohjeet rantakaapuihin löydät täältä, klik!

Olen tutustunut kotiäiti-vuosien aikana paljon muihin kotiäiteihin. Osaan vain pinnallisesti ja osaan ihan kunnolla. Välillä puhutaan lastenvaatteista, välillä siitä kuka oli viikonloppuna viihteellä (apua, joo, kotiäiditkin voi käydä viihteellä) ja välillä vertaillaan synnytystarinoita, perus settiä siis. Me käydään noin neljänä päivänä viikossa jossain kerhossa tms. ja niissä pyörii pitkälti samat ihmiset. Välillä joku lähtee työelämään ja joku uusi taas tulee tilalle. Täytyy sanoa että vaikka kaikki on erilaisia, kaikki on ihan tavallisia ihmisiä, ihania kotiäitejä ihanine lapsineen ♥ Jos kävisi niin että minä tai lapset emme voisi hyvin tällä koti-järjestelyllä, tietysti pitäisi tehdä suunnitelmat uusiksi. Nyt näin on hyvä.

♥ Nora

5vuotiaan askareet kotona

Täytyy myöntää että me ei olla mitenkään liikaa patisteltu poikia tekemään askareita kuten siivomaan leluja. On ollut paljon helpompi itse illalla kerätä kaikki. Aku on aina tykännyt osallistua esim. siivoamiseen ja ruuanlaittoon mutta vain kun itseä huvittaa, ei toki silloin kun lelumeri kattaa koko talon ja pyydetään keräämään omat sotkut.

Oon sitä mieltä että lasten kuuluu ikänsä tasoisesti osallistua edes jonkin verran kotitöihin, kuitenkin on kyseessä yhteinen rakas koti jonka viihtyvyys on koko perheen etu. Vielä meillä ei ole viikkorahoja käytössä lapsille, enkä muutenkaan usko että alkaisin maksaa lapsille kotitöistä (kysykää viiden vuoden päästä uudelleen) eli sitten kun joskus ehkä viikkorahat tulee ajankohtasiksi ne tuskin tulee olemaan sidonnaisia kotitöihin. Toivoisin että onnistuttaisiin kasvattamaan lapset niin että on itsestään selvää osallistua kodin puuhiin, osaavat sitten ehkä omassa ensimmäisessä kodissaankin pitää järjestystä (?).

Kuin taikaiskusta 5vuotias tuntuu olevan paljon kypsempi tälläisiin puuhiin kuin 4vuotias. Tartuin heti tilaisuuteen. Aku sai juuri synttärilahjaksi kasoittain pikkulegoja (olen toivonut että niitä ostetaan vasta 5vuotiaalle) ja siinä ei kauaa nokka tuhise kun ne on levitetty pitkin huoneen lattiaa, onneksi ne pysyy sentään sielä omassa huoneessa..

Eräänä kauniina päivänä en päässyt imuroimaan tämän edellä mainitun poikasen huoneeseen juurikin tämän legomeren vuoksi ja komensin pojan keräämään lelut. Aikansa siinä meni ja olinkin jo aika päiviä sitten saanut muun talon siivottua kun hän oli viimein valmis "mies-luolassaan". Aku sitten näppäränä poikana imuroi huoneensa itse ja tunteella imuroikin! Tämän jälkeen Aku on itse kerännyt lelut ja roskat (askartelee joka päivä..) huoneestaan ja muutamia kertoja imuroinut itse, loistavaa!

Tämän lisäksi Aku sattui huomaamaan kun naapurin hitusen vanhempi kaveri vei roskia ja vaati heti saada  myös viedä roskia. Meidän kadulla on lehtiroskis ja Akun vastuulla onkin nyt lehtiroskien vieminen. Pitää vaan muistutella että kaikki todella on roskia, sillä ensimmäisellä kerralla Aku toi hienoina pitämiään mainoksia takaisin, että ei  kai äiti nyt näitä tarkoittanut heittää pois :D

Muutenkin Aku auttelee paljon kotitöissä kun omilta kiireiltään kerkeää. Hän mm. tyhjää tiskikonetta, auttaa pyykkien kanssa, mielellään pyyhkii pölyjä ja pesee ikkunoita (yleensä ilman lupaa) ja kattaa pöytää sekä auttaa ruuanlaitossa.

Miten muilla? Haluaako lapset itse auttaa ja jos ei, minkä ikäistä pitäisi patistaa kotitöihin? Mua kiinnostaa myös minkälaisiin kotitöihin teidän lapset osallituu? Entä kuuluisiko kotitöistä maksaa palkkaa ja jos niin minkälaista?

"Iso" lapsi rattaissa

Pari päivää sitten meinas keittää. En tapaa kommentoida keskusteluita netissä juurikaan mutta törmäsin aiheeseen joka kolahti. "Iso" lapsi rattaissa. Osa ihmisistä tuntuu kuvittelevan että jos yli kolme vuotias istuu rattaissa (ihan sama kuinka paljon ja miksi) on äiti ensinnäkin kykenemätön kasvattamaan lastaan ja lapsi jälkeenjäänyt tai vähintäänkin tämä äidin edesvastuuton ihmisrääkki, eli lapsen istutus rattaissa tekee hänestä jälkeenjääneen ja ylipainoisen. Menikö tunteisiin? No v%&&# meni. Miksi?

En voi sietää ylimielisiä pätijöitä, oli aihe mikä hyvänsä. Kukaan ei voi päteä toisen ihmisen valintoihin ilman todella hyvää syytä ja mun mielestä syyksi ei riitä se että itse tekee toisin. Ihmisiä ja elämiä on niin erilaisia. Ihan kuin rattaiden käyttö tai käyttämättömyys määrittelisi jotenkin äitiä tai lasta ja heidän kykyjään tässä maailmassa/elämässä.

Lapsi oppi kävelemään x ikäisenä ja on siitä asti kävellyt aina ja kaikkialle, no mutta kiva että tämä toimii teillä ja sopii teidän arkeen.

Antakaas kun mä kerron miksi me käytämme rattaita, ja kyllä tämä on puolustelua koska en voi olla hiljaakaan. Rattaat on meille kulkuväline, siinä missä muut hyppää auton rattiin tai bussiin me lähdetään rattailla, satoi tai paistoi, hyvin harvoin lähdetään autolla vaikka se pihassa seisookin. Tapaan sanoa että olen elämäntapakävelijä. Meillä on kaikki perus jutut suhteellisen lähellä, kaksi kauppaa, avoin päiväkoti, setlementin perhekahvila ja seurakuntatalo ovat kaikki alle 2,5km päässä + useita leikkipuistoja. Näitä matkoja on Aku 3vuotiaasta asti pyöräillyt mutta pyöräkelit ei pienellä lapsella kestä ympäri vuoden, silloin on ollut kärryt käytössä. Tuplat myin pois tuossa ennen pääsiäistä koska meillä on kaksipaikkainen pyöräkärry mikä ajaa saman asian nyt kun Iivokin on jo kaksi.

Vielä viime talvena Aku (toukokuussa täytti 5) sai istua kerhomatkat aamuisin (vajaa kilometri) kärryissä ja takas tullessa hän käveli. Miksi? Koska se on helppoa ja kätevää eikä tarvitse riidellä ja hoputtaa aikaisin aamulla + me jatkoimme Iivon kanssa omiin menoihin (perhekerho/puistokerho tms.) joissa on omat alkamis aikansa. Yleensä tässä välissä tehtiin Iivon kanssa vielä pidempi kärry lenkki, aina kun mahdollista mä kierrän pikkusen pidemmän kautta koska tämä on mun liikuntaa. En käy salilla tai jumpissa koska saan hyvin hoidettua liikunnan tarpeen päivän aikana, säästää aikaa ja rahaa. Keväällä muutimme parin sadan metrin päähän Akun kerhosta ja luonnollisesti hän ei ole kerhomatkoja sen jälkeen istunut kärryissä. En edes lähde enempää avaamaan miksi juuri 2v täyttänyt Iivo istuu  rattaissa kyllä tuon 200m matkan..

Sama homma talvi aamuisin kun mennään vaikkapa 2,5km päässä olevaan perhekahvilaan. Pojat kärryyn ja menoksi. Toinen vaihtoehto olisi mennä autolla, kävellä lapsien kanssa parinkymmenen minuutin matkaa tunti ja kantaa loppumatkasta tai kävellä 60m päähän bussipysäkille ja jeesustella kuinka ei tarvittu kärryjä.

Me käydään paljon puistoissa vähän kauempanakin, esim 4-6km päästä löytyy jo vaikka kuinka paljon mahtavia isoja puistoja joihin minä polkasen pojat pyöräkärryssä 15-25min. Aku kyllä jaksaisi sinne polkea mutta jos päälle lasketaan parin tunnin aktiiviset leikit, voisi kotimatka olla aika kituusta. Tai mitä jos lähdetään ostoskeskukseen noin 7,5km päähän. Miten superäidin pitäisi sinne saada lapsensa rehattua? Kävellen? Bussilla? Autolla? Miksei rattailla tai pyöräkärryllä? Koska yli kolme vuotiaan ei missään nimessä kuulu istua sellaisessa, sehän on lähestulkoon oksettavaa. Kertokaahan, miten autossa tai bussissa istuminen eroaa rattaissa tai pyöräkärryssä istumisesta? Muuten kuin että yhdessä vaihtoehdossa saa raitista ilmaa..

Meillä kuljetaan siis arkiset menot kärryjen turvin, tavaratkin tulee hyvin mukana. Kun taas lomareissuilla ei ole enään Akulla 3 vuotiaana ollut omia rattaita vaikka paljon ollaan kävelty koska se on erilaista kuin arkinen liikkuminen. Mielenkiintoisempaa, kiireettömämpää plus on ollut toinen aikuinen mukana tarvittaessa kantamassa. Oli Aku kolme vuotiaana pätkän matkaa jopa kantoliinalla reppuselässä kun "vähän" eksyttiin" vieraassa kaupungissa :D

Lisään vielä että mulle on ihan sama miten muut kulkee, autolla, bussilla, kävellen tai vaikka kontaten, mutta miksi pitää tehdä joku numero toisten ihmisten rattaiden käytöstä? Että X ikäinen lapsi ei VOI istua rattaissa. Miksi? Tämä sopii meille, eikä kukaan voi kyllä väittää että poikien fysiikka olisi jotenkin kärsinyt tästä "toiminnasta". Liikutaan paljon niinkin että pojat pyöräilee (Iivo ei tosin yllä polkimiin mutta se ei häntä haittaa) ja käydään potkimassa palloa, hypitään trampalla, harrastetaan jne. Nyt kun Aku on oppinut kunnolla menemään ilman apurenkaita jaksaa hänkin pidemmälle kuin apurenkaiden kanssa, minä Iivoa kärryissä työnnellen ja Aku fiukella tunnin matka menee ihan kivuttomasti eikä tylsistykään jos välillä pysähdytään leikkimään ja vaikka keräämään kukkia :)  En usko että Aku enään paljoa tulee kärryissä istumaan muutenkuin selkeästi pidemmillä matkoilla mihin liittyy muutakin rasitusta kuin matkat. Pointti on se ettei se kuulu kellekkään muulle, piste.

p.s. Ei tartte istua polvet suussa jos homaa kunnon menopelit.

No mut  hei, hyvää viikonlopun jatkoa ♥

Hui kaunistus!

Kaikki ainakin naiset varmasti tietää mistä puhun kun kysyn oletteko kiinnittäneet huomiota siihen kuinka oudon siloposkisia ja suurisilmäisiä kovin monista some tutuista on tullut? Mä oon ollut pikkusen pihalla tästä ilmiöstä koska sain ensimmäisen älypuhelimeni vasta viime syksynä (se oli jo valmiiksi vanha) ja kaikenmaailman kommelluksien kautta mulla on vasta nyt ensimmäinen oikea uusi ja moderni älypuhelin josta löysin hiljan näitä hyvin omituisia muokkaus mahdollisuuksia. Kyllä kuulkaas maailma avartui eikä enää tarvitse kadehtia muiden kirkkaan kuulaita kasvoja koska todennäköisesti se on vaan fuulaa.

Amilla oli hetken aikaa (tarinaan liittyy Iivo ja vessanpönttö) honor puhelin jossa tuli automaattisesti kuvaa ottaessa alas "kauneus asteikko" 1-10. Sai siis valita kuinka kaunis haluaa olla :D jotenkin hassua. Oli siinä kyllä selkeä ero jos koitti ottaa kuvan vain 1 astetta kauniina tai 10 astetta kauniina.

Mä en muokkaa omia kuvia muuta kuin joskus käyttämällä instagramin suodattimia. Blogiin tulevia kuvia muokkaan joskus vähän säätämällä sävyjä mutta yritän ottaa alkujaan sellaisen kuvan jota ei tarvitsisi muokata. Mutta en siis koskaan erikseen muokkaa omia tai muiden kasvoja. Poikkeuksena viime talven banneri johon vaalensin mun ihon sävyä koska tarkoitus oli että kuva olisi ikään kuin pakkasen purema :) 

Pakostakin pistää miettimään miksi niin monet mm. suurentavat silmiään kännykän kuvan muokkauksella? Ylhäällä olevissa kuvissa kahdessa muokatussa versiossa on suurennettu silmiä ja nehän menee ihan vinksin vonksin :D Kasvoja kun kaventaa lähtee suu väkisin hassun pitkäksi ja hei, kenellä on oikeesti iho tasaisempi kuin barbi nukella? Poikkeus on tietenkin "taiteelliset teokset" joihin tekijä jostain syystä panostaa mutta ihan everyday selfiet?!? Okei, kyllähän mä meikkaan, värjään ja laitan hiuksia ja siinä mielessä siis huijaan myös. Jotenkin mulla on tähän oman kuvan muokkailuun kuitenkin sama asenne kuin tekohiuksiin -ripsiin ja -kynsiin. Mä en halua esitää olevani muu kuin mä.

Kuinka te suhtaudutte yliampuvaan kuvien muokkailuun? Käytättekö itse vai kummeksuttaako se?