Kotiäiti

Kotiäiti. Tuo sana antaa paljon mielikuvia ja riippuu ihan ihmisestä onko ne mielikuvat hyviä vai huonoja. Sanaan liittyy myös paljon ennakkoluuloja. Mullakin oli ennakkoluuloja kotiäitiyttä kohtaan, kuten paljon muihinkin äitiyteen/vanhemmuuteen liittyviin asioihin ennen omia lapsia. Oikeastaan mun mielipiteet on muuttuneet paljon matkan varrella, kokemuksen myötä.

Osalle kotiäiti merkitsee työtä vieroksuvaa yhteiskunnan elättiä. Kun ei parempaankaan pysty, on jäänyt kotiin makaamaan ja jaloissa pyörii sosiaalisesti kyvyttömiä räkänokkaisia lapsia. Lapsiraukat, tulevaisuuden syrjäytyneitä aikuisia.

Osa taas voi ajatella että kotiäitiys on vain hyvin varakkaiden etuoikeus. Ja siis nimenomaan varakkaan miehen vaimon etuoikeus. Saa liihotella päivisin lounailla ja kahviloissa, vähän kauneushoidoissa ja mies antaa sievoisen kuukausirahan rouvalle joka odottaa koti puhtaana ja ruoka valmiina kello 17 kun mies tulee kotiin. Sitä mä en tiedä missä ne lapset olis tässä yhtälössä, lastenhoitajan kanssa?

Aku-kesämies ♥ Paita Sampsukka, saatu.

Olen ollut enimmäkseen kotona kohta 6vuotta. Olen tehnyt töitä mm. lyhennetyllä päivällä mutta päällimmäinen tavoite on ollut ettei lapsia tarvitsisi laittaa päiväkotiin. Miten se on onnistunut? Kun tein jonkun aikaa vähän enemmän töitä, Aku oli reilu 1v ja hän oli mun siskon luona hoidossa puolisen vuotta kun hän oli hoitovapaalla. Se oli aivan loistava järjestely. Halusin kuitenkin olla enemmän kotona ja sitten teinkin n. 2-4 päivää viikossa töitä, lähinnä viikonloppuisin kun Ami sitten oli kotona Akun kanssa. Iso apu oli isovanhemmista ja meidän sisaruksista jotka silloin tällöin vahtivat Akua muutaman tunnin, kenellekkään ei tullut liikaa hoitovuoroja. Sitten syntyi Iivo ja sen jälkeen olenkin tehnyt epäsäännöllisesti keikkaa silloin kun itselle sopii, juuri niin että saa vähän "ekstraa". Saan myös jonkun verran tuloja yhteistyössä Sampsukan kanssa toteutetusta Kipinä-blogista.

Iivo-kesämies ♥ Paita Sampsukka, saatu.

En siis ole ollut täysin kotona mutta pidän kuitenkin itseäni kotiäitinä. Pyöritän meidän arkipäiviä ja nautin siitä. Kaikessa on tietysti hyvät ja huonot puolet mutta olen oppinut ajattelemaan asiat positiivisen kautta. Sää voisi olla paljon paskempikin vaikka ei aivan unelma keli olekkaan ;)

Piknikillä puistossa.

Mitä ennakkoluuloja olen itse kohdannut valinnastani kasvattaa omia lapsiani itse kotona?

• Useimmiten oletus on että minulla ei ole työpaikkaa eikä mahdollisuutta saada töitä ja siksi olen pakotettu valitsemaan olla kotona. Tämä ei pidä paikkaansa, mulla on vakituinen työpaikka ja pitkä, monipuolinen työhistoria. En epäile hetkeäkään ettenkö saisi töitä vaikka vakipaikkaa ei olisikaan. Kommentti tähän liittyen ihmiseltä joka ei mua lähemmin tunne. Kerroin olevani lasten kanssa kotona ja hän siihen: Etkö sä kuitenkin oo joskus jotain töitä tehnyt?

Extempore mökkireissu poikien kanssa viime kesänä :)

• Varsinkin vanhemmat ihmiset olettaa että meillä täytyy olla taloudellisesti todella tiukkaa. Olin menossa parturiin ja eräs iäkäs ihminen kertoi mulle että "onhan niitä vähävaraisille tarkoitettuja ilmaisia parturipäiviä". Hieno juttu että semmoisia on, oikeasti, en tiennytkään semmoisesta. Mutta minä en ole vähävarainen, kiitos vaan. Ei me toki rahassa uida, sehän on selvää, kaksi duunaria joista toinen on kotosalla :D Mutta ollaan molemmat fiksuja rahan kanssa ja välillä oikein ihmettelen että kuinka saadaankaan rahat niin hyvin riittämään. Paljon paremmin kuin silloin kun olimme molemmat töissä, menoja oli vähemmän ja lyhennettiin kerrostalokolmion lainaa eikä omakotitalon :D

Pitsaa lounaaksi mökillä pitsauuni/ savustuspöntössä

• Yksi oletus on että kotona viihtyy vaan essuun pukeutunut pullantuoksuinen askarteluohjaaja. Vähän takakiree nipottaja jonka arki on aikataulutettu jos ei nyt sekunnilleen niin minuutilleen. Ei pidä paikkaansa :D Kesäaikaan me harvoin syödään sisällä tai edes kotona päivällä, meillä on aina eväät kun lähdetään, minne sitten lähdetään. Rannalle, metsään, puistoon.. Tietysti lasten kanssa on oltava tietyt rutiinit. Oltiin me missä vaan, ruoka ajat on aika vakiot ja nukkumaan mennessä pojilla on omat puput kainalossa, lauletaan tutut laulut ja luetaan tutut sadut. Silti me mennään aika paljon fiiliksen mukaan. On ihanaa kun voi lähteä extempore vaikka mökille! Jos ei ole kiire ja leikit sujuu, voidaan vaihtaa yökkärit pois vasta puolenpäivän maissa, vielä on koko päivä aikaa. Jos taas on kerhoaamu, on aamu aika tarkkaan suunniteltu. Silti en herätä poikia kuin aniharvoin aamulla, aina keretään jotenkuten ja jos ei kerittäisi niin soittaisin että tullaan kun näkyy :D Ensi vuonna kun Aku aloittaa eskarissa on nämä pitkät arkiaamut historiaa joten nyt nautitaan niistä ♥ Koko elämä aikaa vouhottaa paikasta toiseen.

Rannalla eväitä syömässä ♥ Ohjeet rantakaapuihin löydät täältä, klik!

Olen tutustunut kotiäiti-vuosien aikana paljon muihin kotiäiteihin. Osaan vain pinnallisesti ja osaan ihan kunnolla. Välillä puhutaan lastenvaatteista, välillä siitä kuka oli viikonloppuna viihteellä (apua, joo, kotiäiditkin voi käydä viihteellä) ja välillä vertaillaan synnytystarinoita, perus settiä siis. Me käydään noin neljänä päivänä viikossa jossain kerhossa tms. ja niissä pyörii pitkälti samat ihmiset. Välillä joku lähtee työelämään ja joku uusi taas tulee tilalle. Täytyy sanoa että vaikka kaikki on erilaisia, kaikki on ihan tavallisia ihmisiä, ihania kotiäitejä ihanine lapsineen ♥ Jos kävisi niin että minä tai lapset emme voisi hyvin tällä koti-järjestelyllä, tietysti pitäisi tehdä suunnitelmat uusiksi. Nyt näin on hyvä.

♥ Nora

Lapsia ei tehdä vaan saadaan.. vai miten se nyt meni?

Mä oon miettinyt lausetta "lapsia ei tehdä vaan saadaan". Huomasin kun kirjoitin ensimmäistä postausta tästä kolmannesta raskaudesta ja meinasin kirjoittaa jotain tyyliin lapsia ei tehdä vaan saadaan ja sitten pysähdyinkin miettimään että mitä tää niinku meinaa.

Jos menet möläyttämään esim. keskustelu palstalla että "ajateltiin tehdä vielä yksi lapsi" tai "me ei enään tehdä lapsia" niin aivan varmasti joku loukkaantuu että "ei niitä lapsia noin vain tehdä vaan saadaan". Mitä se nyt sitten loppu viimein tarkoittaa? Mistä niitä saadaan?  Ei meidän lapsia ainakaan haikara ole ovelle pudottanut, kyllä ne on tehty ja synnärillä pihalle puskettu. Vai liittyykö tämä jotenkin uskontoon, lapset on jumalan lahja?

Mun mielestä tämä lause on jotenkin väärin. Esimerkiksi ihminen joka on käynyt läpi pitkät ja niin henkisesti kuin fyysisesti tuskalliset lapsettomuus hoidot, ei sitä lasta silloin vaan "saada" vaan tehdään ihan niin kuin ne tehdään vaikka se kävisi helpomminkin. Ajatuksena tietenkin ymmärrän kyseisen lauseen, lapset on maailman suurin lahja mutta eihän ne nyt taivaalta putoa.

Joka tapauksessa, itselleni ei ole väliä mitä ilmaisua kukin haluaa käyttää mutta aina ihmettelen kun syntyy kauhee haloo jos joku puhuu lasten "tekemisestä". Ehkä toiset sitten saa niitä lapsia ja toiset tekee?

Oletko sinä kenties joskus pyöritellyt samaa asiaa päässäsi, tai jotain muuta sanontaa? Vai onko mulla sittenkin liikaa aika?  Peace and love :)

♥Nora

Minkälainen keskustelija olet?

Ootko koskaan miettinyt minkälainen keskustelija olet? Oletko se dominoiva osapuoli vai kuuntelija vai sellainen tasapuolinen keskustelu kumppani?

Minä tykkään jutella erilaisten ihmisten kanssa aina kun vaan tilaisuus tulee (seuran kipee kotiäiti moi), aiheet voi olla ihan laidasta laitaan. Joskus mukava jutustelu ihan vaikka säästäkin kelpaa, tietysti mukavampi jos voi rauhassa uppoutua keskustelemaan ihan kunnon aiheesta. Mulla on semmoinen huono tapa että puhun herkästi päälle, vaikka kuinka yritän hillitä itseäni niin se on tosi vaikeaa. Toinen on se että ehdotan mielelläni sanoja jos toinen "hakee sanaa", sekään ei varmaan aina tunnu ihan kivalta..

Entä sitten liian suorasukaiset kommentit? Voiko mitä tahansa laukoa koska se on mun mielipide vai onko se tylyä? Mä oon sitä mieltä että voi keskustella rehellisesti ja samalla myös ottaa toisen tunteet huomioon. Arvostan rehellisyyttä, enkä missään nimessä halua kuunnella ainakaan läheiseltä ihmiseltä mitään joo joo juttuja vaan aitoja mielipiteitä vaikka olisinkin itse eri mieltä. Oon itse aika suorasukainen ja myönnän että joskus on mennyt ylikin, mutta se on asia jonka tiedostan ja teen töitä itseni kanssa tämän(kin) asian suhteen.


Tämä viikonloppu hujahti töiden merkeissä eli jäi huvilakauden päättäjäiset juhlistamatta mutta eipä meidän huvilakausi tähän lopukkaan :) Huomenna alkaa Palosaaren kirppiksen ja Blogivaasan toinen yhteistyöviikko ja tällä viikolla sitten löytyy minunkin pöytäni (linkkin edelliseen postaukseen aiheesta).  Laitan vielä illalla tai huomenna vähän kuvia että mitä olen viemässä myyntiin jos sieltä vaikka löytyisi jotain mikä kiinnostaa. Hyvät sunnuntain jatkot :)

♥ Nora

5vuotiaan askareet kotona

Täytyy myöntää että me ei olla mitenkään liikaa patisteltu poikia tekemään askareita kuten siivomaan leluja. On ollut paljon helpompi itse illalla kerätä kaikki. Aku on aina tykännyt osallistua esim. siivoamiseen ja ruuanlaittoon mutta vain kun itseä huvittaa, ei toki silloin kun lelumeri kattaa koko talon ja pyydetään keräämään omat sotkut.

Oon sitä mieltä että lasten kuuluu ikänsä tasoisesti osallistua edes jonkin verran kotitöihin, kuitenkin on kyseessä yhteinen rakas koti jonka viihtyvyys on koko perheen etu. Vielä meillä ei ole viikkorahoja käytössä lapsille, enkä muutenkaan usko että alkaisin maksaa lapsille kotitöistä (kysykää viiden vuoden päästä uudelleen) eli sitten kun joskus ehkä viikkorahat tulee ajankohtasiksi ne tuskin tulee olemaan sidonnaisia kotitöihin. Toivoisin että onnistuttaisiin kasvattamaan lapset niin että on itsestään selvää osallistua kodin puuhiin, osaavat sitten ehkä omassa ensimmäisessä kodissaankin pitää järjestystä (?).

Kuin taikaiskusta 5vuotias tuntuu olevan paljon kypsempi tälläisiin puuhiin kuin 4vuotias. Tartuin heti tilaisuuteen. Aku sai juuri synttärilahjaksi kasoittain pikkulegoja (olen toivonut että niitä ostetaan vasta 5vuotiaalle) ja siinä ei kauaa nokka tuhise kun ne on levitetty pitkin huoneen lattiaa, onneksi ne pysyy sentään sielä omassa huoneessa..

Eräänä kauniina päivänä en päässyt imuroimaan tämän edellä mainitun poikasen huoneeseen juurikin tämän legomeren vuoksi ja komensin pojan keräämään lelut. Aikansa siinä meni ja olinkin jo aika päiviä sitten saanut muun talon siivottua kun hän oli viimein valmis "mies-luolassaan". Aku sitten näppäränä poikana imuroi huoneensa itse ja tunteella imuroikin! Tämän jälkeen Aku on itse kerännyt lelut ja roskat (askartelee joka päivä..) huoneestaan ja muutamia kertoja imuroinut itse, loistavaa!

Tämän lisäksi Aku sattui huomaamaan kun naapurin hitusen vanhempi kaveri vei roskia ja vaati heti saada  myös viedä roskia. Meidän kadulla on lehtiroskis ja Akun vastuulla onkin nyt lehtiroskien vieminen. Pitää vaan muistutella että kaikki todella on roskia, sillä ensimmäisellä kerralla Aku toi hienoina pitämiään mainoksia takaisin, että ei  kai äiti nyt näitä tarkoittanut heittää pois :D

Muutenkin Aku auttelee paljon kotitöissä kun omilta kiireiltään kerkeää. Hän mm. tyhjää tiskikonetta, auttaa pyykkien kanssa, mielellään pyyhkii pölyjä ja pesee ikkunoita (yleensä ilman lupaa) ja kattaa pöytää sekä auttaa ruuanlaitossa.

Miten muilla? Haluaako lapset itse auttaa ja jos ei, minkä ikäistä pitäisi patistaa kotitöihin? Mua kiinnostaa myös minkälaisiin kotitöihin teidän lapset osallituu? Entä kuuluisiko kotitöistä maksaa palkkaa ja jos niin minkälaista?

"Iso" lapsi rattaissa

Pari päivää sitten meinas keittää. En tapaa kommentoida keskusteluita netissä juurikaan mutta törmäsin aiheeseen joka kolahti. "Iso" lapsi rattaissa. Osa ihmisistä tuntuu kuvittelevan että jos yli kolme vuotias istuu rattaissa (ihan sama kuinka paljon ja miksi) on äiti ensinnäkin kykenemätön kasvattamaan lastaan ja lapsi jälkeenjäänyt tai vähintäänkin tämä äidin edesvastuuton ihmisrääkki, eli lapsen istutus rattaissa tekee hänestä jälkeenjääneen ja ylipainoisen. Menikö tunteisiin? No v%&&# meni. Miksi?

En voi sietää ylimielisiä pätijöitä, oli aihe mikä hyvänsä. Kukaan ei voi päteä toisen ihmisen valintoihin ilman todella hyvää syytä ja mun mielestä syyksi ei riitä se että itse tekee toisin. Ihmisiä ja elämiä on niin erilaisia. Ihan kuin rattaiden käyttö tai käyttämättömyys määrittelisi jotenkin äitiä tai lasta ja heidän kykyjään tässä maailmassa/elämässä.

Lapsi oppi kävelemään x ikäisenä ja on siitä asti kävellyt aina ja kaikkialle, no mutta kiva että tämä toimii teillä ja sopii teidän arkeen.

Antakaas kun mä kerron miksi me käytämme rattaita, ja kyllä tämä on puolustelua koska en voi olla hiljaakaan. Rattaat on meille kulkuväline, siinä missä muut hyppää auton rattiin tai bussiin me lähdetään rattailla, satoi tai paistoi, hyvin harvoin lähdetään autolla vaikka se pihassa seisookin. Tapaan sanoa että olen elämäntapakävelijä. Meillä on kaikki perus jutut suhteellisen lähellä, kaksi kauppaa, avoin päiväkoti, setlementin perhekahvila ja seurakuntatalo ovat kaikki alle 2,5km päässä + useita leikkipuistoja. Näitä matkoja on Aku 3vuotiaasta asti pyöräillyt mutta pyöräkelit ei pienellä lapsella kestä ympäri vuoden, silloin on ollut kärryt käytössä. Tuplat myin pois tuossa ennen pääsiäistä koska meillä on kaksipaikkainen pyöräkärry mikä ajaa saman asian nyt kun Iivokin on jo kaksi.

Vielä viime talvena Aku (toukokuussa täytti 5) sai istua kerhomatkat aamuisin (vajaa kilometri) kärryissä ja takas tullessa hän käveli. Miksi? Koska se on helppoa ja kätevää eikä tarvitse riidellä ja hoputtaa aikaisin aamulla + me jatkoimme Iivon kanssa omiin menoihin (perhekerho/puistokerho tms.) joissa on omat alkamis aikansa. Yleensä tässä välissä tehtiin Iivon kanssa vielä pidempi kärry lenkki, aina kun mahdollista mä kierrän pikkusen pidemmän kautta koska tämä on mun liikuntaa. En käy salilla tai jumpissa koska saan hyvin hoidettua liikunnan tarpeen päivän aikana, säästää aikaa ja rahaa. Keväällä muutimme parin sadan metrin päähän Akun kerhosta ja luonnollisesti hän ei ole kerhomatkoja sen jälkeen istunut kärryissä. En edes lähde enempää avaamaan miksi juuri 2v täyttänyt Iivo istuu  rattaissa kyllä tuon 200m matkan..

Sama homma talvi aamuisin kun mennään vaikkapa 2,5km päässä olevaan perhekahvilaan. Pojat kärryyn ja menoksi. Toinen vaihtoehto olisi mennä autolla, kävellä lapsien kanssa parinkymmenen minuutin matkaa tunti ja kantaa loppumatkasta tai kävellä 60m päähän bussipysäkille ja jeesustella kuinka ei tarvittu kärryjä.

Me käydään paljon puistoissa vähän kauempanakin, esim 4-6km päästä löytyy jo vaikka kuinka paljon mahtavia isoja puistoja joihin minä polkasen pojat pyöräkärryssä 15-25min. Aku kyllä jaksaisi sinne polkea mutta jos päälle lasketaan parin tunnin aktiiviset leikit, voisi kotimatka olla aika kituusta. Tai mitä jos lähdetään ostoskeskukseen noin 7,5km päähän. Miten superäidin pitäisi sinne saada lapsensa rehattua? Kävellen? Bussilla? Autolla? Miksei rattailla tai pyöräkärryllä? Koska yli kolme vuotiaan ei missään nimessä kuulu istua sellaisessa, sehän on lähestulkoon oksettavaa. Kertokaahan, miten autossa tai bussissa istuminen eroaa rattaissa tai pyöräkärryssä istumisesta? Muuten kuin että yhdessä vaihtoehdossa saa raitista ilmaa..

Meillä kuljetaan siis arkiset menot kärryjen turvin, tavaratkin tulee hyvin mukana. Kun taas lomareissuilla ei ole enään Akulla 3 vuotiaana ollut omia rattaita vaikka paljon ollaan kävelty koska se on erilaista kuin arkinen liikkuminen. Mielenkiintoisempaa, kiireettömämpää plus on ollut toinen aikuinen mukana tarvittaessa kantamassa. Oli Aku kolme vuotiaana pätkän matkaa jopa kantoliinalla reppuselässä kun "vähän" eksyttiin" vieraassa kaupungissa :D

Lisään vielä että mulle on ihan sama miten muut kulkee, autolla, bussilla, kävellen tai vaikka kontaten, mutta miksi pitää tehdä joku numero toisten ihmisten rattaiden käytöstä? Että X ikäinen lapsi ei VOI istua rattaissa. Miksi? Tämä sopii meille, eikä kukaan voi kyllä väittää että poikien fysiikka olisi jotenkin kärsinyt tästä "toiminnasta". Liikutaan paljon niinkin että pojat pyöräilee (Iivo ei tosin yllä polkimiin mutta se ei häntä haittaa) ja käydään potkimassa palloa, hypitään trampalla, harrastetaan jne. Nyt kun Aku on oppinut kunnolla menemään ilman apurenkaita jaksaa hänkin pidemmälle kuin apurenkaiden kanssa, minä Iivoa kärryissä työnnellen ja Aku fiukella tunnin matka menee ihan kivuttomasti eikä tylsistykään jos välillä pysähdytään leikkimään ja vaikka keräämään kukkia :)  En usko että Aku enään paljoa tulee kärryissä istumaan muutenkuin selkeästi pidemmillä matkoilla mihin liittyy muutakin rasitusta kuin matkat. Pointti on se ettei se kuulu kellekkään muulle, piste.

p.s. Ei tartte istua polvet suussa jos homaa kunnon menopelit.

No mut  hei, hyvää viikonlopun jatkoa ♥

Hui kaunistus!

Kaikki ainakin naiset varmasti tietää mistä puhun kun kysyn oletteko kiinnittäneet huomiota siihen kuinka oudon siloposkisia ja suurisilmäisiä kovin monista some tutuista on tullut? Mä oon ollut pikkusen pihalla tästä ilmiöstä koska sain ensimmäisen älypuhelimeni vasta viime syksynä (se oli jo valmiiksi vanha) ja kaikenmaailman kommelluksien kautta mulla on vasta nyt ensimmäinen oikea uusi ja moderni älypuhelin josta löysin hiljan näitä hyvin omituisia muokkaus mahdollisuuksia. Kyllä kuulkaas maailma avartui eikä enää tarvitse kadehtia muiden kirkkaan kuulaita kasvoja koska todennäköisesti se on vaan fuulaa.

Amilla oli hetken aikaa (tarinaan liittyy Iivo ja vessanpönttö) honor puhelin jossa tuli automaattisesti kuvaa ottaessa alas "kauneus asteikko" 1-10. Sai siis valita kuinka kaunis haluaa olla :D jotenkin hassua. Oli siinä kyllä selkeä ero jos koitti ottaa kuvan vain 1 astetta kauniina tai 10 astetta kauniina.

Mä en muokkaa omia kuvia muuta kuin joskus käyttämällä instagramin suodattimia. Blogiin tulevia kuvia muokkaan joskus vähän säätämällä sävyjä mutta yritän ottaa alkujaan sellaisen kuvan jota ei tarvitsisi muokata. Mutta en siis koskaan erikseen muokkaa omia tai muiden kasvoja. Poikkeuksena viime talven banneri johon vaalensin mun ihon sävyä koska tarkoitus oli että kuva olisi ikään kuin pakkasen purema :) 

Pakostakin pistää miettimään miksi niin monet mm. suurentavat silmiään kännykän kuvan muokkauksella? Ylhäällä olevissa kuvissa kahdessa muokatussa versiossa on suurennettu silmiä ja nehän menee ihan vinksin vonksin :D Kasvoja kun kaventaa lähtee suu väkisin hassun pitkäksi ja hei, kenellä on oikeesti iho tasaisempi kuin barbi nukella? Poikkeus on tietenkin "taiteelliset teokset" joihin tekijä jostain syystä panostaa mutta ihan everyday selfiet?!? Okei, kyllähän mä meikkaan, värjään ja laitan hiuksia ja siinä mielessä siis huijaan myös. Jotenkin mulla on tähän oman kuvan muokkailuun kuitenkin sama asenne kuin tekohiuksiin -ripsiin ja -kynsiin. Mä en halua esitää olevani muu kuin mä.

Kuinka te suhtaudutte yliampuvaan kuvien muokkailuun? Käytättekö itse vai kummeksuttaako se?

Kun energiaa pursuaa ovista ja ikkunoista (as if..)

Pirtsakkaa ja ihq daa pöö torstainta vaan kaikki ihanat höpönassut  ♥ ♥  Lovee ja xo xo ja niin edelleen. Tuntuuko teistä välillä kun lukee muiden juttuja että onko kaikki aina noin energisiä ja aikaansaavia ja "pirskahtelevia" ja itseä väsyttää vielä kolmennen kahvikupin jälkeekin?

Oonhan mä itsekkin "sellainen" mutta en nyt herranjumala aina! Kärttyisiä (liian aikaisia) aamuja, räntäsateessa tarpomista, murojen keräilyä lattialta (ja seiniltä), pitkiän pimeitä iltoja, sitähän se talvi on.

Jouluun asti on semmoista ihanaa odotusta, joulun suunnittelua, kirkkaita valoja ja tunnelmointia. Sitten humps, on tammikuu ja kevääseen on oikeesti pitkä aika vaikka mieli jo keväässä onkin. Alkaa olla malttamaton, kohta on valoisat illat ja ei tarvitse pukea 20min aamulla ennen kuin pääsee ovesta ulos.

Kevätväsymys, se on niin totta. Helposti voisi ajatella että energia alkaa lisääntyä kun päivä pitenee mutta mä meinaan nukahtaa sohvalle jo klo. 15! Ääh.. onneksi, onneksi kevät tulee ♥

Mä inhoan väsynyttä oloa. Mun on vaikea antaa itseni laiskotella, se ei oo mulle luontaista ja vetää jotenkin mielen vielä matalammaksi. Parasta jos vaan alkaa puuhailla niin pikkuhiljaa piristyykin. Tämä talokauppa touhukin nakertaa. Mä oon välillä niin jännittynyt että eilen illalla söin puolikkaan pullapitkon pakastimesta, hei haloo, noin vaan, ei tuntunu missään. Väsyneenä mä oon kyllä aina normaaliakin nälkäisempi. Aina on hyvä syy syödä ;D

Mutta tarvitseeko tuntea huonoa omaa tuntoa jos on väsynyt ja laiskottelee? Pitääkö aina olla niin perkeleen pirtee? (anteeksi kielenkäyttö) Jos mä nyt vaan haluun maata sohvalla kerrankin ja leikkiä etten kuule kun Iivo syö keittiössä koiranruokaa? Sovitaan niin se on ihan fine? Huomenna on sitten taas ihq päivä ♥

T: Nora

Leikki on lapsen työtä

Mä niin nautin kun lapset leikkii., mielikuvituksella ei ole rajoja ja lelut muuntuvat moneen rooliin. Aina leikki ei lähde ihan itsestään elämään vaan pitää vähän "tökkiä" vauhtiin. Silloin kun kaksi takiaista pyörii jaloissa ja havahdun siihen että ollaan pyöritty koko porukka parin neliön säteellä toisistamme jo hyvän tovin, mä patistan pojat leikkihuoneeseen. Ehdotan muutamaa eri leikkiä "mitä jos tekisitte junarataa" "rakentakaa jotain legoilla" "leikkikää Jakea ja merirosvoja/ ryhmä hauta" jne. Pikkusen avitan alkuun ja liukenen omiin puuhiin. Alkuun usein jompikumpi, yleensä Aku tulee mun luo sepostamaan leikin kulkua. Aku ei ihan vielä ole vakuuttunut Iivon kyvyistä leikkiä ja mun pitääkin melkein komentaa takaisin leikkiin, vaikka se tuntuukin hullulta niin palkitsee lopulta kun lapset osaa nauttia leikistä.

Pojat pystyy leikkimään keskenään jopa puolisen tuntia kun vaan pääsevät vauhtiin, siinä ajassa tekee ruuan ja fiksailee (tai bloggaa..). Jos Akulla on ikäisensä kaveri, ei leikkiin kyllä tarvitse patistaa tai puuttua ja Iivokin osaa omalla tavallaan jo osallistua isompien leikkiin.

Ulkona ei ole vaikeuksia keksiä tekemistä. Meillä on aina kärryissä muutama auto ja ämpäriä+lapioa mukana ja niiden kanssa ne jaksaa aina puuhata ellei sitten ole kavereita.

Nykyään kaikki tuntuu sanovan että lapsuus on niin lyhyt. Aina vaan nuorempina yritetään olla isompaa kuin on. Mutta mistä se johtuu? Onko se nyky kulttuuria tai sosiaalista mediaa mikä saa meidät ajattelemaan niin? Senhän täytyy olla meistä aikuisista lähtöisin sillä me säädellään mitä lapset esim. telkkarista tai somesta näkee. Voisiko lapsia jotenkin suojella tältä liian varhaiselta lapsuuden "menetykseltä"? Lapsuus on niin lyhyt ja tärkeä, itse toivon että mun lapset saa olla lapsia mahdollisimman pitkään.

Kannustetaan lapsia leikkimään, pyörimään mudassa ja rakentamaan lumiukkoja. Kyllä ne kerkee olla isoja, loppuelämän. Muistatko itse ne lapsuuden päivät kun illalla tultiin kotiin posket punaisina ja varpaat jäässä kun oltiin koko talvi ilta ulkona naapurin lapsien kanssa? Tai kesäpäivät kun rakennettiin majoja lähimetsään ja kiipeiltiin pihapuissa, fillaroitiin rantsusta kotiin kun oltiin koko päivä pidetty piikkikaloille sairaalaa ja syöty ihania lämmössä liiskaantuneita kurkkuvoileipiä. Sellaisen lapsuuden mä haluan munkin lapsille ♥

Tulikin mieleeni näin lopuksi että leikin tärkeydestä on kirjoittanut ainakin Napsahduksia blogin Nadja, siitä on jo hetken aikaa mutta löysinpäs! Tässä linkki postaukseen Lasten leikkiä, klik!

Minäkö minimalisti?

Minimalismi tuntuu nyt olevan in. Jollain tavalla mä oon tietämättäni ollut minimalisti jo pitkään. En tykkää kerätä turhaa tavaraa kaappeihin, aina kun siivoan kaappeja tulee jotenkin puhdistunut olo sisäisesti. Kierrätän vaatteita ja ostan mieluummin laatua kuin määrää etenkin kengissä, laukuissa, ulkovaatteissa yms. mitkä paremmin kestävät aikaa ja kulutusta kuin esim. trikoo topit ja "trendi-asusteet" (inhoon trendejä enkä koskaan osta mitään siksi että se on nyt in vaan luotan omaan sisäiseen tutkaan). Sisustus on meillä melko simppeliä ja väljää, ei kuitenkaan väritöntä tai tylsää. En ole mitenkään intohimoinen sisustaja eikä meiltä löydy kalliita klassikoita tai uusimpia trendejä. Tai hei, onko lepakkotuolit klassikoita? No kaksi sellaista löytyy :D Ne on saatu ja ystäväni on ommellut niihin päälliset.

Minimalisti sana pomppas mun silmään vasta viime syksynä kun oli näitä tempauksia. En siis ole aiemmin analysoinut tätä asiaa sen kummemmin. Minimalismi kiehtoo mua ja on mahtavaa että ihmiset lähtee tähän mukaan. Jos muuten minimalismi kiinnostaa niin suosittelen lukemaan Löytö blogia. Johanna kertoo aidon intohimoisesti minimalismista ja varsikin postaukset kapseli vaatekomerosta  kiinnostaa mua itseä hirrveesti. Blogissa paljon upeita kuvia mm. sisustamisesta, tässä linkki Löytö blogiin, suosittelen! 

Entäs jos joku entinen tavaran hamstraaja päättää ryhtyä minimalistiksi? Hän luopuu ylimääräisistä tavaroista ja mitä muuta? Pitääkö minimalistin olla jonkun tietyn näköinen? Tai pitääkö hänen kodin olla jonkun tietyn näköinen? Että kun nyt päätin pari viikkoa sitten ryhtyä minimalistiksi niin heivaan kaiken vanhan tavaran ja hommaan tilalle uuteen habitukseen sopivat kulissit. Vai oliko se tarkoitus vähentää myös kulutusta? Eli voisko ne vanhat kukkaverhot jäädä ikkunaan vai pitääkö ostaa minimalistille sopivat valkoiset harmaat tai mustat verhot? Tai se muhkea krumeluurinen sohva. Pitääkö ollakseen vakavasti otettava minimalisti, ostaa selkeä linjainen valkoinen musta tai harmaa sohva? Vai voisko ne vanhat vielä hyvät huonekalut kuitenkin pitää ja sitten ajan kanssa uudistua, vai olisko sitten minimalisti laisinkaan kun sisustus ei istu siihen kuvaan mitä media antaa minimalismista?

Milloin on kyse minimalismista ja milloin trendien seuraamisesta? Onko nyt trendikästä olla minimalisti? Eihän siinä siis ole mitään väärää jos uudistaa sisustusta trendien vaihtuessa, sehän on ihan yleistä ja hyväksyttävää, mutta onko se minimalismin idea? Hakea kaupasta sopivat raamit uuteen ideologiaan missä ideana on kuluttaa harkitusti ja vähentää tavaran määrää?

Itse en sano olevani minimalisti, ainakaan vielä. En tykkää luokitella itseäni :D  Entäs te?

Nyt on kuulkaas kysymysmerkkejä niin että silmissä vilisee, ja vielä yhden kerran jos kirjoitan "minimalisti, minimalismi" menee jo sormetkin solmuun ;D

Maailmanlopun tunnelmissa..

Kuva netistä

Mä katson uutisia noin kerran kahdessa vuodessa, oikeesti. Mä oon paljon onnellisempi mun omassa lintukodossa, tieto lisää tuskaa. Joka kerta kun katson uutisia mä hiippailen täälä maailmanlopun tunnelmissa päiväkausia. Onneksi kaikki ei ole kuten mä, pitäähän jonkun olla kärryillä mitä maailmalla tapahtuu. Joskus huomaan facessa että jotain tiettyä uutista jaetaan paljon ja sitten käyn esim. iltasanomien sivuilta katsomassa että mistäs tässä nyt olikaan kyse. Ei sillä että mä pitäisin totena kaikkea mitä sielä lukee, Ami katsoo uutisia ja siltä on sitten hyvä kysellä että missä mennään.

Maanantai iltana meillä sattui olemaan telkkari päällä kun uutiset alkoi ja katsoin sitten osan MTV3 lähetyksestä. Sielä joku poliisimies kertomassa näistä joukko-ahdisteluista. Olin kyllä nähnyt otsikoita aiheesta ja kymmeniä Facebook jakoja, mutta suhtaudun näihin aina vähä epäillen. Täytyy sanoa että nyt mua kyllä huolestuttaa. Ilmiö tai ei (jostain syystä tässä on nyt takerruttu siihen onko kyse ilmiöstä vai ei? WTF?) niin hirveetä, kamalaa, sairasta, ahdistavaa tämä joka tapauksessa on!

Puhun nyt siis ilmiöstä nimeltä "Taharrush". Se tarkoittaa ahdistelua joka tapahtuu suuressa ryhmässä julkisella paikalla, esim. tapahtumissa, kaduilla, metrotunneleissa, jopa ostoskeskuksissa. Tälläinen ilmiö on ilmeisesti melko yleinen monissa arabimaissa mutta yleistymässä Euroopassa suurien turvapaikanhakjoiden määrän takia. Tämän tieto on suoraan MTV3 uutis sivustolta tässä linkki alkuperäiseen tekstiin. Ilmeisesti jopa Ruotsissa tälläiset väkijoukot, puhutaan siis kymmenien jopa yli sadan miehen laumasta, ovat julkisella paikalla jopa raiskanneet naisia ilman että kukaan pystyy menemään väliin miesten suuren määrän takia.

Miksi? Mitä näiden miesten päässä liikkuu? Millä he oikeuttavat nämä teot? Tiedän että joka maailman kolkassa on seksuaalista häirintää ollut aina ja tulee todennäköisesti aina olemaan. Mutta että se tehdään näin julkisesti, se tarkoittaa että he eivät edes häpeä, eivät pelkää jäävänsä kiinni. Se pelottaa. Mä voin välttää pimeitä kujia illalla yksin liikkuessa, käydä itsepuolustus kursseja, kantaa pippurisumutetta jne. Mutta miten voi suojautua keskellä päivää julkisella paikalla kymmenien miesten käydessä kimppuun?!? Ei pieni ihminen mitenkään. Meidän täytyy pystyä pitämään kiinni vuosisatojen aikana saavutetusta tasa-arvosta, meidän länsimaisesta kulttuurista. Sitä ei rahalla saada, vaan moraalilla ja oikeuden tajulla.

Mä eilen kävelyllä tätä uutista sitten mietin. Kävi mielessä että uskaltaisinko mennä johonkin oikein isoon julkiseen tapahtumaan, esim. festareille (ihan kuin menisin muutenkaan..) jos tämä ilmiö jatkaa kasvua. Silloin se välähti! Tämän ilmiön tarkoitus. Saada naiset neljän seinän sisälle pelkäämään ja pukeutumaan perunasäkkiin. Ken ulos uskaltaa on vapaata riistaa. Aika masentava ajatus eikö?

Nyt loppuun haluan painottaa että tämän tekstin ei ole tarkoitus olla rasistinen. En ota kantaa maahanmuuttoon, turvapaikanhakijoihin tai muuhun poliittiseen vaan ilmiöön nimeltä "Taharrush". Vaikka mieluusti pidän blogin "hyvän mielen blogina", tämä pyöri mun päässä koko ajan ja mun oli pakko kirjoittaa tästä. Mä oon jotenkin aika järkyttynyt aiheesta.

Oletteko te seuranneet uutisointia aiheesta? Pelottaako ajatus teitä vai tuntuuko se kaukaiselta?

Vastuu kasvatuksesta.

Meillä on kaksi ihanaa pientä poikaa joista kasvaa jonain päivänä miehiä. Minkälaista tulevaisuutta mä toivon heille? Onnellista ja turvallista lapsuutta ja nuoruutta tietenkin. Entäs sitten kun he kasvavat aikuisiksi? Siihen mä en voikkaan enää hirveesti vaikuttaa, vai voinko?

Mä uskon että kotikasvatuksella on suuri merkitys meidän lasten aikuisuudessa. Tietenkin lopputulokseen vaikuttaa moni moni asia ja samoista "aineksista" voi syntyä monta erilaista lopputulosta. Kohteliaisuus, ystävällisyys, kuuntelemisen taito ja se että oppii kunnioittamaan toisen itsemääräämisoikeutta ja mielipiteitä. Näitä asioita voi ja pitää opettaa kotona, jo pienestä pitäen. Ei on ei.

Mä oon viime päivinä (ja ehkä vähän pidempään) herätellyt mun sisäistä feministiä. Liittyy se sitten oikeuteen käydä koulua tai imettää julkisesti tai kaikkea siitä välistä. Länsimaalaisena naisena mun kipukohdat tasa-arvoon liittyen on hieman eri mittakaavassa kuin jossain muualla. Tulee aina mieleen kun mun sisko sai vanhemman tyttärensä ja olin ostamassa sairaalan pihassa olevasta kukkakioskista kukkia. Siihen paikalle osui vanhempi herrasmies joka kysyi kenelle ostan kukkia. Vastauksen kuultuaan hän huokaisi ja sanoi "on lottovoitto syntyä Suomeen pienen tytön". Ei voisi kuulkaa enemmän olla oikeassa, mä en siihen päivään mennessä ollut hirveästi ajatellut naisen asemaa muissa kulttuureissa, koska hei eihän mun ollut tarvinnut! Tästä on aikaa yli 12vuotta joten annettakoon se nuorelle minulle anteeksi.

Palataan mun alkuperäiseen aiheeseen. Mitä mä voin tehdä äitinä jotta tulevaisuuden Suomessa naisen asema olisi parempi? Ruohonjuuritasolla kaikki lähtee asenteista. Mä voin tehdä osani ja yrittää kasvattaa mun pojista rehtiä miehiä, luotettavia ystäviä, sellaisia jonka apuun voi ventovieraskin hädän hetkellä luottaa. Sellaisia jotka kunnioittaa muita ja tulevaa elämänkumppaniaan. Me kaikki kasvatetaan tulevaisuuden päättäjiä, naisia ja miehiä. Me kaikki kasvatetaan tulevia äitejä ja isiä. Henkilökohtaisesti kahden pojan vanhempina meillä on vastuu siitä mitä he ajattevat naisen asemasta perheessä ja yhteiskunnassa.

Suurin osa naisista jotka on käynyt yökerhoissa, tietää ne ällöt juntit jotka änkee lääppimään? Viinanhuuruisina mongertaa ja kuvittelee että kuka tahansa lähtis heidän matkaan vaan koska he ovat miehiä ja on lähestulkoon kunnia kun tämä jalo yksilö on päättänyt tulla kourimaan just sua. Siinä on sitä ruohonjuuritason sovinismia, yök!

Joten, äidit ja isät. Kasvattakaa teidän tytöistä ja pojista rautaisella itsetunnolla varustettuja, päättäväisiä, kunnianhimoisia mutta toiset huomioivia ja lempeitä naisia ja miehiä <3

 Ja mikä tärkeintä, ottakaa vastuu oman lapsen kasvatuksesta.

No mitä niille hiuksille nyt sitten saa tehdä?

Pese joka päivä, ethän jättäisi kasvojakaan pesemättä? Mutta pese kuitenkin vain kerran viikossa niin päänahka kiittää (ihan sama jos näyttää siltä kuin olis hieronut päätä voipakettiin). Älä harjaa ettei hiukset katkeile mutta harjaa kuitenkin sata kertaa iltaisin niin hiukset kiiltää. Älä käytä kuivaajaa mutta älä myöskään mene märillä hiuksilla nukkumaan. Käytä vain kampaamojen huippu hyviä(kalliita) tuotteita mutta onhan ne luomua? Älä harjaa märkiä hiuksia mutta muistithan kammata ne suihkussa hoitoaine päässä? Käytä kuivashampoota niin saat pidennettyä pesuvälejä mutta muista että se tukkii ihohuokoset joten hiukset tippuu päästä ja päänahka kärsii. Muista käyttää shampoon ja hoitoaineen lisäksi hiuksiin jätettävää hoitoainetta, hiusöljyä ja suojaavia muotoilutuotteita mutta vältäthän turhia kemikaaleja! Älä käytä pipoa koska päänahka hautuu mutta suojaathan päähineellä hiuksesi pakkaselta ja auringolta.

Älä pidä pitkiä hiuksia kiinni ettei ne katkeile. Älä missään nimessä käytä kihartimia, rautoja tai rullia koska ne haurastuttaa hiusta. Letitkin on vähän niin ja näin, kun se pampula.. Nih.

Lapsellista?

Tässähän vois kirjoitella monestakin aiheesta mutta valitsen musiikin. Mitä pitäis aikuisen ihmisen kuunnella? Tai vielä parempaa, mitä pitäis äiti-ihmisen kuunnella?  Mä sanoisin että mitä vaan haluaa. Kuitenkin usein kuulee kuinka jotain artisteja tai musiikki tyylejä vähätellään. Eihän toi edes oo musiikkia, se on se joku uus, kuka totaki kuuntelee, se on se mitä ne teinit kuuntelee jne.

Haloo! Mitä väliä sillä on mitä joku muu kuuntelee? Tai mitä väliä sillä on muille mitä itse kuuntelee? Ja miksi se mitä itse kuuntelee olis jotenki parempaa kuin mitä toinen kuuntelee? Myönnän että oon itsekkin joskus ollut vähän töks mun mielipiteissä mutta se on työn alla ja matka kohti ei niin töks minää on hyvässä vauhdissa ;D

Mä kuuntelen musiikkia aika laidasta laitaan, joku raskas metalli ei uppoo muhun mutta muuten joka tyylistä löytyy joku hyvä biisi. Arvatkaa mikä on mun lemppari musaa? Eniten tulee kuunneltua suomiräppiä. Kyllä! 32v kotiäiti, hirrrveen lapsellista. Vai onko? Ei siis mun mielestä mutta tiedän ettei monet varsinkaan vanhemmat ihmiset arvosta tätä musiikki lajia ollenkaan. Eihän nyt vakavasti otettavat aikuiset sellasta kuuntele. Yleensäkkään, miks kenenkään pitäis joutuu hävetä mitä musiikkia kuuntelee?

Rupesin kuuntelemaan räppiä joskus 15vuotiaana, muun musan ohella. Pojat kuunteli kunnon gangsta räppiä ja tykkäsin kyllä itsekkin mutta enemmän nää kotimaiset iski jo silloin.

 Yleensäkin tykkään kuunnella suomeksi laulettua ja sanat on mulle tärkeimmät. No jotain tanssi biisejä voi kuunnella vaan rytmin takia. Että jostain laulusta tulee mulle oikeesti tärkee mun pitää saada joku "kosketus pinta" eli haluan yhdistää sanat jonkun läheisen elämään edes löyhästi. Usein kun kuuntelee tarkkaan on monissa lauluissa tulkinnan varaa, voi löytää merkityksiä mitä ei heti huomaa.

Me Akun kanssa kuunnella yhdessä Robinia, Jukka poikaa, Kuningasideaa, Elastista, Nopsajalkaa, Cheekkiä, Mikael Gabrielia jne.. Ja hei Antti Tuisku on vaan niin ihq :D

Mikael Gabriel onki tällä hetkellä yks mun lemppari. Jos laitan vaan itelleni jonku biisin soimaan, se on todennäköisesti jompi kumpi näistä






Mä siis tosiaan kuuntelen paljon erilaista musaa, halusin vaan ottaa puheeksi juuri tämän aiheen koska on viime aikoina muutaman kerran pistänyt silmään /korvaan joku tähän liittyvä keskustelu. Paljon puhutaan suvaitsevaisuudesta. Eikö tässäkin asiassa voisi olla suvaitsevainen? Niin yksinkertaisessa asiassa kuin musiikkimaku?

Kertooko musiikkimaku paljon ihmisestä? Kuunteleeko tietynlaiset ihmiset tietynlaista musaa, vai voiko kaikki kuunnella kaikenlaista musaa? Olisitko arvannut mitä mä kuuntelen mieluiten?

"Roskanheittäjiä"

Muistaako kukaan iki-ihanan Allu Tuppuraisen Röllin "roskanheittäjiä" laulua? Mä muistan, ihania lapsuus muistoja ♥ Mä tallustelen päivittäin näillä meidän kotikulmilla ja oon välillä aivan järkyttynyt roskien määrästä katuojissa. Me asutaan rauhallisella alueella, ei kai täälä edes pyöri kuin ne jotka täälä asuu kun tää on tämmönen "dead end"  :D

Mä oon tehnyt salapoliisi työtä koska roska tilanne on selvästi pahentunut reilun vuoden aikana (kuka sanoi ettei kotiäideillä oo tarpeeks tekemistä..) ja mulla on teoria.. Tässä kohta vuoden vanha facebook avautuminen aiheesta  :D 

Oon jonku aikaa kattellu teiden varsia tässä lähimaastossa. Tien reunat aivan törkeen näköset, täynnä roskia! Sen verran pystyy tällänen noulaiffi supernuuskija päättelemään roskien laadusta että ne on suurelta osin peräisin koulumatkan tms. varrella meidän uuteen siwaan poikkeavilta lapsilta. Eipä kai tästäkään voi lapsia syyttää, jos on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia, vai miten se ny menikään... Ensi mietin että pitääkö pyytää kaupungilta roskiksia, en oo kiinnittäny niiden määrään ennen huomiota koska itse laitan roskat taskuun tms. Kaks roskista tuli vastaan siwalta meille (800m) eli kyllä niitä on, roskat vaan ei löydä sinne itte.  En kuitenkaan oo niin jeesus että oisin niitä ruvennu noukkiin, yök likasia..Pistää vaan miettiin..Ja kun ny pääsin vauhtiin niin miks pitää antaa koirien kakata keskelle jalkakäytäviä?? Nimim. vaunun renkaiden pesuun kyllästynyt!

 Pointti tossa tulikin selväksi. Lisäisin tämän siis mun listalle "opettakaa lapsillenne" koska siis lähes kaikkihan heille pitää opettaa (paitsi kiukuttelu, se tulee luonnostaan). Oma esimerkki on aina se tärkein, on ihan sama mitä sanoo jos itse tekee toisin. Nää on näitä pieniä suuria asioita, opetetaan lapset kunnioittamaan luontoa ♥

Rölli, roskanheittäjiä:

Kerran sattui meille niin, että Röllimetsään päin
joukko roskanheittäjiä saapui aivan yllättäin

Roskanheittäjät on pelottava joukko hirmuinen
ne riehuu metsissä karkkipapereita heitellen

Mut jos roskanheittelijät saavat täällä mellastaa
Silloin Röllimetsää mikään ei voine pelastaa
Koko metsä peittyy kohta alle roskakasojen
kuolee kukkaset ja puut ja linnut lähtee itkien
linnut lähtee pois itkien

Silloin kaatuvan näimme jo ensimmäisen puun
Suuri rölli kourastaan laski suuren luun

Kokoon kutsua nyt täytyy kerho omituisien
muuten kuulumme kohta joukkoon kodittomien

Ja niin nähtiin Röllimetsän omituisten otuksen
käyvän taistelemaan kera haravoiden, luutien
Koko metsä puhtahaksi haravoitiin, siivottiin
roskanheittelijät metsästä lähti lipettiin
lähtivät lipettiin

Älä milloinkaan liity sä roskanheittäjiin
liity mieluummin vaikka omituisiin otuksiin

Omituiset kokoontuu kerran viikossa vaan
eikä roskia maahan ne heitä tahallaan

Autolla ajetaan varo varovasti...♪♫♪

Tää on varmasti ongelma kaikkialla mutta erityisesti Vaasalla on huono maine mitä tulee toisten huomioimiseen liikenteessä.  En koskaan luota että auto hiljentää suojatien kohdalla vaan odotan merkkiä esim. käden heilautusta ja kiitän heilauttalla kättä myös ja oon opettanut Akunkin moikkaamaan kiitoksesksi autoilijalle.

Helpompaa ja jouhevampaahan olisi tietysti vaan mennä suojatien yli jos auto ei nyt aivan kohdalla jo oo mutta mun kokemuksen mukaan se on hyvin vaarallista. Tässä meidän vieressä menee tie jossa on 50 rajoitus mutta yleisesti siinä ajetaan n.70. Meidän tieltä on usein vaikea liittyä autolla tähän tiehen koska siinä kohdilla on mutka ja kaikki tulee kun tuulispäät sieltä nurkan takaa.. Tähän lähelle on tehty muutama liikenteen jakaja ja yksi töyssykin pahimpaan kävellen ylitys kohtaan, varmaankin vähän hidastamaan mutta enpä tiedä.. Kaivoin reilu vuoden takaa mun face päivityksen, olin tuolloin siis viimesillä raskaana.

"Kyllä meni tänään hermo! Oltiin kävellen ylittääs suojatietä ja meidän revohkaa ei tosiaan voinu olla näkemättä.. Mulla oli Aku ja Touho ja vielä kärryt siinä vaikka Aku kyllä käveli, sitte oli Nadja, Mimosa kärryissä ja Onni kävellen. Katoin että sen verran kaukana tuli harmaa pikku yaris vaalea naikkonen kuskina että uskallan lähtee SUOJATIELLE. Siinä vaihees ku kärryt oli jo tiellä ja minäkin niin tajusin että ei se jumalauta pysähdy.. peruutin nopeeta ja tyylikkäästi näytin keskarii, tietty. Se muija heristi meille NYRKKIÄ! En muista koska ois ollu noin raivo-apina fiilis..."

Näin, ja näitähän riittää. Siksi mä odotan "lupaa" autoilijalta. Itse kun liikun autolla otan hyvin kevyen liikenteen huomioon ja näytän jo ajoissa kädellä että voi mennä suojatien yli. Perus tilanne on että mulla on esim. Aku pyörällä, Iivolla kärryissä ja Touho remmissä. Auto tulee reipasta ylinopeutta joten jään tien sivuun odottaan, kohdalla se tekee äkkijarrutuksen ja huitoo hermona että mee nyt jo yli. Aivan kun mun olis pitänyt lukea sen ajatuksia! Oon aika monesti joutunut peruuttamaan suojatieltä takasin jopa äsken kuvailemani "yhdistelmän" kanssa ja auto on oikeasti vaan huristanut ohi tuhatta ja sataa. Kerran mä säikähdin oikeen tosissaan ja huusin "jumalauta saatana" jne... Ei näitä parhaimpia hetkiäni kun huomasin että vieressä oli n.5v tyttä mummonsa kanssa...

Nyt kun koulutkin on taas alannut niin aivan hirvittää  :(  Tosin syksyisin huomaa selvän parannuksen joka sitten kyllä unohtuu talven liukkaiden saavuttua..

Mä melkein liikutuin viime viikolla kun pysähdyin pyöräkärryn kanssa tien sivuun ja paikallisliikenteen bussi hiljensi jo kaukaa ja päästi mut menemään tien yli. Kerta se on ensimmäinenkin, oikeesti lämmitti mieltä  :D  Tosin mä melkein liikutuin kun pikku kakkosesta tuli Urpo ja Turpo, mu pikkuvelit katsoi sitä lapsena  ♥

Onko muilla hurjia kokemuksia kävellen/pyörällä liikenteessä?

Sana "kiusaaja"

Mä luin joku aika sitten erään lehtijutun, tai no ohimennen vilkaisin kun ei ollut aikaa kunnolla lukea. Sain siitä kuitenkin ajateltavaa. Siinä sanottiin että pitäisi välttää käyttämästä sanaa "kiusaaja" lapsesta koska se on leimaava. Ensireaktioni oli että no mitä nyt taas, tämmöstä paapomista ettei vaan tuu paha mieli sille "kiusaajalle".

Mutta sitten mä rupesin miettimään. Onhan se leimaava sana. Ihan niinkuin änkyttäjä, sänkyyn pissaaja, kömpelö, mahdoton, tyhmä..jne. Lapsethan muokkaavat oman käsityksen itsestään muiden mielipiteiden perusteella. Jos tarpeeksi usein sanoo että lapsi on vaikkapa tyhmä, tämä lopulta uskoo oikeasti olevansa tyhmä. Jos syvälle sydämeen on iskostettu että sä oot tommonen, ei ole helppoa yrittää muuttua.

Lapsilla on usein riitoja ja monimutkaisia erimielisyyksiä joissa totuus löytyy jostain välimaastosta. Tämä tietysti johtuu siitä ettei sosiaaliset taidot ole vielä kehittyneet. Joku voi ajautua riitaan herkemmin ja ajan kanssa tulee yleinen käsitys että toi on se "kiusaaja".

Itse yritän olla aina tuntosarvet pystyssä kun on uusia kavereita koska leikki ei heti välttämättä mene yksiin. Toinen on tottunut leikkimään rajun näköistä taistelu leikkiä muiden kavereiden kanssa mutta uusi kaveri onkin herkempi ja ajattelee että toinen on ilkeä kun viuhtoo ja sohii ilmaan äänitehosteiden kanssa. Annan tietysti lapsille tilaa luoda oma leikkinsä vaikka kytistelenkin "takapiruna".

Ajatellaan että "Matti" ja "Pekka" leikkivät yhdessä ja heille tulee erimielisyyttä. Matti kokee että Pekka kiusasi häntä ja riitaa ei saada sovittua. Matti kertoo kaikille että Pekka kiusaa. Näin syntyi kiusaaja. Tai. Joku lapsi jätetään leikin ulkopuolelle systemaattisesti. Lopulta tämä yksinäinen kovettuu ja ryhtyy agressivisesti pyrkimään ryhmään sortamalla heikompia. Näin syntyi kiusaaja. Lapsi ilkkuu toisen kuluneita vaatteita, tämä päättää ettei tahdo enää tulla pilkatuksi ja antaa kovemmin takaisin, näin syntyi kiusaaja.  Kuka nyt sitten oli se alkuperäinen kiusaaja?

Kiusaaminen on vakava asia ja siihen tulee aina puuttua! Mä oon kerran ihan kadulla huomannut kun iso porukka nälvi yksin kulkevaa, ehkä luokka"kaveria" ja sanonut tiukasti että "mitä täälä tapahtuu". Porukka hajaantui ja sillä kertaa tilanne laukesi. Tästä on ainakin 10v aikaa ja tänä päivänä kyllä selvittäisin paremmin mistä oli kyse..

Erityisesti pitää yrittää saada näiden meidän omien pikkuisten päähän että ketään ei kiusata tai jätetä ulkopuolelle. Mitä isompia lapsia ja jopa aikuisia, sitä rankempaa kiusaaminen on ja vaikeampi saada loppumaan.

Onko muilla mietteitä asiasta? Varmasti kiusaamisesta on jokaisella mielipide, mutta erityisesti tästä "leimaamisesta"?

p.s. kirjoittajalla ei ole minkäänlaista pätevyyttä kirjoittaa kyseenomaisesta aiheesta 

p.p.s nettikiusaamisesta oon kirjoittanut aiemmin postauksen Sukkelat kielikuvat

♥ Nora

4vee rattaissa?

Mä törmäsin tähän aiheeseen kun Aku oli semmonen alta 2v kun etsin rattaita vaunujen tilalle. Eksyin keskustelu palstoille lukemaan jos olisi löytynyt vinkkiä kärryistä mihin mahtuu mahdollisimman pitkä (eli "vanha") lapsi. Tolloin Aku vielä nukkui päikkäreitä pihalla ja muutenkin käytiin pitkilläkin kävelyillä. Keskustelut muuttui  aina tosi nopeasti jopa vihamielisiksi niitä äitejä kohtaan jotka "kuskaa isoja laiskoja lapsia rattaissa". 

Kun ruvettiin odottamaan Iivoa en oikeastaan edes miettinyt ostaa vai ei vaan ainoastaan minkälaiset, siis tupla vaunut. Seisomalauta on varmasti kätevä mutta en näkis itteeni keskellä talvee siinä hommas. Pulkka, joo mutta täälä on aina niin hyvin hiekotettu että sekin on melkeen mahdotonta.

Me kuljetaan joka päivä kärryillä säällä kun säällä. Eli siis kohta 4v Aku istuu rattaissa. Monet kysyy "kuinka se vielä suostuu istumaan". Joskus 1v nurkilla Aku ei olis halunnu istua mutta se kausi meni ohi. Siihen aikaan mulla saattoi olla Akulle kirja tai lelu mukana tai vaikka omenaa nakerreltavaksi niin jaksoi paremmin. Mulle on tärkeetä että päästään hyvin liikkumaan paikasta toiseen (ja nimenomaan ilman autoa) ja voidaan käydä kaupassakin ainakin pienemmillä ostoksilla ja kyläilemässä ja vähän kauempanakin olevissa puistoissa. Puolenkin tunnin matkaan sais kulumaan aika paljo enemmän jos Aku kävelis eli laahustais perässä ja jäis tutkiin jokaista risua  ;) Tietysti Aku myös kävelee ja pyöräilee mutta kun me kuljetaan vähän pitempiäkin matkoja kun viereiseen puistoon niin mä en nää mitään outoo siinä että lapset on kärryissä. 

Tänä aamuna lähettiin mun siskon luo kyläilemään, sielä on kavereiksi Onni 4v ja Mimosa kohta 2v. Sinne on noin puolen tunnin matka suuntaan. Hyvin Iivokin jaksaa hereillä kärryissä sen ajan.

Siinä ne poijjaat kökööttää.

Ensin jäätiin leikkipuistoon..

Sitten mentiin serkkujen luokse lounaalle ja leikkimään. Takastulo matkalla Aku halusi kävellä loppumatkasta. 

On mulla autokin, onneksi on! Välillä sitäkin tarvii. Nyt on ihanaa kun pääsee taas pyörällä. Ensin mietin että kannattaako ostaa pyöräkärryä kun Aku tosiaan täyttää pian 4v. Mutta enpä miettinyt kauaa, jos Aku pyöräilisi aina itse me voitaisiin käydä max 1,5-2km päässä pyörällä että takas tulokin olisi vielä kivaa. Nyt me voidaan päästellä  "minne vaan"! Kohta voi jo ottaa eväs-lounaan mukaan ja huristella jonnekkin "kaukaiseen" paikkaan, takas tulo matkalla Iivo voi nukahtaa ja siitä sen voi siirtää (ehkä) vaunuihin vähän mukavammin jatkamaan unia.

Oon mä ajatellut sen niinkin että vaikka lapsi ei itse kävelisikään koko matkaa niin luulen että pystyy opettamaan hyötyliikunnan merkitystä ja sitä että aina ei tarvi mennä autolla vaikka se siinä pihassa seisookin. Jos meillä ei olis tupla vaunuja niin kyllä varmasti tulis mentyä useammin autolla. Oon vähä semmonen "välineurheilija", pyrin tekemään asiat mahdollisimman helpoksi tehdä niinkuin haluan, jos tästä lauseesta saa mitään selvää..Samalla saa itsekin liikuntaa ja Touho tietty pyörii useimmiten mukana.