Huhuu, onko täällä kettään?

Joku on saattanut huomata että blogi ei ole päivittynyt useampaan viikkoon. Oikeastaan olin jo päättänyt lopettaa, jäähyväis postauksen kirjoittaminen vain tuntui liian vaikelta. Oon tuskaillut ja pohtinut, miettinyt hyviä ja huonoja syitä jatkaa tai lopettaa.

Kirjoitustahti ja tyyli on muuttunut paljon alkuajoista, pitkiin aikoihin en ole kirjoittanut joka päivä vaan pikemminkin joka viikko. En ole halunnut "pakottaa" itseäni mihinkään koska siis, täähän on harrastus. Kun lähdettiin Bulgariaan olin ihan varma että heti palattua lataan koneelle kaikki meidän ihanat reissukuvat ja kerron teille miten meidän loma sujui. En sitten sitä tehnytkään, päivät kului ja takaraivossa kolkutteli toisaalta "kirjoita" ja toisaalta "älä kirjoita". Nyt olisi tuntunut hassulta ihan randomisti kirjoitella muutaman viikon takaisia reissu kuulumisia vaan ajattelin ensin avata tätä taukoa.

Aina silloin tällöin, varmaan jokaisella bloggaajalla, tulee vaiheita kun ei huvita/jaksa/kerkeä. Mulla on ollut niin jonkun aikaa. Päässä luonnostelen tekstejä mutta kun olisi se pieni hetki istua koneelle ei ole enään "se fiilis". Oon miettinyt paljon kenelle kirjoitan ja miksi? Itselle olisi tietysti hyvä vastaus joka tavallaan pitääkin paikkansa. On ihana lukea vanhoja postauksia, sielä on paljon asioita joita en muuten muistaisi varsinkaan niiltä ajoilta kun Iivo vielä valvotti. Vanhojen postauksien lukeminen sai myös omatunnon kolkuttamaan, en ole panostanut blogiin aikoihin samaan tyyliin kuin silloin joskus.. Mutta toisaalta, ei kukaan sano kuinka mun tätä pitäisi hoitaa tai miltä tämän pitäisi näyttää. Tää on mun blogi.

Tää on mun rakas luomus enkä ole vielä valmis luovuttamaan. Aloitin kirjoittamaan Iivon vauvavuoden lopulla, aikaan kun meillä ei ollut nukuttu kunnolla puoleen vuoteen. Siihen aikaan olin vähän hukassa, aiheeseen liityvää tekstiä löytyy ainakin täältä ja täältä. Blogin aloitus oli semmonen terapeuttinen juttu. Siskon kanssa molemmat aloitettiin samaan aikaan kirjoittamaan, moni saattaakin muistaa Nadja "Napasen " ja Napsahduksia blogin. Yhteinen harrastus vei meitä moniin seikkailuihin ja blogihommia puitiin niin lenkillä kuin puhelimessakin päivittäin. Paljon on siitä muuttunut mutta halu kirjoittaa on ja pysyy.

Välillä hävettää kun en ole kerinnyt panostaa kuviin enään samallalailla kuin joskus aiemmin. Totta puhuakseni välillä on jäänyt juttuja julkaisematta ihan vaan koska mulla ei ole ollut aikaa ottaa "tarpeeksi hyviä" kuvia tai teksti on ollut jotenkin liian lyhyt vaikka asia olisi ollut semmoinen minkä haluan ilmaista.  Joten nyt olenkin päättänyt olla armollisempi julkaisujen suhteen, se ei tarkoita että alan hutiloimaan (ainakaan enemmän kuin jo..) vaan että jos mulla on asiaa niin kirjoitan ja julkaisen vaikka sitten ilman kuvaa tai "väärällä" kuvalla.

Nyt kun päätin jatkaa, tuli jotenkin kevyempi olo. Sanoisin että se tarkoittaa sitä että päätös on oikea. Bloggaaminen on antanut mulle niin paljon. Oon saanut tutustua ihaniin ihmisiin, käydä uusissa paikoissa ja oppinut ottamaan omaa aikaa. Oon oppinut itsestäni paljon, saanut lisää itsevarmuutta ja rohkeutta olla just oma itseni. Mun ei tarvi yrittää olla yhtään sen täydellisempi. Se pieni epäilys mun sisällä mikä on itänyt lapsesta asti "kiinnostaako ketään mitä asiaa mulla on?" on kadonnut. Kiinnostaa ketä kiinnostaa, minä puhun kun on asiaa.

Joten kiitos. Kiitos näistä kahdesta ja puolesta vuodesta. En kyllä tiedä ketä tässä pitäisi kiittää, bloggeria? :D Ehkä itseäni ja jokaista joka on koskaan vieraillut mun blogissa (paitsi sitä yhtä anonyymiä) ja erityisesti niitä jotka tulevat uudestaan ja tekevät tästä kaiken sen vaivan arvoista ♥

Tästä on hyvä jatkaa  :)

♥ Nora

Lomalla viimeinkin..

Jihuu! Huomenna aamulla meidän perhe starttaa auton kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja kauan odotettua Bulgarian lomaa ♥ Kamat alkaa olla viittä vaille pakattuna ja koti siivottuna niin on talovahtien kiva tulla pitämään meidän Touho-koiralle seuraa.

Tätä on niin odotettu, varasin matkan jo viime joulukuussa! Onneksi Mimmi on ihan loisto-pakkaus, en usko että unien, lentojen tai muunkaan kanssa tulee ongelmia vaikka eihän sitä voi tietää.. Pojat saattaa vähän kyllästyä automatkalla mutta ollaanhan me ennenkin autolla ajeltu eli mitään suuria tuskia en odota.

Vähän alkaa jo jännittää, sillälailla hyvällä tavalla vain. Oi oi oi, loputtomiin jonkun muun tekemää hyvää ruokaa, uima-altaita, vesiliukumäkiä, aurinkoa, mustanmeren näkeminen ensi kertaa ja se että joku käy siivomassa meidän huoneiston päivittäin! Tästä tulee niiin siistii.

Heippatirallaa, instaan ja faceen varmaan lisäilen kuvia jos auringonpalvomiselta ehdin ;D mutta blogi ei päivity vasta kuin reissun jälkeen.

♥ Nora

Me tehtiin se!

Siitä asti kun Iivo on oli noin reilun vuoden, on meillä ravintolassa syödessä pitänyt olla aina jotain viihdykettä mukana. Alkuun se oli kirjoja, värikyniä jne, mutta pian ruvettiin antamaan Iivolle kännykkä käteen ja joku ohjelma pyörimään. Tiedän, ei saisi jne. mutta tehtiin näin kuitenkin koska tykätään syödä ravintolassa ja temperamenttinen taapero joka ei halua istua paikoillaan on kaikkea muuta kuin helppo käsitellä. Ollaan myös haluttu antaa muillekkin ruokarauha eikä meidän mielestä lasten saisi antaa juosta ravintolan käytävillä ihan jo turvallisuus syistä.

Viime viikonloppuna käytiin syömässä Vaasan uudistuneessa Amarillossa. Päästiin aika pian pöytään, hyvä syrjäinen paikka meidän laumalle ;D Sitten mä huomasin sen, mun puhelin oli jäänyt autoon. Amin kännykässä oli akku lopussa. Ou nou.. mikä alkeellinen virhe! Mulkoiltiin hetki toisiamme, kumman syy tää nyt ois niinku enemmän? Ei siinä sitten kuitenkaan auttanut kuin vetää syvään henkeä ja kehitellä varasuunnitelma. 

Onneksi Amarillossa saa ne sipsit heti alkuun, siinä kuluu aika mukavasti. Tutkittiin myös ruokalistaa ja lastenlistan kivoja kuvia oikein antaumuksella. Vaikka ruoan tulossa hieman kesti, kaikki meni suhteellisen hyvin. Loppujen lopuksi ei tästä viihdykkeettömyydestä koitunut juuri mitään harmia. Iivo istui koko ajan omalla tuolillaan, vaikka se vähän levotonta meinasi ollakin. Hän ei kiukutellut, hän jopa hallitsi äänenkäyttönsä aikasta hienosti.

Taas ollaan saavutettu yksi etappi. Meidän pieni ärripurri kasvaa koko ajan ja äitinä oon tosi ylpeä hänen kehityksestään koska tiedän todellakin ettei matka ole ollut helppo. Oltaisi voitu luovuttaa monta kertaa ja jättää monta juttua tekemättä koska olisi päästy helpommalla. Mutta samalla oltaisiin monta elämystä köyhempiä. Hän on ollut vahvatahtoinen vauva, vahvatahtoinen taapero ja nyt vahvatahtoinen leikki-ikäinen ja toivon että pysyy vahvatahtoisena omana itsenään läpi lapsuuden ja nuoruuden. Meidän tehtävä vanhempina on antaa eväät pärjätä ja käsitellä niitä vahvoja tunteita. Usein kuulee sanottavan että aikuisena nämä luonteenpiirteet joita lapsilla usein pidetään "vaikeina", muuttuu vahvuuksiksi. Itse uskon niin, mutta kyllä kuulkaas on ollut (ja tulee olemaan) hommaa pysyä perässä  #suomennopeiniivo

♥ Nora

Äidin pelko

Tässä tämän hetkisessä maailman tilassa ei varmaan ole ihmistä joka ei jollain tasolla pelkäisi.  En kuitenkaan aio kirjoittaa sodista tai terrorismista vaan pelosta joka on  läsnä kaikille tuoreille vanhemmille aikakaudesta riippumatta: kätkytkuolema. Tuo mystinen uhka joka on kaikessa epötodennäköisyydessään kuitenkin olemassa.

Kun vauva on syntynyt se pelko hiipii mieleen pitkin päivää, aina kun vauva nukkuu. "Nyt se on nukkunut jo noin kauan, pakko tarkistaa.." Välillä riittää kun vilkaisee että rintakehä nousee mutta välillä on pakko koskettaa ja sitten hiipiä pois kun vauva havahtuu ja hengähtää kuuluvasti. Kun viikot kuluu, sitä vähän rentoutuu.  Päiväunia ei enää tule häirittyä mutta illalla se taas muistuu mieleen. Kun vauva herättää usein yöllä , ei tuommoisia kerkeä ajatella mutta kun on vauva joka nukkuu yöt heräämättä tämä äiti herää kahden tunnin välein tarkistamaan että kaikki on hyvin.

Yleensä vain kosketan rintäkehää tai kuuntelen hengitystä mutta ei ole yksi tai kaksi kertaa kun olen herättänyt vauvan sikeästä unesta sydän pamppaillen, miksei se herää. Olenpa herättänyt Aminkin ainakin pari kertaa siinä hötäkässä.  Tilanne joka kestää sekunteja tuntuu ikuisuudelta kun puoliunessa kuvittelet että vauva ei hengitä vaikka oikeasti hän vain nukkuu sikeästi.

Kokemuksesta tiedän että tämäkin tarkistelu loppuu aikanaan, joko siihen että vauva aloittaa yöhulinat ja sitä onnellisena nukkuu aina kun voi tai sitten kun vauva vähän kasvaa. Tosin, olenpa herätellyt lapsukaisiani unestaan vähän isompanakin kun ovat nukkuneet aamulla "epäilyttävän " pitkään.

Kohtalotovereita? Tunnistatko itsesi?

❤ Nora

Maitoaivo

Huuhhuh, mikä maitoaivo. Nyt melkein hävettää. Tiedättekö sen kun raskaana/pikkuvauva-aikana välillä(tai koko ajan) tuntuu vähän kuin olisi toisen asialla? Ei aina ihan muista mitä oli tekemässä, mitä on jo tehnyt tai sitten ei vaan tajua jotain juttua. Tätä tapahtuu vähäväliä mutta nyt tuli semmonen ajatus katkos että oon nauranut itselleni monta päivää.

Kirjoitin viimeksi että aloitin herkkulakon mikä kestää meidän reissuun asti eli noin kaksi viikkoa. Tutkin kalenteria ja merkkasin päivät sinne ylös ja tarkistin että päivämäärät on oikein (koska samaan syssyyn varasin vielä yhden hotelliyön paluumatkalle) eli olin ihan niinkuin asialla ja kartalla ja silleen. Paitsi että en ollut.

Seuraavana aamuna katsoin taas kalenteria ja huomasin että eihän se ole kaksi viikkoa vaan kolme! Miten voi katsoa noin väärin ja vielä moneen kertaan ja vaikka kaikki päivämäärät on oikeat :D Traagisinta tässä on se että mun herkkulakko muuttui just kahdesta kolmeen viikkoon... Hupsista.

♥ Nora

4kk neuvolassa

Tästähän on jo toki pari viikkoa mutta oltiin Mimmin kanssa 4kk neuvolassa ja tällöin oli myös lääkärin tarkistus. Meillä on tehty semmoinen mukava uudistus verrattuna poikien vauva aikaan että lääkäri on neuvolan tädin kanssa samassa huoneessa ja käyntiin menee siis ainakin puolet vähemmän aikaa kuin ennen. Ennen tehtiin niin että ensin mentiin neuvolan puolelle ja vauva punnittiin sekä mitattiin, sitten puettiin päälle ja mentiin erikseen odottamaan lääkäriä eri käytävälle (joka on aina myöhässä, kaikkien köhivien aikuisten seuraan) ja sitten taas riisuttiin ja tutkittiin. Voisi kuvitella että paperityöhönkin meni tupla-aika verrattuna siihen että terkka ja lääkäri yhdessä vastaanottavat. Mene ja tiedä mutta ainakin asiakkaalle tämä on paljon miellyttävämpää.

4kk ja viikon vanhana Mimmi oppi kääntymään ♥

Joka tapauksessa, käytiin siis neuvolassa ja koska en ollut jaksanut ajatella asiaa eli pyytää hoitajaa, mentiin sinne koko iloisella joukolla. Lisä jännitystä aiheutti se että käynti ei ollut omalla neuvolalla vaan ihan vieraassa paikassa. Oon aina pitänyt meidän neuvolaa niin mukavana ja turvallisena että jännitti kuinka pojat sielä riehuu jne.. Tämä paikkahan oli aivan huippu! Olimme ajoissa ja meillä oli eväitä (kas kas) joita oli tarkoitus syödä neuvolan jälkeen leikkipuistossa. Tämän neuvolan edustalla olikin kaunis lampi penkkeineen (Tammikartanolla siis jos Vaasalaiset miettii) ja syötiin eväitä heti alkuun lammen rannalla :D Kerroin pojille tarkat säännöt ja lupasin että jos kaikki menee hyvin niin haetaan drive innistä pirtelöt (uhkailu, lahjonta ja silleen..). Neuvolassa olikin aivan mahtavat tilat! Sohvia joilla on mukava istua ja esim. imettää (ei vaan kovia penkkejä) imetystyynyjä (!), mikro ja muutenkin oikein mukava paikka.

Kokeiltiin bumboa mutta vielä oli hieman huojuvaa :)

Pojat leikki niin nätisti ja kun tuli aika mennä huoneeseen, ei tarvinnut kuin kehoittaa ja pojat seurasi nätisti. Huoneessa muistutin säännöistä, eli leikkivät rauhallisesti (oli omia leluja sekä tässä huoneessa oli aivan super makeita leluja..), ei saa huutaa eikä saa keskeyttää koska äitin pitää saada puhua lääkärin kanssa rauhassa. Ei olisi voinut mallikkaammin mennä! Koko kolmikko oli kuin pieniä enkeleitä, ovathan he ihania ja valloittavia aina mutta kyllähän tuossa nyt oli katastrofin ainekset olemassa.

Terassilla hengailua

Itse tutkimus meni hienosti, Mimmi oli lähinnä utelias että mitä nyt tapahtuu. Pituutta oli tullut hienosti, painoa vähän hillitymmin mutta tarpeeksi: Pituus 66,2cm ja paino 6750g.

Vertailuna pojat 4kk neuvolassa:

Aku: Pituus 65,2 ja paino 7260g
Iivo: Pituus 65,9 ja paino 7230g

Pojat on siis olleet aivan naurettavan saman kokoisia vielä tässä vaiheessa. Mimmi vähän eroaa mutta hyvin samaa kaavaa ainakin vielä kasvaa.

Neuvolakortissa lukee:

"Suloinen tyttö! Silmät, sydän, keuhkot, maha, pulssit, lonkat ok. Tuo kädet keskiviivaan, hyvä päänkannatus. Pieni imusolmuke takaraivon alueella -> seuranta. Kasvu ok."

Mimmin takaraivolla on tosiaan pieni imusolmuke joka on ollut sielä jo pidempään. Saattaisin yhdistää sen ilmestymisen flunssaan mikä Mimmillä oli pari viikkoisena. Se on pysynyt saman kokoisena koko ajan. Lääkäri katsoi myös silmää mikä vuotaa edelleen. Siinä ei ole muutosta eli ei ollut tulehtunut vaan se johtuu ahtaasta kyynelkanavasta. Toivottavasti se aukeisi itsekseen ja mieluusti pian.. Mimmiä on alkanut harmittaa jatkuva putsailu  :( 

Mimmi on kova tyttö treenaamaan :D

Kaikki siis kuitenkin oikein mainiosti. Koko tämän ajan pojat leikki yhdessä nätisti ja lopuksi terkka vielä mainitsi kuinka hienosti he leikkivät ja kehui poikien mielikuvitusta. Tälläisenä hetkenä on kyllä niin ylpeä omistaan ♥  ja kaikki oltiin pirtelömme ansainneet ;D 

♥ Nora