maanantai 24. lokakuuta 2016

Rv 14

Vielä on muutama "varastoon" kirjoitettu raskausviikko postaus jäljellä kunnes saadaan nykyhetki kiinni. Nyt on siis meneillään rv 19 ja tässä tunnelmia raskausviikolta 14 :)

Rv 13+0 -13+6

Jotenkin mystisesti olo on parantunut huomattavasti! Vanne ei kiristä päätä ja huono olokin tulee vain nälän yllättäessä, pienen päivälevon tarpeessa kylläkin olen aina iltapäivisin. Yritän aina sitkuttaa sinne lähemmäs kolmea ja laitan pojille jonkun lastenohjelman pyörimään (kumpikaan ei ole nukkunut päikkäreitä aikoihin) ja meen sohvalle lepäämään. Usein jopa torkahdan hetkeksi, semmoista koiran unta. Sitten Ami tuleekin ennen neljää ja on ihan voittaja fiilis kun selvisin sinne asti :D

Viime viikolla varasin ajan fysioterapeutille koskien mun pari vuotta kestänyttä päänsärkyä. Kaiken näköistä siihen on kokeiltu mutta koska lääkärit ja lähetteet liikkuu etanavauhtia päätin koittaa nyt tätä, ja olipa loistava päätös! Mä jotenkin heti vakuutuin tästä fyssarista, oon aika moneen törmännyt mm. työn puolesta. Hän löysi parikin juttua joita lähteä työstämään ja ne tuntui hyvin loogisilta joskin semmoisia mitä mulla ei olisi tullut mieleenkään että tämä tuskallinen vaiva johtuisi siitä/niistä. Se tuntui itseasiassa helpottavalta että hän löysi jotain mikä ei ollut käynyt minulla tai muilla mielessä, uusi mahdollisuus. Voin kirjoittaa tästä lisää myöhemmin kun tiedän enemmän.

Hei! Selkä ei ole vaivannut oikeastaan laisinkaan, jess! Pieniä harjoitus supistuksia tulee toisinaan, tullut jo viikon/kaksi. En niistä osaa huolestua koska tuttuja viime raskaudesta eikä laisinkaan kivuliaita.

Kaiken kaikkiaan hyvä viikko. Viikonloppukin sujui mukavasti perheen kanssa tiiviisti puuhaillessa ja tunsinpa ensimmäiset hentoiset potkutkin ♥ Iivokin on sisäistänyt ajatuksen vauvasta ainakin jollain tasolla ja mielellään juttelee vatsalle, pussailee ja silittää kuten tietysti Akukin.

Kuva kännykällä napattu lauantai ajelulla Vanhan Vaasan raunioilta


♥ Nora

2 kommenttia:

  1. Oih, ensimmäiset potkut! Muistan miltä ne tuntui - sellaiselta pieneltä kutitukselta <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ♥ ja sitten henkeä pidätellen odottaa että tuleeko niitä lisää ♥

      Poista

Kiitos kommentista ♥