Imetyksen alkutaival

Kirjoitinkin joku aika sitten julkisesta imettämisestä (Julkinen imetys) ja laskin että olin imettänyt elämästäni 3v 10kk, nyt siihen on siis tullut reilu kk lisää. Mulle henkilökohtaisesti imetys on ollut aina tärkeää. Ensimmäistä lasta odottaessani valmistauduin henkisesti imettämisen onnistumiseen niin hyvin kuin pystyin. Luin kaiken mahdollisen tiedon imetyksen ihanuudesta ja kamaluudesta sekä tietysti kyselin kokeneemmilta vinkkejä ja neuvoja onnistumiseen. Ostin myös laadukkaita imettämiseen liittyviä tuotteita kuten liivejä, toppeja, rintapumpun jne. Yksi ystävä kysyi multa kun hipelöin kasaa haalimiani kalliita imetysliivejä, "mitä jos ei imetys onnistukkaan?". Olin aivan hämilläni, miten niin ei onnistu?

Oon ehdottomasti välineurheilija ja vaikka hyviä liivejä ei kasoittain tarvita (eikä ne kalliimmaat ole aina kaikille ne parhaimmat) niin ehdottomasti kannattaa hankkia ainakin päiväkäyttöön hyvin istuvat, toimivat liivit koska kuka nyt viihtyisi epämukavissa liiveissä kuukausitolkulla? Vaattetkaan ei istu jos on huonot liivit. Monesti kuulee sanottavan että kannattaako sitä nyt satsata niin pieneen aikaan kuin imetys. Ostetaanhan odotus aikanakin vaatteita, miksi ei siis hyviä imetysliivejä? Vielä kun ottaa huomioon että useilla imetys kestää kauemmin kuin raskaus. Imetysvaatteita en juurikaan ole käyttänyt (mä en tykkää niistääää), nyt mulla on yksi siistimpi imetyspaita mitä käytän kun on mahdollista että pitää imettää jossain yleisellä paikalla. Yleensä käytän toppeja joista saa olkaimen sivuun/alas (cubuksen topeissa on joustavin kanttaus ;D ) ja sitten siihen päälle mitä nyt tarvitsee, hupparin, neuletekin, paidan jne.

No jaa, palataan aiheeseen. Kun Aku syntyi ja tuli sitten sen maagisen ensi-imetyksen aika, se meni hyvin luonnollisesti. Ensi-imetys kesti tunnin synnytyssalissa ja imuote oli heti hyvä. Olimme kaksi vuorokautta sairaalassa ja lähes koko ajan Aku viihtyi rinnalla, oli sitten hereillä tai nukkui. Mua se ei haitannut, annoin pikkuisen ja itseni nauttia läheisyydestä täysillä. Mulla ei käynyt mielessäkään laittaa mun vauvaa siihen "muovi-boksiin" mitä vauvan sängyksikin kutsutaan :D Joku hoitaja kävikin mua varoittelemassa että kun vauva nukkuu kannattaa ottaa rinnanpää suusta pois, annoin vauvan nukkua enkä härinnyt häntä. (Silloin vielä ei Vaasan Keskussairaalassa kannustettu yhtä paljon esim. ihokontaktiin kuin nykyään ja jo silloin kun Iivo syntyi) Kun tuli kotiinlähdön aika, oli rinnat vesikelloilla.. auts!

Siinä vaiheessa kun on ollut pari päivää sairaalassa, alkaa olla aika altis vaikutuksille. Sitä ikäänkuin laitostuu melko nopeasti. En halunnut antaa vauvalle korviketta ilman lääketieteellistä syytä. Kotiinlähtö tarkistuksessa lääkäri mietti että pitäisikö meidän olla vielä yksi yö sairaalassa. Akun paino ei ollut laskenut liikaa mutta sen verran paljon että ilmeisesti jännitti päästää ensisynnyttäjä kotiin. Saatiin lupa lähteä ja aika seuraavaksi aamupäiväksi neuvolaan painokontrolliin. Kun menimme pukemaan, hoitaja tuli perässä ja tarjoutui hakemaan vauvalle korviketta. Hämilläni kysyin että miksi, juurihan imetin ja vauva on tyytyväinen? Kuulemma sen olisi nyt nälkä ja niin hän haki ehkä noin 10ml korviketta ja koitettiin hörpyttää sitä Akulle, eihän siitä oikein mitään tullut.

Tässä tapahtui se, että lääkäri ja hoitaja sai mut hetkeksi epäilemään pystyisinkö ruokkimaan vauvani, joka oli siis koko ajan tyytyväinen. Kotiinpäästyämme pumppasin vielä varmuuden vuoksi sen lisäksi että Aku viihtyi hyvin rinnalla, halusin varmistaa että maito nousee. Illalla pähkäilimme aamuista painokontrollia ja päädyimme antamaan 10ml korviketta pullosta.

Neuvolassa tapasimme äitiysneuvolan kätilön joka on siis ollut mulla kaikissa kolmessa raskaudessa. Tuntui hassulta olla maanantai aamupäivällä vauvan kanssa neuvolassa kun juuri torstaina lähdin sieltä korkean verenpaineen kanssa käynnistelemään synnytystä. Tässä vaiheessa jos mulle olisi sanottu että anna vaan varmuuden vuoksi korviketta lisäksi, olisin varmasti antanut, niin helppo on pyörtää tuoreen äidin epävarma hormoonihuurteinen mieli. Mutta paino oli noussut yli 100g edellisestä päivästä ja ihan näin surkeallakin matikkapäällä voin laskea että sillä 10ml korvikkeella ei ollut mitään tekemistä asian kanssa ja mulla oli maito jo noussutkin. "Täti" sanoi mulle jotain mikä iskostui mun päähän ja antoi mulle itseluottamusta, " Nyt unohdat sen korvikkeen. Isot pojat kyllä pitää huolen itsestään kun imettää lapsentahtisesti". Näin mä sain taas sen oman päättäväisyyden takaisin ja se 10ml jäi viimeiseksi.

Sillä on siis tosiaankin merkitystä mitä varsinkin terveydenhuollon ammattilaiset sanoo äidille.

Ensimmäinen maidonnousu oli ihan kamalaa. Mulla nousi kuume ja rinnat oli valtavat pinkeät ja kipeät. Sitä kesti ehkä kolme päivää kunnes alkoi tasaantua. Luulen että se maaninen pumppaaminen lisäsi maidontuloa ihan liikaa ja lisäsi huonoa oloa. Silti oon tyytyväinen että pumppasin, ainakin sitä maitoa tuli ja tarpeeksi.

Kun IIvo syntyi, hän oli oikea imukone :D Hän söi monta tuntia heti synnyttyään ja maito nousikin tosi nopeasti. Silloin kukaan ei eipäillyt mua, olinhan jo yhden lapsen imettänyt melkein kaksi vuotta. Silloin sain kuitenkin enemmän tukea kuin ensimmäisellä kerralla. Sairaalan käytännöt olivat muuttuneet ja mulle näytettiin jopa imetystyynyn kanssa hyviä asentoja tukoksien tyhjäämiseen, kiitos siitä. Tällä kertaa maidonnousu ei myöskään ollut yhtä dramaattista vaikka pumppasin kotona pakkaseen maitoa.

Nyt kolmannella kerralla olin jo todella itsevarma. Ei käynyt mielessäkään että pitäisi antaa korviketta. Mimmi imi myös monta tuntia synnyttyään hyvällä otteella. Märkiä vaippoja tuli ensimmäisestä päivästä lähtien, tosin hän oli hieman unelias Kotiinlähtö tarkistuksessa koska oli aiemmin valvonut pitkän pätkän. Lääkäri kehoitti mua antamaan kotona koviketta vauvalle, en meinannut uskoa korviani. Näin myös kätilön ilmeestä että hän oli eri mieltä. Siis, tietenkään en antaisi lapseni nähdä nälkää, mutta mielestäni korvikkeen anto vauvan ensimmäisinä päivinä ei pitäisi olla mikään normi vaan pikemminkin poikkeus siis jos on tarkoitus imettää. Tää on biologiaa, jos äiti ja vauva on terveitä ja hyvinvoivia, rintamaito riittää tyydyttämään vauvan tarpeen. Turha korvikkeen anto sotkee systeemin ja häritsee maidonnousua.

Kun olimme lähdössä kotiin, tuli kätilö vielä käymään ja sanoi että oli eri mieltä korvikkeen annon tarpeellisuudesta tässä tapauksessa. Kiitin ja sanoin myös olevani eri mieltä ja että tällä kokemuksella luotan omaan arviointikykyyni. Taas tullaan siihen että jos mun tilalla olisi ollut ensisynnyttäjä. Lääkäri olisi saattanut sotkea yhden äidin ja lapsen imetystaipaleen.

Kolmas maidonnousu meni todella kivuttomasti. Vähän oli alkuun tukoksia, niitä mulle on aina alussa tullut. Tällä kertaa ei ollut oikeastaan aikaa pumppailla niin paljon eli maidosta ei ollut ylitarjontaa mutta tarpeeksi kuitenkin. Nyt pakastimessa tosin on pari litraa maitoa varalla.

Niistä liiveistä vielä, mulla on suurin osa niistä kalliista ihanista liiveistä tallella joita yli kuusi vuotta sitten haalin. Varsinkin alussa koko muuttuu melko nopeasti eli osa on ollut melko vähän aikaa käytössä per imetys mutta kuitenkin kolmessa imetyksessä ovat todellakin olleet hintansa arvoisia.

Nyt tähän väliin mainitsen että tässä kirjoituksessa ei ole kyse niinkään lapsen ruokkimisesta vaan nimenomaan imettämisestä. Itsellä ei ole kokemusta korvike ruokinnasta joten en siitä aiokaan kirjoittaa. Nämä on mun kolme imetyksen alkutaivalta ja mun henkilökohtaiset mielipiteet :)

♥ Nora

Julkinen imetys

Kylläpäs oli kuumottava tilanne eilen kun olin vauvan kanssa yksin shoppailemassa ristiäisiin vaatteita. Oltiin kierrelty kauppoja jonkun aikaa ja alkoi tulla nälkä joten menin lounaalle ja tietysti olin varautunut henkisesti siihen että vauvallekkin tulee nälkä koska oltiin oltu liikenteessä jo jonkun aikaa.

Kuten olen monesti maininnut, olen imettänyt poikia pitkään. Tällä hetkellä olen imettänyt 3v ja 10kk elämästäni.  Sanomattakin selvää että on tullut imetettyä vähän vaikka missä, mutta koskaan en ole esimerkiksi ravintolassa imettänyt yksin, ilman jonkun toisen aikuisen henkistä tukea.

Istuin syrjäisimpään pöytään ja söin ensin itse. Sitten alkoi rattaista kuulua pientä ininää.  Nappasin tytön syliin ja hetken keräilin rohkeutta.  Muuten oli melko hiljaista mutta viereiseen pöytään oli istahtanut vanhempi mies, onneksi selkä minuun päin. Varovasti asetin vauvan rinnalle  (sille vähemmän suihkuavalle) ja toivoin että ei tarvitsisi pitää taukoja kesken syötön.  Päässä pyöri kauhukuvia netin videoista joissa imettävälle äidille raivotaan.. nauroin mielessäni yhdelle tarinalle jossa äiti suihkautti maitoa raivoavan miehen päälle :D mäkin voisin tehdä niin.. No sitten tietysti maitosuihku kävi liian kovaksi ja piti pitää tauko. Kauhukseni maitoa suihkusi kaaressa pöydälle, en kyllä tajua mistä välistä koska olin kuitenkin valinnut vaatteetkin niin ettei tarvitse turhia paljastella. Kukaan ei kuitenkaan loppujen lopuksi tainnut edes huomata että imetin!

Masu täynnä ❤

Sitten mentiin vessaan huoltotoimenpiteille ja mietin itsekseni että kuinka ikävää jos sielä haisevassa, likaisessa  (ei se ollut erityisen haiseva eikä likainen, mä vaan inhoan yleisiä vessoja) vessassa olisi pitänyt pöntön päällä istuen imettää.. Sitäkin on joskus aikoinaan kokeiltu eikä ikinä enään.

Onko teillä ollut kuumottavia tilanteita liittyen julkiseen imetykseen? Oletteko kenties saaneet negatiivista palautetta? Mitä mieltä yleensä olet julkisesta imettämisestä?

♥ Nora

Imetyksen loppu

Nyt se on loppu. Ei enää koskaan "Iipolle isshiä". Se kävi lopulta aika huomaamatta ja suunnittelematta. Missään nimessä mä en erityisesti halunnut että imetys loppuu, en kokenut olevani liian kiinni liki kaksi vuotiaassa "vauvassani". Ne aamun hetket oli ihan parasta. Samalla kuitenkin huomasin että nyt on sopiva hetki antaa Iivon itse vieroittua, eli tukea hänen luonnollista kehitystään.

Muutamana aamuna Ami nousi hakemaan Iivon kun tämä heräsi ja kun normaalisti hän olisi tuonut Iivon mun luokse sänkyyn, he menivätkin sohvalle kahdestaan heräilemään. Mä nousin hetken päästä ja näin kaava oli rikottu. Iivo "unohti" pyytää aamu-tissiä eikä sitä tarjottu.

Pari viikkoa kun oli kulunut ja hain Iivon aamulla viereeni sänkyyn köllöttelemään, hän sanoikin ykskanteen "haluan Iipolle issiä" vastasin että "se on loppu". Iivo vähän naurahti, kosketti mua ja sanoi "ei ole loppu". Päätin antaa Iivon kokeilla ja huomata että loppu on. Iivo hetken maiskutteli ja kysyin "no onko loppu" Iivo irroitti otteensa ja katsoi mua  onnellinen hymy kasvoillaan, maitoa valuen leukapielestä "ei ole loppu" :D Ou mai.. sieltä siis tuli vielä maitoa  :D No, taisi olla joku pieni liru koska pian Iivo lopetti ja se oli sitten siinä.

Vuosi ja 11 kuukautta, kuukausi kauemmin kuin esikoista. Aika samanlaiset imetystaipaleet olleet, molemmat pojat ovat itse olleet valmiita lopettamaan ja vaikka osa musta oliskin halunnut vaan jatkaa niin ymmärsin kuitenkin että luonnollinen vieroitus on paras molemmille.

Täsä se nyt sitten oli. Yhden aikakauden loppu.

Ajatuksia imettämisestä, miksi imetän taaperoa?

Täytyy sanoa että henkilökohtaisesti en ole saanut kuulla kritiikkiä tai törkeitä huomautuksia pitkästä imetys taipaleesta mutta netin ihmeellisessä maailmassa oon törmännyt kaikenmoisiin viisastelijoihin. Mikä siinä on että joissakin naisissa ja miehissäkin herää ärtymys, jopa viha ja aggressiivisuus niin tavallisesta asiasta kuin imetys?

Vaikka kukaan ei olekkaan mua kritisoinut, oma kokemus on että kaikkien mielestä on ok ja hyvä imettää se 3kk. Sitten yhtäkkiä aletaankin kysellä imetätkö sä vielä? ja vihjaillaan velleistä ja perunoista. Mua ei vihjailut haittaa, mulle henkilökohtaisesti on tärkeää imettää monesta syystä ja mä siis imetän, edelleen.

Esikoisen imetys loppui hänen, Akun, ollessa 1v10kk. Aku ei enää vaan kysynyt tissin perään ja päätin pienen henkisen taistelun jälkeen etten sitä tarjoakkaan. Onhan se parempi että vieroitus tapahtuu luonnollisesti lapsen omasta aloitteesta. Loppu aikoina monta kuukautta meni niin että aamuisin oli köllimis/imetys hetki eli imetin kerran päivässä. Ja kyllä, sieltä tuli maitoa vaikka imetin kerran päivässä ja kyllä, se maito on yhtä ravinteikasta kuin se oli vauvan ollessa puoli vuotias.

Ensi kuussa Iivo täyttää kaksi. Iivon kanssa on menty aika samaa kaavaa, kerran päivässä aamuisin on tärkeä hetki. Oon vähän kuulostellut että jos Iivo ei pyydä en ole liian herkästi tarjoamassakaan, niitä kertoja ei tosin monta ole ollut :D Mutta jos syystä tai toisesta mä en ole kotona tai pojat ovat mummolassa, ei siitä ole koskaan muodostunut mitään ongelmaa.

Miksi siis imetän taaperoa? Näin on vaan käynyt. Olen aina imettänyt lapsentahtisesti  ja kaikkine kivistyksineen ja rintaraivareineen jne. olen nauttinut koko taipaleesta. En näe tässä mitään outoa tai ongelmallista. Lasten ollessa ihan pieniä kun maito oli pääravinto, olen imettänyt vähän missä milloinkin mutta näin ison kanssa ei ole ollut tarpeen imettää julkisesti. En siis millään muotoa paheksu taaperon julkista imetystä. Päinvastoin! Mun mielestä on hienoa että näitä ahdasmielisiä vihaajia vähän pakko siedätetään ;D

Kukaan ei voi väittää etteikö äidinmaito olisi sopivin ravinto vauvalle, mutta imettämisessä on kyse muustakin kuin vain ravinnosta. Se tunne ♥ kun lapsi on rinnalla. Oli hän sitten 2viikko tai 2vuotta vanha. Sitä tunnetta kun olet imettänyt lastasi pitkään, ei voi tietää kuin toinen äiti joka on tehnyt saman. En väitä että rakkaus lapsen ja äidin välillä olisi erilaista, mutta sitä tunnetta ei voi tietää kuin sen kokenut. Te tiedätte kyllä ♥

♥:lla Nora

Imetyksestä ja taaperoimetyksestä

Mä tiesin heti kun tulin raskaaksi että aion imettää ja tehdä kaiken mahdollisen että se onnistuu. Meidän suvussa naiset on imettäneet, pitkäänkin joten se tuntui ainoalta oikealta ajatukselta. Mä luin paljon imetyksestä etukäteen ja ostin erilaisia ja erikokoisia imetysliivejä ja -toppeja. Ostin myös aventin käsikäyttöisen rintapumpun joka onkin vuosien varrella ollut todellakin joka sentin arvoinen.

Kun Aku sitten syntyi hän oli terve ja virkeä ja jaksoi hyvin aloittaa meidän imetystaipaleen. Kerran hörpytettiin joku 10ml korviketta Akulle osastolla. Kotiin kun päästiin imetin tietysti lapsentahtisesti ja vielä lisäksi pumppasin välillä maitoa, ajattelin että mieluummin liikaa kuin liian vähän  :D Ja liikaahan sitä maitoa sitten tuli. Mutta ei se mitään, täytin pakastinta maidolla ja se tulikin myöhemmin hyvään käyttöön ettei tarvinnut esim. parturi käynnin takia sekoittaa pikkuisen masua korvikkeella. Tehtiin niin että heti alkuun Ami antoi ehkä kerran päivässä pumpattua maitoa pullosta jotta Aku tottui myös pulloon. Se oli hyvä taktiikka!

Akun kanssa maidonnousu oli jotain aivan hirveää. Mulla nousi kuume ja olin tosi kipee. Pahin vaihe meni parissa päivässä ohi ja yllättävän pian, noin viikossa maidon määräkin alkoi tasaantua sopivaksi. Mulla on ns. suihkutissit ja maito siis tosiaan suihkusi..Aku oksenteli paljon mutta niin se kyllä oksenteli vielä reilusti yli 1vuotiaanakin. Tasasin maito suihkua mm. imettämällä yhdestä rinnasta useasti peräkkäin ja pahimmat suihkut annoin mennä rätille. Akun kanssa en imettänyt julkisesti, kaupungillakin menin vessaan, yök..

Olin ajatellut että imetän vähintään 6kk. Täytyy myöntää että välillä teki mieli luovuttaa mm. silloin kun Akulla oli pureskelu vaihe.. Mutta juuri silloin 5kk eteenpäin imetys alkoi muuttua, se ei ollutkaan enää suihkutissi/pureskelu/syön vain pimeässä sohvalla maaten taistelua. Se muuttui mukavaksi rauhalliseksi yhteiseksi hetkeksi. Joten kun aika kului en nähnyt mitään syytä alkaa vieroittamaan lasta. Usein sanotaan että imetetyt lapset alkavat nukkua täysiä öitä vasta kun imetys loppuu. Ehkä joillain se on niin mutta meillä ei. Yösyötöt lopetettiin n.9kk ikäisenä lempeällä unikoululla jonka tietysti hoiti Ami. Aku nukkui omassa huoneessa puolivuotiaasta koska me kaikki herättiin toistemme jokaiseen kyljenkääntöön. Imetys jatkui 1v10kk. Kävin myös hetken täyspäiväisesti ja sitten osa-aikaisesti töissä eikä se ollut este imetykselle. Lopulta huomasin että aamuisin Aku ei itse olisi pyytänyt rintaa vaan ryhtynyt vain puuhailemaan omiaan. Hetken työstin asiaa ja päätin että jos Aku ei pyydä, en tarjoa. Siihen se loppui. Kyllä oli haikeaa. Ehkä viikon kuluttua Aku yhtäkkiä katsoi mua ja sanoi ihmeissään "tätä" (niin me kutsuttiin tissittelyä, otatko "tätä"). Ei muuta.

Iivon kanssa koko imeys touhu on ollut paljon helpompaa. Osasin odottaa tiettyjä asioita ja keho varmaanki tiesi jo tämän homman koska kaikki oli jotenkin lievempää. Iivo synnytään oli hereillä ruhtinaalliset 4tuntia joista  tissillä 3 ja puoli. Maito nousikin jo seuraavana päivänä joten ei tarvinnut hörpytellä. Iivon kanssa ollaan tissitelty vähän missä milloin. Kukaan ei ole tullut sanomaan että täälä ei saa imettää tms. Nyt mä toivon että kukaan ei ärsyynny, mutta jollain kieroutuneella tavalla mä koin hirveesti mielihyvää siitä että Iivo ei saanut pisaraakaan korviketta tai muutakaan sen puolen vuoden aikana. Tiedän! Ihan pimee  :D  Se taas ei tarkota että olisin ollut valmiudessa kahden tunnin välein puoli vuotta vaan pumppu ja pakastin ♥ Suosittelen lämpimästi. Onhan siinä imettämisessä joku semmonen fiilis että mä oon rakentanut tämän ihmisen, ensin mahassa ja sitten omalla maidolla. Iivo on vielä täys tissi-poski ja saa ollakkin. Aika näyttää koska lopetetaan. En osaa sanoa onko mulla joku raja, sen tietää varmaan sitten jos se tulee vastaan  :)

Vielä tähän loppuun. En kirjoita nyt mitään korvikkeista koska tämä kirjoitus käsittelee imettämistä. Mulla ei oo kokemusta pulloilusta joten jätän sen aiheen niille jotka siitä tietävät :)

Peace and love ♥