Kuinka meidän kiinteiden aloitus sujui?

Pidempi aikainen lukija tietää varmasti että imetys on mulle tärkeää joten myös Mimmi sai nauttia elämänsä alkutaipaleen täysimetyksestä. Noin reilu viikko ennen 6kk päivää aloitettiin maistelemaan kiinteitä, ensin muutaman päivän kerran päivässä pari lusikan kärjellistä ja sitten pikkuhiljaa lisättiin määrää ja kertoja.

Mulla oli pieni pelko että kuinkahan lähtee sujumaan sillä aikoinaan Iivon kanssa saatiin tehdä todella työtä kiinteiden aloituksen kanssa. Stressasin ja inhosin jo etukäteen ajatustakin soseiden tekemisestä, muistot niistä kaikista turhista tunneista keittiössä ja roskiin heitetyistä ruuista oli jäänyt kaivelemaan enemmän kuin arvasinkaan. Iivo alkoi syömään edes jotain tissimaidon lisäksi vasta noin 8kk iässä ja paljon paljon pidempään (lue, edelleen) on tehty erilaisia temppuja että hän söisi. No, tilanne on nykyään melko hyvä mutta "traumat" se jätti.

Nyt siis päätin että aiemmasta poiketen en ota stressiä siitä että teen kaiken itse vaan ostan myös valmiita ruokia Mimmille jos siltä tuntuu. Omaatuntoa helpottaakseni olen ostanut luomua, määrät on vielä niin pieniä että hintaerokin on tosi pieni. Tarkoitus on että Mimmi sormiruokailisi myös soseiden rinnalla ja siitä sitten pikkuhiljaa siirtyy samaan ruokaan muun perheen kanssa.

Kuinka Mimmi sitten on ottanut uudet makuelämykset vastaan? Aivan loistavasti! Mä oon niin tyytyväinen ♥ Toivotaan että sama ennakkoluulottomuus jatkuu kun ikää tulee. Mimmi on ihan pro syömään jo nyt 7kk ja 3päivän iässä. En olisi voinut kuvitellakkaan antavani pojille kurkku/porkkanatikkua käteen tuossa iässä, tai että he olisivat itse poimineet pöydältä puolukoita suuhunsa ja vielä syöneet ne! Ensinnäkin heillä kesti paljon kauemmin tottua uusiin makuihin ja he kakoivat helposti. Aku oksensi kaaressa aina kun tuli liian iso pala ja Iivo taas oli tukehtua paloihin ja aina sai olla sydän syrjällään. Ei siis sormiruokailtu heidän kanssaan..

Nyt Mimmi syö kolme- neljä kertaa päivässä. Aamulla hedelmää tai puuroa, riippuu vähän nälästä. Lounaaksi kasvissosetta jossa lihaa ja iltapalaksi puuroa hedelmäsoseella. Neljättä ateriaa yritetään lisätä esim välipalana lounaan ja iltapalan väliin. Toistaiseksi Mimmi syö lounaan niin myöhään että toista lämmintä ruokaa on ollut vaikea lisätä. Päiväuni rytmi on myös edelleen ihan sattumanvarainen eli ruokaillaan kun tilanne on sopiva. Tissiä tietty vähän joka välissä. Ruokamäärät on noin kolmasosa- puolikas pikkupilttipurkillisesta, iltapuuroa menee eniten.  Lähes joka aterialla annan myös jotain pureskeltavaa kuten: porkkanaa (raakana), kurkkua, omenaa, banaania, päärynää, melonia, vauvojen ruisnaksuja, puolukoita jne. Mimmi ei vielä istu kovin jämäkästi joten se luonnollisesti vaikeuttaa itse syömistä mutta halu on kova ja joka päivä hän istuu hieman paremmin joten pikkuhiljaa kohti tavoitteita.

Tällä hetkellä on siis hyvät fiilikset kiinteiden aloituksesta, edes masuvaivoja ei ole tullut. Mutta palataanpa asiaan parin kuukauden kuluttua, onko vielä yhtä ruusuista.  Ja sori hei ettei nämä ruokakuvat ole nyt mitään lavastettuja vaan ihan sitä "arjen realismia"  ;D

♥ Nora

Imetyksen alkutaival

Kirjoitinkin joku aika sitten julkisesta imettämisestä (Julkinen imetys) ja laskin että olin imettänyt elämästäni 3v 10kk, nyt siihen on siis tullut reilu kk lisää. Mulle henkilökohtaisesti imetys on ollut aina tärkeää. Ensimmäistä lasta odottaessani valmistauduin henkisesti imettämisen onnistumiseen niin hyvin kuin pystyin. Luin kaiken mahdollisen tiedon imetyksen ihanuudesta ja kamaluudesta sekä tietysti kyselin kokeneemmilta vinkkejä ja neuvoja onnistumiseen. Ostin myös laadukkaita imettämiseen liittyviä tuotteita kuten liivejä, toppeja, rintapumpun jne. Yksi ystävä kysyi multa kun hipelöin kasaa haalimiani kalliita imetysliivejä, "mitä jos ei imetys onnistukkaan?". Olin aivan hämilläni, miten niin ei onnistu?

Oon ehdottomasti välineurheilija ja vaikka hyviä liivejä ei kasoittain tarvita (eikä ne kalliimmaat ole aina kaikille ne parhaimmat) niin ehdottomasti kannattaa hankkia ainakin päiväkäyttöön hyvin istuvat, toimivat liivit koska kuka nyt viihtyisi epämukavissa liiveissä kuukausitolkulla? Vaattetkaan ei istu jos on huonot liivit. Monesti kuulee sanottavan että kannattaako sitä nyt satsata niin pieneen aikaan kuin imetys. Ostetaanhan odotus aikanakin vaatteita, miksi ei siis hyviä imetysliivejä? Vielä kun ottaa huomioon että useilla imetys kestää kauemmin kuin raskaus. Imetysvaatteita en juurikaan ole käyttänyt (mä en tykkää niistääää), nyt mulla on yksi siistimpi imetyspaita mitä käytän kun on mahdollista että pitää imettää jossain yleisellä paikalla. Yleensä käytän toppeja joista saa olkaimen sivuun/alas (cubuksen topeissa on joustavin kanttaus ;D ) ja sitten siihen päälle mitä nyt tarvitsee, hupparin, neuletekin, paidan jne.

No jaa, palataan aiheeseen. Kun Aku syntyi ja tuli sitten sen maagisen ensi-imetyksen aika, se meni hyvin luonnollisesti. Ensi-imetys kesti tunnin synnytyssalissa ja imuote oli heti hyvä. Olimme kaksi vuorokautta sairaalassa ja lähes koko ajan Aku viihtyi rinnalla, oli sitten hereillä tai nukkui. Mua se ei haitannut, annoin pikkuisen ja itseni nauttia läheisyydestä täysillä. Mulla ei käynyt mielessäkään laittaa mun vauvaa siihen "muovi-boksiin" mitä vauvan sängyksikin kutsutaan :D Joku hoitaja kävikin mua varoittelemassa että kun vauva nukkuu kannattaa ottaa rinnanpää suusta pois, annoin vauvan nukkua enkä härinnyt häntä. (Silloin vielä ei Vaasan Keskussairaalassa kannustettu yhtä paljon esim. ihokontaktiin kuin nykyään ja jo silloin kun Iivo syntyi) Kun tuli kotiinlähdön aika, oli rinnat vesikelloilla.. auts!

Siinä vaiheessa kun on ollut pari päivää sairaalassa, alkaa olla aika altis vaikutuksille. Sitä ikäänkuin laitostuu melko nopeasti. En halunnut antaa vauvalle korviketta ilman lääketieteellistä syytä. Kotiinlähtö tarkistuksessa lääkäri mietti että pitäisikö meidän olla vielä yksi yö sairaalassa. Akun paino ei ollut laskenut liikaa mutta sen verran paljon että ilmeisesti jännitti päästää ensisynnyttäjä kotiin. Saatiin lupa lähteä ja aika seuraavaksi aamupäiväksi neuvolaan painokontrolliin. Kun menimme pukemaan, hoitaja tuli perässä ja tarjoutui hakemaan vauvalle korviketta. Hämilläni kysyin että miksi, juurihan imetin ja vauva on tyytyväinen? Kuulemma sen olisi nyt nälkä ja niin hän haki ehkä noin 10ml korviketta ja koitettiin hörpyttää sitä Akulle, eihän siitä oikein mitään tullut.

Tässä tapahtui se, että lääkäri ja hoitaja sai mut hetkeksi epäilemään pystyisinkö ruokkimaan vauvani, joka oli siis koko ajan tyytyväinen. Kotiinpäästyämme pumppasin vielä varmuuden vuoksi sen lisäksi että Aku viihtyi hyvin rinnalla, halusin varmistaa että maito nousee. Illalla pähkäilimme aamuista painokontrollia ja päädyimme antamaan 10ml korviketta pullosta.

Neuvolassa tapasimme äitiysneuvolan kätilön joka on siis ollut mulla kaikissa kolmessa raskaudessa. Tuntui hassulta olla maanantai aamupäivällä vauvan kanssa neuvolassa kun juuri torstaina lähdin sieltä korkean verenpaineen kanssa käynnistelemään synnytystä. Tässä vaiheessa jos mulle olisi sanottu että anna vaan varmuuden vuoksi korviketta lisäksi, olisin varmasti antanut, niin helppo on pyörtää tuoreen äidin epävarma hormoonihuurteinen mieli. Mutta paino oli noussut yli 100g edellisestä päivästä ja ihan näin surkeallakin matikkapäällä voin laskea että sillä 10ml korvikkeella ei ollut mitään tekemistä asian kanssa ja mulla oli maito jo noussutkin. "Täti" sanoi mulle jotain mikä iskostui mun päähän ja antoi mulle itseluottamusta, " Nyt unohdat sen korvikkeen. Isot pojat kyllä pitää huolen itsestään kun imettää lapsentahtisesti". Näin mä sain taas sen oman päättäväisyyden takaisin ja se 10ml jäi viimeiseksi.

Sillä on siis tosiaankin merkitystä mitä varsinkin terveydenhuollon ammattilaiset sanoo äidille.

Ensimmäinen maidonnousu oli ihan kamalaa. Mulla nousi kuume ja rinnat oli valtavat pinkeät ja kipeät. Sitä kesti ehkä kolme päivää kunnes alkoi tasaantua. Luulen että se maaninen pumppaaminen lisäsi maidontuloa ihan liikaa ja lisäsi huonoa oloa. Silti oon tyytyväinen että pumppasin, ainakin sitä maitoa tuli ja tarpeeksi.

Kun IIvo syntyi, hän oli oikea imukone :D Hän söi monta tuntia heti synnyttyään ja maito nousikin tosi nopeasti. Silloin kukaan ei eipäillyt mua, olinhan jo yhden lapsen imettänyt melkein kaksi vuotta. Silloin sain kuitenkin enemmän tukea kuin ensimmäisellä kerralla. Sairaalan käytännöt olivat muuttuneet ja mulle näytettiin jopa imetystyynyn kanssa hyviä asentoja tukoksien tyhjäämiseen, kiitos siitä. Tällä kertaa maidonnousu ei myöskään ollut yhtä dramaattista vaikka pumppasin kotona pakkaseen maitoa.

Nyt kolmannella kerralla olin jo todella itsevarma. Ei käynyt mielessäkään että pitäisi antaa korviketta. Mimmi imi myös monta tuntia synnyttyään hyvällä otteella. Märkiä vaippoja tuli ensimmäisestä päivästä lähtien, tosin hän oli hieman unelias Kotiinlähtö tarkistuksessa koska oli aiemmin valvonut pitkän pätkän. Lääkäri kehoitti mua antamaan kotona koviketta vauvalle, en meinannut uskoa korviani. Näin myös kätilön ilmeestä että hän oli eri mieltä. Siis, tietenkään en antaisi lapseni nähdä nälkää, mutta mielestäni korvikkeen anto vauvan ensimmäisinä päivinä ei pitäisi olla mikään normi vaan pikemminkin poikkeus siis jos on tarkoitus imettää. Tää on biologiaa, jos äiti ja vauva on terveitä ja hyvinvoivia, rintamaito riittää tyydyttämään vauvan tarpeen. Turha korvikkeen anto sotkee systeemin ja häritsee maidonnousua.

Kun olimme lähdössä kotiin, tuli kätilö vielä käymään ja sanoi että oli eri mieltä korvikkeen annon tarpeellisuudesta tässä tapauksessa. Kiitin ja sanoin myös olevani eri mieltä ja että tällä kokemuksella luotan omaan arviointikykyyni. Taas tullaan siihen että jos mun tilalla olisi ollut ensisynnyttäjä. Lääkäri olisi saattanut sotkea yhden äidin ja lapsen imetystaipaleen.

Kolmas maidonnousu meni todella kivuttomasti. Vähän oli alkuun tukoksia, niitä mulle on aina alussa tullut. Tällä kertaa ei ollut oikeastaan aikaa pumppailla niin paljon eli maidosta ei ollut ylitarjontaa mutta tarpeeksi kuitenkin. Nyt pakastimessa tosin on pari litraa maitoa varalla.

Niistä liiveistä vielä, mulla on suurin osa niistä kalliista ihanista liiveistä tallella joita yli kuusi vuotta sitten haalin. Varsinkin alussa koko muuttuu melko nopeasti eli osa on ollut melko vähän aikaa käytössä per imetys mutta kuitenkin kolmessa imetyksessä ovat todellakin olleet hintansa arvoisia.

Nyt tähän väliin mainitsen että tässä kirjoituksessa ei ole kyse niinkään lapsen ruokkimisesta vaan nimenomaan imettämisestä. Itsellä ei ole kokemusta korvike ruokinnasta joten en siitä aiokaan kirjoittaa. Nämä on mun kolme imetyksen alkutaivalta ja mun henkilökohtaiset mielipiteet :)

♥ Nora

Mimmi 7viikkoa

Tämä ihana pikku-pakkaus on jo 7viikkoa ♥  

Mimmi on iloinen ja tarkkaavainen tyttö, sekä tietysti Akun sanoja lainatakseni "Mimmi on niin kaunis". Kun Mimmi katsoo silmiin, hän katsoo niin syvälle sieluun ettei katsetta voi kääntää pois. Hän tapittaa suurilla viisailla silmillään aivan kuin tuntisi läpikotaisin. Vanha sielu, sanoi äitini.

Mimmin lempipaikka on äitin ja iskän sänky. Sieltä aamulla kun heräilee, on niin hyvä olla että voisi vain kölliä, katsella silmiin ja hymyillä loputtomiin.

Aamutouhujen jälkeen väsyttää taas jo kovasti ja vaunuissa saa parhaan unen, varsinkin pienen lenkin jälkeen uni maistuu jopa tunteja.

Mimmi tykkää katsella maailmaa sylistä päin, kaikessa on kiva olla mukana. Isoveljet pitää pikkusiskolle seuraa ja heille irtoaakin aina leveä hymy paljastaen kauniit hymykuopat sekä pikkuisen pitää yrittää jutella takaisinkin.

Iltapäivällä uni maistuu joko liikkuvissa vaunuissa tai turvallisesti sylissä. Pikku päikkäreiden jälkeen on kiva makoilla omalla leikkimatolla ja harjoitella vähän taitoja. Joskus saattaa pieni nyrkki osua kaaressa heiluvaan leluun ja välillä kupsahdetaan masulta selälle kerta toisensa jälkeen.

Illan tullen on aika pitää äitille ja iskälle seuraa. Kun isovelit menee nukkumaan, kuuntelee Mimmi iltasadut sekä laulut ja menee sitten keinuvaan sitteriin tai kantopussiin torkkumaan ja katsomaan kun äiti ja iskä laittaa iltapalaa. Sitten siirrytäänkin sohvalle katsomaan sarjoja yhdessä. Siinä sivussa on hyvä tankkailla että jaksaa nukkua.

Pikkuhiljaa alkaa uni painaa silmiä ja siirrytään taas Mimmin lempipaikkaan, ihanaan isoon sänkyyn jossa äiti ja iskä on ihan lähellä ja yöpalaakin saa unien häiriintymättä kun vähän kerkeää ynähtää. Mikäs sen parempaa ♥

♥ Nora

Meidän tyttö sai tänään nimen ❤

Tänään vietettiin meidän tytön ristiäisiä. Kastepäivän aamuun herättiin lumikinosten keskeltä, kukapa olisi arvannut..

Haluttiin tytölle nimi joka on suomalainen, lyhyt, ei niin yleinen mutta kuitenkin ihan oikea nimi joka löytyy kalenterista.  Pähkäiltiin paljon erilaisia nimiä ja kesti aikansa ennenkuin tämä nimi keksittiin.  Nimi taisi olla alunperin Amin ehdotus johon en kyllä siltä istumalta lämmennyt mutta nyt en voisi kuvitella tytölle mitään muuta nimeä ❤ Mulla tulee tästä nimestä mieleen reipas, iloinen ja energinen tyttö. Toinen nimi on sama kuin minun toinen nimi joka tuo mulle mieleen kauniin aurinkoisen kesäpäivän.

Meidän rakas kaunis pieni tytär on:

Mimmi Jasmin 

 

❤ Nora

Mikä nimi vauvalle?

Meidän vauva täyttää tänään yhden kuukauden joten ei varmaan tule yllätyksenä että alkaa olla se aika, eli piakkoin meidän vaavi saa nimen.  Nimestä ollaan päästy yksimielisyyteen jo tovi sitten ja ollaan sitä kerrottu läheisille, ystäville ja tutuille kysyttäessä.  Nimi taisi alunperin olla Amin ehdotus johon en kyllä siltä istumalta lämmennyt mutta nyt en voisi kuvitella tytölle mitään muuta nimeä.

Lapsen nimi on aika henkilökohtainen ja tärkeäkin asia vanhemmille, jokainen antaa lapselleen sen parhaan, kauneimman ja hänelle sopivimman nimen.  Miltä sitten tuntuu kun nimeä avoimesti parjataan? Kokemuksesta tiedän että todella ärsyttävältä.  Aina saa olla mielipiteitä mutta niitä mielipiteitä ei tarvitse tuoda julki..

Meidän suvusta löytyy tämmöinen tunnelman droppaaja jolle ei kelpaa mikään nimi. Aikoinaan kerroin Akun nimen jo heti rakenneultran jälkeen koska nimi oli päätetty jo vuosia aiemmin.  Koko loppuraskauden sain kuulla kuinka kamala nimi meidän lapselle tulee. Iivon nimeä ei sitten kerrottukaan monelle etukäteen koska en halunnut kuulla negatiivisia mielipiteitä. Nyt tein sen virheen että kerroin vaikka arvasinkin reaktion. "Ootko tosissasi?Onko se jo virallista? No sen kerkee vielä vaihtaa " oli ensimmäinen kommentti. Sitten hoettiin nimeä tympeänä ja kerrottiin mitä kaikkia negatiivisia asioita se tuo mieleen (ja niitähän piisasi..)   Täytyy sanoa että tämä oli pohjanoteeraus.

Loukkaannuinko? Kumma kyllä en. Enemmän vain ihmetyttää kuinka joskus aikuisilta ihmisiltäkin unohtuu käytöstavat.  Itse kuitenkin tiedän että nimi on hieno ja sopii tälle mimmille kuin nenä päähän eli en ole itkenyt itseäni uneen enkä todellakaan alkanut miettiä uutta nimeä :D Mutta tiedän että joku muu voisi olla tuommoisista kommenteista jopa tolaltaan.

Aina kommentoija ei toki tarkoita pahaa, ei vain tajua sanojensa voivan loukata. Toivottavasti en ole itse onnistunut päästämään kovin pahoja sammakoita suustani..

Pyydänkin, jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, älä sano mitään.

Onko teillä kokemuksia tälläisistä möläyttelijöistä?  Kuinka suhtauduit tilanteeseen?

Ristiäisiä meillä vietetään viikon päästä vapun aattona ja  niistä aion luonnollisesti kirjoittaa ihan oman postauksen ❤

P.s Olen vieläkin ilman läppäriä, o ouuu.. Ei mennyt enää päälle mun kone mutta onneksi kaikki tiedot saatiin pelastettua. Ensi viikolla saadaan uusi kone joten heti kun pääsen väleihin sen kanssa JA vaan on aikaa niin mulla on pää täynnä ideoita :)

❤ Nora

Isyysloma loppui, kuinka me selvittiin?

Viikko takana uutta arkea, päivät yksin kolmen lapsen kanssa.  Miltä nyt sitten tuntuu? Hyvältä, kaiken kaikkiaan hyvältä.  Kaikki ei toki ole mennyt ihan niin kuin siellä Strömsöössä mutta hei, eipä mee Strömsöössäkään :D

En muista olenko maininnut että Iivo sai kerhopaikan Akun kanssa samasta ryhmästä? Kaksi viikkoa Iivo on nyt kerhoillut ja hän on luonnollisesti hyvin innoissaan koska tätä on odotettu jo pitkään.  Tämä helpottaa mun arjen pyöritystä sen verran että mun ei ole pakko hosua vastasyntyneen kanssa perhekerhoihin kun Iivokin saa seuraa ja ohjattua puuhaa 2 kertaa viikossa.

Ensimmäisen viikon perusteella uskon että selvitään jatkossakin ihan kunnialla, varsinkin kun kevät tekee tuloaan kovaa vauhtia ja ulos lähteminen helpottuu huomattavasti. Tällä viikolla  ollaan keritty jopa tehdä pääsiäis valmistelujakin ja päästy lenkillekin! Poikien toinen kerhopäivä meni mulla vauvan kanssa ilmavaivoja tuskaillen ja toisena kerhopäivänä taas kerettiin käydä kaupassa ja siivoilla ja vaikka mitä. Hirveästi en halua sopia etukäteen menoja vaan mennään fiiliksen mukaan. Onneksi pojat leikkii hyvin keskenäänkin ja iltaisin on seuraa naapuruston lapsista. Eli ei ole niin vakavaa jos aamu venähtää pitkäksi tai jäädäänkin vaan omaan pihaan leikkimään.

Vauva on edelleen rauhallinen ja tyytyväinen.  Pikkuisen on vielä ollut masuvaivoja mutta ei edes päivittäin, silloin aina muistan että pitää vieläkin olla tarkkana tuon maitosuihkun kanssa. Tiheän imun kausi on on selkeesti ollut nyt muutaman päivän päällä ja tuntuu että hän syö syömästä päästyään, en kuitenkaan ole kokenut sitä millään tavoin ahdistavaksi tai rajoittavaksi, se nyt vaan kuuluu asiaan.  Tyttö olisi muutenkin mieluiten sylissä ja useimmiten päivällä havahtuu unesta kun laskee esim. sänkyyn.  Hän ei kuitenkaan itke, on vaan yksinkertaisesti hereillä.  Manduca onkin kovassa käytössäVaunuissa pihalla nukkuu onneksi paremmin, yleensä yhdet useamman tunnin unet päivässä. Yöllä pitää saada olla kylkiparkissa, hän nukkuisi varmaan päivät läpeensä jos köllisin vieressä sängyssä:D 

Tällä viikolla mulle on aiheuttanut harmaita hiuksia mun läppäri, se taitaa vedellä viimeisiään. En saa sitä nyt ollenkaan päälle ja kirjoitan siis kännykällä, todella rasittavaa. Nyt mulla on ollut heti ihan hulluna ideoita ja ajatuksia mutta tää kännykkä ei inspiroi millään tavalla kirjoittamaan.. Kyllä tuon vielä varmasti päälle saa kun Amilla on aikaa vähän paneutua mutta pitänee alkaa katsella uutta konetta. Rasittavinta on että en pysty vastaamaan kommentteihin! Tää mun kännykkä ei jostain syystä julkaise mun omia kommentteja, tai varmasti sekin onnistuisi mutta mä en vaan osaa :D

Tässä vielä muutama kuva meidän prinsessasta ❤ Toivottavasti saan pian tietokoneen käyttöön niin sujuu tämä bloggaus vähän jouhevammin :)

Toivottavasti te kaikki vietitte mukavan pääsiäisen. Mulla se meni pitkälti kylkiparkissa prinsessan kanssa, ei paha.

❤ Nora 

Vauva ♥

Kylläpäs aika rientää! Lupailin kuulumisia meidän vauva-arjen alkumetreiltä mutta nuin vain oon keskittynyt muhimaan mun vauva-kuplassa ♥ Mutta suotakoon se kaikille perheille jossa on uusi perheenjäsen. Meidän pikku-prinsessa on pääasiassa hirveän tyytyväinen vauva. Reilun viikon hän oikeastaan vain nukkui, syödessäänkin. Viikon ja kolmen päivän ikäisenä hän avasi silmänsä kunnolla ensimmäisen kerran.

Pojat pitävät siskoa sylissä sairaalassa ♥

Tuoreet isoveljet ovat ottaneet siskon vastaan hyvin. Aku tietysti isompana vielä hiukan paremmin kuin Iivo. Akua ei häiritse lainkaan jos sisko keskeyttää jonkun tilanteen vaatimalla vaikkapa ruokaa, päinvastoin. Aku odottaa innolla että saisi jotenkin auttaa tai osallistua ja hänestä onkin ihan oikeasti ollut apua, oli tosin jo Iivon ollessa vauva :) Aku on esimerkiksi hyssyttänyt vaunuja kun en itse päässyt heti paikalle ja Akun syliin voin tällätä vauvan siksi aikaa kun vaikkapa ripustan pyykkejä.

♥ ♥ ♥

Iivokaan ei varsinaisesti ole mustasukkainen, huomion hakuinen kylläkin. Huomiota tietysti annetaan niin paljon kuin pystytään mutta aina voi silti vielä vähän kokeilla rajoja sillä huomiota sekin on kun selvitellään riitoja ja älyttömiä päähänpistoja ;)  Silti siskoa kohtaan Iivo on hellä ja huomaavainen ♥

Iivo ihmettelee siskon pieniä jalkoja ♥

Kotiinlähdössä sairaalasta

Touho perinteisessä vauvan kotiintulo kuvassa. Meillä on kaikista lapsista samanlainen kuva, kaukalossa ja Touho ihmeissään vieressä. Touho on jo vanha tekijä, ei paljon reagoi vauvaan mutta jos vauva vaikkapa ääntelee Touho etsii mua levottomasti eli on huolissaan pikkuisesta ♥

Meillä oli oikein kotiintulo juhlat perheen kesken :D Oli kakkua ja piirakkaa sekä skumppaa niin lapsille kuin aikuisille. (heh, pakko lisätä että lasten skumppaa..)

Kirjoitin alussa että vauva on pääasiassa tyytyväinen, nyt muutamana päivänä on kuitenkin vatsa vähän vaivannut. Epäilen että syynä on ns. suihkutissit eli maitoa suihkuaa liian paljon varsinkin syötön alussa ja sitten tulee nieltyä ilmaa samalla. Sama homma on ollut myös poikien kanssa, Akua se ei vaivannut kun hän puklaili paljon (siis ihan järkyttävän paljon..) että liiat maidot tuli ulos ja hän myös röyhtäili hyvin. Iivoa "suihkikset" vaivasi ensimmäisinä viikkoina ja tapasin suihkuttaa enimmät suihkut rättiin syötön alussa. Tämä tyttöhän ei harrasta röyhtäilyä tai puklailua laisinkaan, ei siis ole ainakaan muhun tullut ;D Onneksi nämä ilmavaivat on kuitenkin melko vähäisiä ja vaivaavat päivästä sen jonkun aikaa eikä vielä kertaakaan ole tarvinnut yöllä valvoa vauvan kanssa tästä tai mistään muustakaan syystä.

Vietettiin ihanat kaksi viikkoa koko perhe kotona kun Ami oli isyyslomalla. Lähinnä oltiin kotona mutta käytiin me jopa kaupungilla Amarillossa lounaalla. Nyt arki on koittanut ja saapa nähdä kuinka lähtee rullaamaan kolmen lapsen kanssa. Toistaiseksi valtakunnassa kaikki hyvin.. Palaan niihin kuulumisiin hieman myöhemmin.

Ihanaa viikkoa kaikille!

♥ Nora

p.s. Meinasin kirjoittaa että hyvää viikonloppua :D Vissiin vähän päivissä sekaisin..

Synnytyskertomus osa 2

Synnytyskertomus osa 1 löytyy täältä, klik!

Kello oli noin 5.30 torstai aamuna kun meidät oli saatettu synnytyssaliin joka oli siis eristyshuone mun noro- epäilyn vuoksi. Olin tosi kipeä ja väsynyt koko yön valvomisesta ja koska supistukset oli (kahden aiemman synnytyksen kokemuksen perusteella) kovia toivoin että kohdunsuu olisi sen 4cm - 5cm auki mitä vaaditaan että saisi epiduraalin. Olin luonut mielessäni "selviytymissuunnitelman" jossa minä saisin epiduraalin melko pian ja vatsakrampitkin loppuisivat jolloin voisin levätä ja kerätä voimia ennen loppurutistusta. No mutta näinhän ei tietenkään käynyt. Kohdunsuu oli 2,5cm auki, reunaa jäljellä, täytyy myöntää että olin aika pettynyt. Avautumisvaihe ei siis oletettavasti sujuisi yhtään sen nopeampaa kuin Iivon synnytyksessä (melkein 14 tuntia)  joka myös käynnistyi vesien menolla.

Äkkiä plan b:eetä suunnittelemaan. Kätilö toisi mulle tens- laitteen ja jumppapallon (jee... not!). Mutta ensin pitäisi saada käyrä. En voinut mennä yhtään maate koska vatsassa alkoi pyöriä heti joten keikuin tunnin ajan sängyn reunalla joka oli todella epämukavaa varsinkin supistusten tullessa koska pienikin liikahdus sai singaalin katoamaan. Sain tens- laitteen selkään siinä samalla ja joo, tuntuihan se ihan kivalta ja pidin sitä varmaan pari tuntia mutta eihän se nyt mitään varsinaisesti auttanut. Siirryin vähän skeptisin mielin jumppapallon päälle (vitutus käyrä alkoi nousta) mutta se olikin yllättävän hyvä istua, ainakin verrattuna sängyn reunaan. Siinä sitten keikuin seuraavan tunnin, aina supistusten välissä (n. 5min väli) meinasin nukahtaa ja kerran horjahdinkin vähän pallon päältä ennen kuin havahduin. Kello tuli 7.30 eli olimme olleet kaksi tuntia sairaalassa. Päätettiin soittaa kelloa, pakkohan niin kovien supistusten oli jotain saada aikaan? Tässä vaiheessa oksensin vielä viimeisiä sappinesteitä.

Kätilö saapui, tässä välissä oli vuoro vaihtunut. En meinannut uskoa korviani kun kätilö kertoi ettei juuri mitään ollut tapahtunut 2tunnissa, auki 2,5cm mutta reuna sentään hävinnyt. Supistukset tuli edelleen säännöllisinä ja kipeinä. Kätilö tarjosi mulle panadolia ja tartuin tarjoukseen vaikka tiesin että ei se voisi auttaa tähän tilanteeseen, eikä auttanutkaan. Lannistuneena päätin mennä suihkuun kuluttamaan aikaa. Lämmin vesi kyllä rentoutti ja meinasin sinne suihkuunkin nukahtaa kunnes aina havahduin supistukseen, mutta kipuja se ei helpottanut. Pari tuntia sain kulumaan suihkussa, kävin välillä hetken huoneen puolella "vilvoittelemassa" ja juomassa koska vesi alkoi pysyä sisällä, vatsan kouristelukin oli onneksi loppunut. Kello läheni kymmentä ja taas kutsuttiin kätilö, nämä väli ajat olimme siis Amin kanssa keskenämme. Eristyksen vuoksi kukaan ei tullut huoneeseen "turhaan".

Nyt olikin tapahtunut edes jotain, auki 3,5cm. Jee, ei enää pitkä epiduuraaliin. Retkotin jumppapallon päällä ja ruikutin tuskissani ja väsyissäni että enkö saisi jotain mikä helpottaisi supistuksia kun ne voimistuivat koko ajan ja olin aivan henkisesti ja fyysisesti finaalissa. Kätilö ehdotti että enkö menisi sängylle lepäämään? Kiva ajatus, kas kun ei mulla tullu mieleen sänky silloin kun suihkuun meinasin nukahtaa :D En siis edelleen pystynyt mennä makaamaan kun pelkäsin että alkaa oksettaa ja rajut supistukset havahdutti muutaman minuutin välein. Hetken päästä onneksi mulle kiikutettiin kipupiikki. Oi luoja, ensimmäinen helpotus oloon. En tiedä vaikuttiko se enemmän mun päähän vai kroppaan mutta joka tapauksessa mulle tuli paljon parempi olo. Se vei supistuksista pahimman terän ja sai muutenkin väsymyksestä sumean pään vielä pikkuisen sumeammaksi mikä ei kyllä siinä vaiheessa haitannut yhtään. Sanoinkin että ensimmäisen kerran sinä päivänä tuntui että kyllä tästä selvitään.

Pari tuntia vierähti taas, lähinnä pallon päällä. Join lasillisen mustikkakeittoa ja söin palan leipää. Vettä litkin hulluna koska se pysyi sisällä ja pelkäsin että en jaksaisi jos en joisi edes sitä vettä niin paljon kuin mahdollista. Vauvalla pysyi koko ajan sykkeet hyvänä, onneksi tämä mun pöpö ja tuskaisuus ei siis vaikuttanut häneen. Kipupiikin vaikutus alkoi hälvetä ja pikkuhiljaa supistusten todellinen luonne alkoi taas tulla esiin, ei hitto. Taas soitettiin kätilöä, joko nyt saisi sen autuuden tuovan epiduraalin?

5cm auki!! Halleluuja, nyt se epiduraali ja vähän äkkiä. Hykertelin mielessäni että nyt, nyt mä saan levätä. Vaikka nukkua tunnin- kaksi ja ehkä syödä jotain ja sitten pykätä vauva maailmaan. Välimainintana että ne supistukset mitä mulla tuossa vaiheessa oli, eivät olleet mitenkään verrattavissa aiempien synnytyksien supistuksiin. En tiedä vaikuttiko mun heikko kunto paljonkin siihen kipuun/miten koin kivun, mutta se oli jotain mille en edes keksi sanoja. Sain ilokaasu naamarin ja kätilö lähti "tilaamaan" epiduraalia. Kaiken kruunasi ilokaasun aiheuttama oksennus joka nollasi mun nestetankkauksen tai ainakin mustikkakeiton ja leivän palasen. Taas tässä välissä vierähti tunti, elämäni tuskasin ja pisin tunti. Siinä jupistiin niin jumalaa ja jeesusta kuin saatanaa ja perkelettä..

13.35 opulta sain sen epiduraalin. Olin ladannut siihen niin paljon odotuksia, että voitte kuvitella kuinka pettynyt olin kun se ei vienytkään kaikkia kipuja pois kuten kahdessa aiemmassa synnytyksessä. Tunsin kuinka epiduraali alkoi vaikuttaa, vaimensi supistuksia ensin vähän ja sitten kokonaan. Ei mennyt kuin parikymmentä minuuttia kun aloin tuntea ponnistamisen tarvetta. Ei ei ei, ei tässä näin pitänyt käydä. Mun piti saada levätä! Soitettiin kelloa, taas oli vuoro vaihtunut ja saatiin uusi kätilö sekä opiskelija, ensimmäinen opiskelija mun synnytyksissä. Pienen jutustelun jälkeen uskalsin myöntää että nyt ponnistuttaa ja kovaa. Tuomio, 10cm auki. Sen olin kyllä arvannutkin. Joku muu olisi hihkunut onnesta mutta mä menin totaali paniikkiin. Olin saanut pidettyä itseni kasassa koko päivän mutta nyt tuli hysteerinen itku. Mun piti saada levätä! Kätilö kysyi että laitetaanko nyt se pudendaali puudute mitä olin toivonut ponnistusvaiheeseen? Itkin vaan että tää epiduraali ei toimi enään enkä mä halua näitä supistuksia! Pikaisen mietinnän tuloksena päätettiin yhdessä että saan toisen annoksen epiduraalia ja unohdetaan se pudendaali. Vedin epätoivoisena ilokaasua koko ajan, en tiedä mitä olisin tehnyt jos joku olisi yrittänyt viedä sen multa. Puristin maskia niin että se irtosi letkustakin jossain vaiheessa ja epäilen että mun oikean käden peukalo on jotenkin venähtänyt tästä rutistamisesta kun on vielä viikonkin jälkeen kipeä ja turvonnut :D

Sain siis toisen annoksen epiduraalia heti kun vaadittava tunnin väli ensimmäiseen annokseen täyttyi. Se vaimensi ponnistuksen tarvetta sellaiseksi että sen kesti yhdessä ilokaasun kanssa. Vauva ei ollut vielä täysin oikeassa asennossa ja koska kestin nyt ponnistamisen tarvetta "hyvin", päätettiin odotella kaikessa rauhassa ponnistamisen kanssa. Se oli aivan loistava suunnitelma, kerkesin myös kasata itseni uudestaan. Menin jumppapallolle ja jutusteltiin mukavia kätilö-opiskelijan kanssa. Ihan kiva että tässä loppu vaiheessa joku jäi huoneeseen meidän kanssa kun koko päivän oli ollut vähän hylätty olo, mikä tietysti johtui eristyksestä ja ymmärrän täysin menettelyn mutta ei se silti kivalta tuntunut. Tunti siinä taas vierähti, 10cm auki jumppapallolla. Välillä tunsin kuinka vauva liikahti parempaan asentoon.

Kun alkoi tuntua että epiduraali hälvenee, päätin että on aika kokeilla ponnistamista. En missään nimessä halunnut enään tuntea niitä supistuksia ilman mitään puudutetta. Itse ponnistaminen ei varsinaisesti jännittänyt mua, ainoastaan riittäisikö mun voimat? Ensimmäinen ponnistus meni ihan harakoille. Tuntui että mun aivot oli aivan muusia väsymyksestä ja varmaan ilokaasustakin.. Muistin kyllä kuinka ponnistaa mutta kaikki muu tuntui vaikealta. Oikean asennon löytäminen, hengittäminen, ajoitus. Paikalla oli kätilö ja opiskelija kun aloitettiin ja kun kätilö pyysi Amia soittamaan kelloa että avustava kätilö saapuu paikalle, mä olin aivan vainoharhaisena "miks pitää soittaa kelloa, mitä tapahtuu?" Mulla oli pieni pelko että mun voimat ei riitä ja keskityin ihan liikaa siihen mitä kätilöt puhui keskenään, sanoinkin että "puhukaa mulle". Oikeasti tilanteessa ei ollut mitään dramaattista. Onneksi kaikki kolme, kätilöt ja opiskelija olivat todella ammattitaitoisia ja ohjasivat mua hyvin läpi ponnistusvaiheen. Kiitos siitä, en tiedä kauanko siinä olisi mennyt huonolla tai puutteellisella ohjauksella koska ajatus ei vaan luistanut. Sillä sekunnilla kun pää oli pihalla, tyttö päästi ensi parkaisunsa ♥ Loput tulikin melkein itsestään, pientä himmailua ja kevyt ponnistus. Muistan että poikien kohdalla hartiat on ollut ponnistuksen haastavin vaihe. Hänellä oli käsi jotenkin kaulalla syntyessään joten sekin toi hieman lisähaastetta ponnistamiseen, eli kaiken huomioon ottaen ihme että ponnistus kesti vain 9minuuttia.

Aika pitkä stoori, vaikka pitkä oli synnytyskin. Avautumisvaihe 12tuntia 4min, ponnistusvaihe 9min, jälkeisvaihe 19min. Kokonaiskesto 12tuntia ja 32 min. Kesto vesien menosta 15tuntia 13min. Vauva syntyi torstaina 23.3.2017 klo. 16.13. Paino 3740g, pituus 51cm ja päänympärys 36cm. Hänellä on tummia hiuksia, pieni suppusuu, kauniit hymykuopat ja äitinsä väkäleuka  ♥

Sillä sekunnilla kun hän oli ulkona, kaikki kipu loppui ja unohtui. Hoin pitkin päivää että ei enää ikinä, ei enää ikinä. Kun sain tytön rinnalle, mietin jo "oliko se nyt niin kamalaa.." Ihmiskeho on kyllä ihmeellinen. Kai se on tarkoituskin että se kipu unohtuu nopeasti. Ilman pientä lisämaustetta nimeltä noro (tai mikä nyt oli, näytettä ei saatu), synnytys meni siis aika samaa kaavaa kuin aiemmatkin. Kivut oli kyllä ihan omaa luokkaansa, aiemmin ei ole meidän synnytyssalissa lennellyt ärräpäitä.. Vauva piti pestä ennen kuin lähdettiin salista osastolle, noron takia. Melko turhaa mun ja kätilönkin mielestä mutta en ole takertunut tuohon asiaan.

Osastolla olimme myös eristyksessä, mikä oli oikeastaan aika luksusta sillä meidän sairaalassa ei ole perhehuoneita, yhden hengen huoneita tai potilashotelleja. Nyt olin siis yksin, oma vessa ja suihku. Edelleen huoneessa ei kukaan huvikseen käynyt, ruuat tuotiin ja muut pakolliset, muuten sitten kellon soitosta (taisin soittaa kelloa kerran..). Se oli ihan kivaa, en valita :) Kotiin päästiin lauantaina päivällä, synnytyksestä tuli siis lysy, eli lyhytsynnytys. Käytiin maanantaina painokontrollissa osastolla ja paino oli lähtenyt hienosti nousuun pelkällä rintamaidolla.

Nyt pitää mennä takaisin nuuskuttelemaan vauvaa ♥ Palailen vauvan arjen alun kuulumisiin kun taas maltan istua koneelle :)

♥ Nora

p.s. Pari vuotta sitten kirjoitin yhteenvedot poikien odotuksista ja synnytyksistä. Akun tarinan löydät täältä, klik! , ja Iivon tarinan täältä, klik!

Synnytyskertomus osa 1

Niin tuo pikkuinen tyttö yllätti meidät syntymällä rv 39+3. Vaikka koko ajan toivoin että tulisikin muutamia päiviä ennen laskettua (koska tukala olo) , en silti uskonut että hän syntyisi yhtään ennen vaan juurikin laskettuna tai hieman myöhemmin. Aloitan synnytyskertomuksen kertomalla raskauden viime päivistä ja kuinka synnytys lähti käynnistymään. Here we go..

Rv 40 alkoi maanantaina ihan tavallisena päivänä. Maanantait on meidän kotipäiviä ja niin oli nytkin. Oli ihana aurinkoinen päivä ja vietettiin monta tuntia pihassa puuhaten sekä käytiin kävelyllä hakemassa kevään ensimmäiset pajunkissat koristamaan keittiötä.

Illalla kun pojat oli saatu sänkyihin, alkoi mulle hiipiä outo olo. Menin aikaisin sänkyyn mutta parin tunnin päästä piti nousta kun vatsaa kouristeli niin rajusti etten voinut paikoillaan maata. Epäilin heti että se on noroa koska sitä on nyt ollut pitkään liikkeellä ja ihme että ollaan selvitty näin pitkään ilman tartuntaa. Siinähän se yö sujui, vessassa rampaten. Kouristusten sekaan kuitenkin alkoi tulla myös kipeitä supistuksia, siinä vaiheessa mä ajattelin että en ala! Onneksi yöstä selvittiin ja aamupäivällä sain jo vesilasin pysymään sisällä. Tiistai päivä meni sohvalla istuen ja nuokkuen, maate en voinut mennä sillä heti alkoi oksettaa. Vatsaa myös kouristeli kipeästi iltaan saakka, sekaan mahtui myös kipeitä supistuksia mutta onneksi vain silloin tällöin. Pojat kölli koko päivän mun kainalossa ohjelmia katsoen enkä edes potenut huonoa omaatuntoa. Tuossa vaiheessa mä vaan olin kiitollinen siitä että selvisin. Aku laittoi pojille aamupalaksi leipää ja maitoa jotka he söivät sohvalla, reippaita pikkusia ♥ Onneksi se iltapäiväkin koitti ja Ami vei pojat ulos loppupäiväksi.

Keskiviikkona oli jo vähän reippaampi olo kiitos hyvien yöunien. Oli jotenkin tosi puuhakas olo. Kirjoitin kolme, siis 3, blogipostausta kerralla mikä ei oo yhtään mun tapaista. Yhden (rv39) julkaisin heti ja kaksi ajastin myöhemmälle. Siivosin koko kämpän (koska noro pöpöt piti saada pois) ja pesin vielä pyykkiä monta koneellista. Illalla viimeisenä nakkasin kameran ja ripsarin eteisessä lojuvaan synnytyskassiin. Ihan kuin alitajuisesti olisin tiennyt että kohta alkaa tapahtua.

Pääsin sänkyyn makaamaan ja tadaa! Oksettaa.. Siitä alkoi noro-episodi numero kaksi, täytyy mainita että ei paljon naurattanut. Ne vatsakrampit mitä tähän mun pöpöön liittyi, oli sitten noroa tai jotain muuta, oli jotain aivan järkyttävää enkä kyllä hetkeen halua kokea vastaavaa..

Muutaman tunnin vessarallin jälkeen  noin kello 1 yöllä kun makasin sohvalla, tunsin alavatsalla tutun "poks" ja tiesin heti että vedet meni. Makasin hiljaa paikoillaan ja ajattelin väsyneillä aivoilla että en halua nousta koska sitten se on todellista :D Niin kauan kun makaan siinä voin leikkiä että sitä ei tapahtunut. Pian piti kuitenkin lähteä juoksujalkaa oksentamaan ja siinä samalla reissulla en voinut olla huomaamatta valkoisilla kaakeleilla vaaleanpunertavaa lapsivettä. Menin takaisin sohvalle ja ajattelin että en herätä Amia vielä koska mitään kiirettähän ei ollut eikä vielä supistanutkaan. Mielessäni kävin läpi erilaisia skenaarioita kuinka tämä tulisi päättymään ja koska.  Pian kuitenkin aloin erottaa vatsakramppien seasta supistuksia jotka oli heti alusta melko voimakkaita mutta tulivat vielä harvakseltaan. Kahden maissa huhuilin Amia tuomaan mun puhelimen ja kerroin missä mennään, tehtiin toiminta suunnitelma, soitettiin synnärille ja hetki kelloteltiin supistuksia. Päätettiin kuitenkin että edes Ami yrittäisi vielä nukkua hetken vaikka mä en voisikaan kaikenmaailman kivuilta ja vessassa hyppäämisiltä. Kävin suihkussa ja päivittelin tilanteita meidän facebookin raskausryhmään, kun ryhmässä on muutama kymmenen raskaana olevia/juuri synnyttäneitä naisia löytyy joka kellonaikaan juttuseuraa :D

Oltiin päätetty että soitetaan aikaisintaan kuuden maissa mummia poikia vahtimaan mutta koska kipeitä supistuksia tuli 2-8 min välein ja mua epäilytti mun huono kunto, soitettiin jo ennen viittä ja päästiin matkaan 5.20. Meiltä on vain 10min matka sairaalaan mutta se tuntui ikuisuudelta, supistukset ja vatsakrampit tuli vuorotellen eli hetken lepoa ei ollut. Kun päästiin sairaalalle, meidät saatettiin heti eristyshuoneeseen. Huone oli normi synnytyssalia paljon pienempi ja vaatimattomampi. Loppupäivänä, tai oikeastaan koko sairaalassa olo aikana en enää paljon ihmisten kasvoja nähnytkään sillä kaikilla oli vähintään hengityssuoja ja hanskat kun tulivat huoneeseen edes kääntymään. Olin ihan varma että synnytys on jo hyvässä vauhdissa koska supistukset oli niin rajuja, mutta kuinkas sitten kävikään..?

---

Tässä oli tarinan ensimmäinen osa, kirjoitan toisen osan kun vauvan nuuskuttelulta kerkeän. On tämä tytön tyllerö vaan ihana ♥

Maaliskuussa meille tulee...

Viikko alkoi loistavasti kun heti maanantai aamuna päästiin vihdoin rakenneultraan. Sitä olikin odotettu ja lähdin kotoa ajoissa sillä viime ultrasta myöhästyin.. kyllä, neuvolakorttikin unohtui kotiin :D No nyt oltiin ajoissa ja ultra vielä vartin myöhässä ettei ainakaan tullut kiirettä.

Lopulta päästiin sisään ja pienen jutustelun jälkeen päästiin itse asiaan. On se aina yhtä ihanaa nähdä vauva ultrassa, vaikka tunteekin jo liikkeet eikä sillälailla varsinaisesti pelkää että jokin olisi vinossa, tulee kuitenkin semmoinen tyyni ja tyytyväinen olo. Tässä vaiheessa voin sanoa että bongasin heti kumpi on tulossa, tyttö vai poika. Yleensä en näistä juuri selvää saa mutta kun niin sopivasti heti alkuun tuli "tässä on sydän ja tässä on virtsarakko.." Maltoin kuitenkin odottaa että nämä tärkeimmät jutut tarkistettiin ennen kuin sanoin "jos vaan näät kumpi se on niin kerro ihmeessä". Melko itsevarmasti kätilö sanoi mielipiteensä joka oli sama kuin mun veikkaus ♥

Muutenkin kaikki näytti oikein hyvältä, koko vastasi hyvin viikkoja ja rakenteet oli kunnossa. Istukka on edessä ja melko alhaalla joten siitä johtuu vaimeammat liikkeet, olin vähän sitä epäillytkin. Saatiin vielä alkuvuoteen uusi ultra aika jolloin lääkäri tarkistaa istukan sijainnin.

Heti kun päästiin kotiin kaivoin pienimmät vauva vaatteet esiin ja seuloin sieltä mitä otetaan käyttöön ja mitä laitetaan eteenpäin. Eipä niitä "käyttökelpoisia" montaa löytynyt sillä..

..meille tulee tyttö ♥

En edes tiedä mistä ja milloin tuo pitsi somisteinen body on meille kulkeutunut mutta nyt sille löytyy käyttäjä. Täytyy sanoa että olo oli melko tyytyväinen ;D  Tietysti olisin ollut onnellinen ja ylpeä kolmesta pojasta mutta pakko myöntää että ajatus omasta tytöstä on aika ihana. Minkälainen hänestä tulee? Minkä luontoinen? Kenen näköinen? Muistan kun odotettiin Akua, mulle oli täysin selvää alusta asti että hän on poika. Iivosta taas odotin tyttöä ja kun hän paljastui pojaksi, olin tietysti iloinen mutta oli jotenkin vaikea kuvitella että minkälainen poika sieltä tulee kun oli jo yksi poika. Että miten he olisivat erilaisia ja miten samanlaisia. Aika erilaisiahan he ovatkin vaikka syntyessään saman näköisiä ja luonteisia olivatkin.

Yllättäen en ole vieläkään rynnännyt shoppailemaan tiliä tyhjäksi :D Vähän kyllä jo katselin vaatteita netistä, ennen rakenneultraa en ole yhtään katsellut vauvan vaatteita lukuunottamatta yhtä Lundmyrin bodya minkä ostin kesällä laivalta.

Nyt tuntuu että on taas selkeät sävelet ja voi vähän paremmin kuvitella elämää eteenpäin :) Ainahan on toki se mahdollisuus että tuleekin poika mutta sainpahan ainakin ostella tytön vaatteita :D

♥ Nora

Kun vauvasta kuoriutuu taapero ♥

Alkukesästä tuntui että mulla oli vielä vauva. Vaikka Iivo käveli (juoksi) jo mutta sanoja ei juuri tullut, puheen harjoittelu ikäänkuin lakkasi kun Iivo oppi kävelemään. Nyt Iivo on ruvennut puhumaan enemmän ja jopa tottelee välillä kehoituksia kuten "tule tänne" "mennään syömään" "haluatko kylpyyn" jne. Ymmärtää siis puhetta  :D  Välillä on tuntunut kuin puhuisi seinälle, niin kiireinen ja kova puuhaamaan tämä pikku mies on. 

Iivolla on kotona omat lempipuuhat kuten kaappien tyhjäys. Aamuisin Iivo katsoo hetken sohvalla lastenohjelmia, ehkä noin 10-15min ja sitten hän on valmis aamukylpyyn  ;D Kylvyssä käydään ennen ja jälkeen aamupalan, sitten vähän leikkiä ja ehkä vielä takaisin kylpyyn.

Pikku vesi-peto  ♥ hotellin isossa kylpyammeessa.

 Nyt Iivo on siis 1v3kk (muutaman päivän päästä) ja nukkuu pääasiassa öisin 10-12tuntia ja päivällä 2-3tuntia. Kaksi kertaa on jäänyt päikkärit kokonaan väliin kun on ollut jännää puuhaa ja kunnialla on selvitty niistäkin päivistä.

 Iivolla on aika paljonkin sanoja kun oikein rupeen miettimään, ainakin; kylpy, takki(kylpytakki), anna, vauva, äiti, aku, tissi, kirja, touho, kukka, kakka, nadja(mun sisko), pois, tänne, pallo, vettä, poppa, mummi, paappa, nukkuu, pupu, tutti, vaippa, pipo, nenä, napa, kiikkaa, hei hei .. ei nyt tuu muuta mieleen.. Iivo myös "ahaa" kun silittää, antaa paljon pusuja, sanoo "oho" kun tiputtaa jotain ja laulaa "ihhahhaa" ja kutittelee "kuti kuti". Akulla on Amin tekemä puinen leikkipyssy ja Iivo sanoo "pam pam" kun pitää sitä kädessään. Aika hyvin siis pystyy jo ilmaisemaan itseään ja huomaa kyllä että tietynlainen turhautuminen ja levottomuus on rauhoittunut kun on oppinut vähän puhumaan. Toki kaikki sanat ei tuu täydellisesti mutta me ymmärretään Iivoa ja sehän on tärkeintä.

Enpä olisi muutama viikko sitten arvannut että Iivo voi istua mielellään hetken maalaamassa  :D

Välillä Iivo jopa leikkii hetken itsekseen ja jos on kavereita niin on täysillä leikeissä mukana eikä paljon äitiä kaipaa. Jos tulee pipi niin sitten on kyllä päästävä äitin tai iskän syliin. Sanoisin että Iivolla on tulisempi temperamentti kuin veljellään, jos hän haluaa jotain sen kyllä kuulee kaikki.

Käytiin neuvolassa ottamassa toinen punkki-rokote, kolmas tulee sitten vasta toukokuussa. Paino kontrolli oli siinä samassa ja olihan se paino lähtenyt nousuun, jee  :D  Syö se siis jotain vaikka välillä tuntuukin toivottomalta.

Illalla kun on iltakylpy ja iltapala ohi, Iivo menee itse yläkerran rapuille, sanoo nukkuu ja antaa pusuja  :D  Menee siis mielellään nukkumaan ja nukahtaa aina nopeasti, ei ole koskaan tarvinnut nukuttaa. Siinä mielessä helppo kaveri. Yö hulinatkin on (taas) rauhoittunut kiitos taas uusien nukkumajärjestelyiden. Tässä välissä Iivo ja Aku nukkuivat samassa huoneessa viikon verran ja sitten Aku muutti meidän huoneeseen nukkumaan ja tämä on nyt paras järjestely. Eli Iivo nukkuu ylhäisessä yksinäsyydessään ja me muut sitten samassa huoneessa  :D   Iivo on nyt nukkunut välillä hyvin ja välillä todella hyvin joten jos tätä kestäisi nyt vaikka muutaman viikon niin voidaan kokeilla poikia taas samaan huoneeseen. 

Tampereen reissulla käytiin tietty myös Ikeassa ja Iivo sain valita ensimmäistä kertaa itse uuden lelun. Koitin näyttää vähän kaikkia ja lopulta hän sanoi "anna" kun näki tämän poika-vauvan  ♥ Sitä on nyt "ahaailtu" ja pusuteltu. 

 Muutama kuukausi on ollut hulinaa, huonosti nukuttuja öitä ja on tuntunut ettei Iivoon saa kontaktia kun se vaan viipottaa tuulispäänä menemään.  Kaikenkaikkiaan tuntuu että nyt ollaan voiton puolella, en tiedä mistä mutta kuitenkin  :D  Meillä on reipas ja aurinkoinen pikku taapero ♥

(Lisäys saman päivän iltana, Iivo sanoo myös "hyvää yötä") ♥♥