perjantai 3. helmikuuta 2017

Sosiaalinen lapsi

Meidän pojat ei turhia ujostele. He ovat rohkeita, avoimia, iloisia ja luottavaisia. Jokainen ihminen on mahdollinen uusi ystävä. Äitinä nautin suuresti lapsieni itseluottamuksesta ja avoimuudesta ja usein saadaan positiivista palautetta ihan ventovierailta ihmisiltä. Itse olen ollut lapsena todella ujo, jopa pelokas ja pitkälle aikuisuuteenkin uudet ihmiset ja tilanteet on ahdistanut kovasti. Ehkä siksi iloitsen lasten sosiaalisuudesta ja rohkeudesta.

Yleensä aikuiset ilahtuvat kun lapsi tervehtii vaikkapa lenkillä tai kaupassa ja osa jää juttelemaankin. Joskus taas aikuinen selkeästi hämmentyy eikä vastaa mitään, silloin voi pientä harmittaa tai lähinnä ihmetyttää. Aku toki jo ymmärtää että kaikki ei ole yhtä puheliaita mutta pienempänä hän saattoi ottaa raskaastikkin tälläiset "takaiskut". Silloin sain yhtenään olla selittämässä että ehkä tämä ihminen ei huomannut meitä tai kuullut. Tai jos se ihminen ujosteli sanoa hei kun ei tunne meitä. Sitten Aku alkoikin aina sanoa "se ei vielä tuntenut Akua" kun joku ei moikannut takaisin. Iivo taas lisää volyymia jos joku ei huomaa :D Hei..HEI! Pieni osa ihmisistä vaikuttaa jopa paheksuvan puheliasta ja rohkeaa lasta. En tietenkään anna lasten jäädä jututtamaan ihmistä joka selkeästi kiusaantuu huomiosta mutta muuten annan heidän jutella melko vapaasti sekaantumatta sen kummemmin, tarkkailen vaan tilannetta.

Laivalla viime kesänä

Sosiaalisia nämä siis ovat. Usein ihmiset sekoittaa sosiaalisuuden ja sosiaalisen älykkyyden. Sanoisin että on nämä ikänsä tasoisesti myös ihan sosiaalisesti älykkäitäkin :D Siihen haluankin panostaa. Sen lisäksi että on hyvä rohkeasti tutustua uusiin ihmisiin ja tilanteisiin, pitäisi myös osata ottaa muut huomioon niin teoissa kuin sanoissa. Lapseltahan ei voi tietenkään vaatia enempää kuin mihin hän ikänsä puolesta pystyy.


Aku on aina ollut tässä suhteessa helpompi kuin Iivo. Aku on tosi empaattinen, ajattelevainen ja herkkäkin vaikka onkin vilkas ja energinen. En muista kuin yhden kerran Akun tönäisseen toista lasta perhekerhossa joskus 2vuotiaana. Mä olin aivan kauhuissani, että kuinka se nyt näin teki vaikka oikeasti sehän oli ihan normaalia käytöstä 2vuotiaalta. Leikit voi toki olla välillä rajuja ja tulee kahnauksia mutta ilkeyksissään hän ei pura huonoa fiilistä toiseen.


Iivo taas on, no Iivo :D Siinä jätkässä on tulta ja tappuraa. Ilkeä hänkään ei ole ja samoja luonteenpiirteitä löytyy kuin isovelistä mutta Iivo menee niin sata lasissa koko ajan, että aina ei huomaa jos vaikka törmää toiseen ja kävelee siinä hötäkässä yli.. Onneksi Iivo pyytää kyllä mielellään anteeksi ja lohduttaa kun jotain sattuu, eikä enää nykyään satu läheskään yhtä paljon kuin ennen. Pointtina siis se että Iivon kanssa ollaan saatu ja saadaan varmasti tulevaisuudessakin tehdä enemmän töitä että hän kasvaisi "sosiaalisesti älykkääksi" ja muita huomioivaksi lapseksi ja sitä myöten aikuiseksi.

Sielä ne apinat riekkuu :D Viime kesänä Muumimaailassa

Kovasti olen myös miettinyt että kun lapset alkaa kulkea yksin esimerkiksi kavereiden luona omaa katua pidemmällä, pitää vähän jutella siitäkin että kenelle tahansa ei saa jäädä juttelemaan. Ollaan itse asiassa jo juteltu Akun kanssa. En kuitenkaan halua pelotella ihmisillä tai viedä heiltä tätä luonteen ominaisuutta mitä kuitenkin pidän vahvuutena.

Aika usein kuulee sanottavan että "ei niitä lapsia ennenkään kasvatettu ja ihan hyviä niistä tuli", viitaten erilaisiin kasvatus trendeihin. Itse en sano noudattavani mitään tiettyä kasvatusmallia tai ajatusta. Aion vaan tehdä parhaani että meidän lapsilla olisi onnellinen, turvallinen ja pitkä lapsuus ja heistä kasvaisi rehtejä, onnellisia, itsevarmoja ja muut huomioivia aikuisia. Koska niitähän me kasvatetaan, tulevaisuuden aikuisia.

Entä teillä muilla, onko lapset ujoja tai ulospäin suuntautuneita? Mitä haasteita se tuo kasvatukseen?

♥ Nora


6 kommenttia:

  1. Ihanat veljekset siellä <3 Meillä on esikoinen huomattavasti paljon ujompi kuin pikkuveljensä. Jännää on kuitenkin se, että hän onnistuu ujoudestaan huolimatta aika nopeasti saamaan uusia ystäviä. Olen aina ajatellut että se johtuu siitä että hän on todella kiltti ja huomaavainen.. Se voi toki joskus olla myös huonoa, sillä en tiedä miten hän esimerkiksi puolustautuisi jos joutuisi kiusaamisen kohteeksi. <3 Meidän nuorempi herra on se joka moikkailee tyyppejä kadulla ja käy kahviloissa istumaan vieraiden pöytään koskaa seura vaan näytti niin mukavalta.. (tää on oikeesti tapahtunut) Heh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D "koska seura vaan näytti niin mukavalta" Ihana ♥ Enemmän minäkin olisin Akun kohdalla huolissani esim. kiusaamisesta koska on paljon herkempi kuin Iivo. Jostain syystä mua ei paljon huoleta sama Iivon kohdalla :D hän on nimittäin melko kipakka jos kokee tulleensa kohdelluksi epäreilusti.

      Poista
  2. Ihania poikia♥ Meillä vieraat tuskin pojilta sanaa suusta saavat. Kiitoskin on lähinnä kuiskaus tai suun liike, mutta tulee kyllä automaattisesti :) Isompi pojista olisi muuten varmasti paljon sosiaalisempi, mutta on "tottunut" jännittämään puhettaan. Kuopuksen kohdalla taas ei auta kuin aika ja oma tila. Kotona nuo kyllä höpisevät jopa unissaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan itsekkin lapsuudesta, ujo kun olin, että kotona/tuttujen ihmisten parissa olin aika riiviökin ;D mutta vieraammissa olosuhteissa oli aivan kamalaa jos piti puhua tai edes pelkkä meneminen ahdisti. Siitä voi kutenkin kasvaa ulos tai ainakin oppia elämään niin ettei se hallitse sosiaalista elämää :)

      Poista
  3. Hei Nora!
    Oli kiva lukea millaisia teidän pojat ovat luonteeltaan. Meidän poika melkein 3v. on myös todella sosiaalinen ja aina tervehtimässä kaikkia kaikkialla. Muistuttaa paljon teidän Iivoa.

    Kirjoitit hyvin noista takaiskuista, jos joku ei moikannutkaan takaisin. Kai se on vain niin, että lapsienkin on opittava, että ihmiset ovat erilaisia, eikä kaikki reagoi toisiin ihmisiin samalla tavalla. Tosin kyllä minäkin varmasti keksisin kaikenlaisia selityksiä lapselle, jos hänelle ei moikattaisi takaisin. Sitä vain haluaa säästää lapsia pahalta mieleltä.

    Mitä ulospäin suuntautuneen lapsen kasvatukseen tulee, luulen että on hyvä tukea tuota luonteenpiirrettä, sillä monet ujot ihmiset kamppailevat ujoutensa kanssa ja toivovat olevansa edes hieman ulospäin suuntautuneita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, onhan se tärkeää oppia että elämässä tulee myös pettymyksiä :) Oon samaa mieltä kanssasi, haluaisin että pojat pystyisi pitämään tämän sosiaalisen ja ulospäinsuuntautuneen asenteensa läpi lapsuuden aikuisuuteen. Sen vaan tietää että viimeistään koulumaailmassa osa siitä todennäköisesti karisee :( Pitää olla tukemassa ja kannustamassa kun vastoinkäymisiä tulee ♥

      Poista

Kiitos kommentista ♥