torstai 19. marraskuuta 2015

Kuka väittikään ettei lapset tuu kalliiksi..

Usein kun puhutaan että lapset tulee kalliiksi, joku fiksu heittää että "eihän ne nyt niin kalliiksi tuu, se on omista valinnoista kiinni" jne.. Noo, mä rohkenen olla eri mieltä. Siitä päivästä kun poikamme Iivo alkoi hilata itseään eteenpäin, on meiltä tuhoutunut jos jonkinmoista omaisuutta.

Kaikenmoista pienempää damagea on kokenut Akun lelut. Tietysti ne rakkaimmat ja makeimmat on joutuneet riiviömäisen pikkuveljen armottomaan käsittelyyn. Sydäntäsärkevä ulvaisu "Iiivooo" kertoo aina paljon, aina ei ees heti huvita mennä katsomaan että no mitä nyt?

Eniten meikäläisen aivoon (ja kukkaroon) on kolahtanut vähän isompien hankintojen tuhoutuminen. Ostettiin viime talvena uusi tv-taso. Meillä oli ollut vuosia samanlainen eri sävyisenä vaan ja päätettiin ostaa samanlainen koska se oli ollut niin kestävä ja käytössä hyvä. No ei mennyt kauaa kun seisomaan nousua harjoitteleva Iivonen alkoi avata tason lasi ovia ja nousta niiden varaan..niks naks ja ovet oli entiset. Onneksi ei käynyt hullusti. Kohta Iivo oli paukuttanut pikku autoilla tason kannen klommoille, irrottanut vetolaatikoiden ovia ja istuskellut vetolaatikoissa niin että kiskot petti. Ollaankin naurettu että Iivo on kuin Stitch elokuvasta Lilo ja Stitch :D No siinä se riekaleinen tv-taso komeilee.

 Viimeisimpänä on tietysti tämä tietokone härdelli. Meidän pikku hommamies Akuhan tuhosi meidän edellisen läppärin muutama kuukausi sitten puristamalla muovisella liimapuristimella näytön rikki. Nyt pari viikkoa sitten Iivo veti läppärin johdosta alas takan reunalta (onneksi ei jäänyt alle) ja kun se ei vielä riittänyt täydelliseen tuhoon päättipä poikanen tanssahdella koneen päällä varmistaakseen tuhon. Arvaattekos viimeisimmän? Pari päivää sitten Iivo sai käsiinsä Amin muutama viikkoa vanhan älypuhelimen ja juoksi suorinta tietä vessaan ja sinne mulskahti pöntöön! Mitäs siinä, oma vika kun lapsi pääsee käsiksi ekektroniikkaan tai yleensäkään mihinhään arvokkaaseen tavaraan. Tuo on vaan niin ovela että se rehaa tuoleja ja jakkaroita ympäriinsä. Välillä mä vien kaikki keittiön tuolitkin kodinhoitohuoneeseen jos on pakko saada jotain tehtyä ja Iivolla on riiviö fiilis :D

Oikeesti Iivo on kyllä rauhoittunut viime kuukausina paljon ja tietää sääntöjä, hänen kanssa voi jopa neuvotella tyyliin "ensin ruoka sitten banaani" :) Mutta onhan se vilkas ja kokeilunhaluinen! Ja älkää ymmärtäkö väärin tätä tekstiä, mä otan kyllä ite vastuun siitä jos pieni lapsi pääsee rikkomaan esineitä. Tämä poikanen on kyllä niin nopea ja kekseliäs että vaikka oon samassa huoneessa en aina kerkee estää suunnitelmia, vierestä kuule katot ja kuin hidastetussa filmissä huudat "eeeeiiii" ja vahinko on tapahtunut. Ihana rakas pikku riiviö <3

Piti vielä laittaa kuva. Kuvailin taannoin näitä mantelisia puolukkamuffinsseja ja kesken kaiken huomasin että Iivo oli hiipinyt taustalle valmiina iskemään  ;)



4 kommenttia:

  1. Onpas siellä ehtiväinen pieni mies! Kaikkea ei vaan voi estää, tai sitten pitäisi olla pehmustettu huone ilman mitään tavaroita, jos haluaa välttyä kaikilta vahingoilta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on, silti vähän pistää omatuntoon että pitikö mun nyt jättää tuo sen ulottuville :D

      Poista
  2. Oi voi! mikä toukas pieni mies teillä on! :D<3 meillä ei vielä varsinaisesti ole mennyt mikään rikki (kopkop) mutta kyllä se päivä vielä koittaa.. Minun serkulla jolla on samanikäiset lapset kuin meillä, sanoi joskus hyvin: Kun asennoituu siihen, että kaikki tavarat tässä kodissa menee vaihtoon seuraavan 7 vuoden aikana, ei tunnu niin pahalta kun jokin menee rikki.. Hihii.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, turha näitä on jäädä märehtimään :) Meni jo :D

      Poista

Kiitos kommentista ♥