tiistai 19. tammikuuta 2016

Terveellinen, koukuttavan hyvä GAZPACHO ♥



Mulla on aina kausittain himo gazpachoon, mikä on siis Espanjalainen kylmä keitto. Tästä on olemassa monenlaisia versioita enkä minäkään ole vuosiin katsonut keittokirjasta ohjetta vaan omasta päästä tehnyt. Mitään aineksia ei kuumenneta eli tämä on todellinen vitamiinipommi keskelle flunssakautta.

Tähän tarvitaan:

Kolme isoa tomaattia, pieni paprika tai puolet isosta suippopaprikasta, puolikas sipuli, 15-20cm kurkkua, kaksi valkosipulin kynttä, punaviinietikkaa, öljyä ja suolaa (+ cayannea)

Mä teen tämän aina mun Magic bulletilla (linkin takana jääkahvi ohje) ♥ mutta sauvasekoitin käy myös.



Pilko kasvikset hieman pienemmiksi niin että koneen on helppo työstää.


Laita pilkotut kasvikset kulhoon tai kannuun.


Lorota päälle noin puoli desiä öljyä, mä käytän kylmäpuristettua luomu rypsiöljyä ja 1/4 desiä punaviinietikkaa, reilu ripaus suolaa. Mä tykkään vahvoista mauista ja laitoin vielä cayanne pippuria mausteeksi.



Sitten vaan surr surr, ihan hienoksi sileäksi keitoksi. Maut vahvistuvat ajan kanssa joten laita keitto puoleksi tunniksi jääkaappiin ja testaa maku kunnolla vasta sitten. Tästä määrästä mä söin lounaalla ja päivällisellä ruisleivän kanssa masun täyteen, eli kaksi annosta tulee.


Kannattaa kokeilla, tähän tulee himo :D

12 kommenttia:

  1. Namiii! Mä kans tykkään tästä "keitosta" tosi paljon.. :D Mä oon tainnut maustaa myös muistaakseni valkosipulilla, kun siihenkin tulee välillä himo ja minusta se sopii tähän hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tämmönen kausi juttu, joskus oon syönyt tätä monena päivänä putkeen ja silloin tuntuu että ihokin "haisee" valkosipulilta :D

      Poista
  2. Mumssis <3 tämmöstä soppaa vois syödä nyt "dietilläkin" :)

    VastaaPoista
  3. Nyt alkoi tehdä mieli tätä keittoa! Täytynee itselle valmistaa lounaaksi huomenna. Kiitos :).

    VastaaPoista
  4. Siis todellakin tää kuulostaa niin hyvältä! Menee kyllä kokeiluun!

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä!! Mmmm vesi tuli jo kielelle ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥