Muutoksen kesä

Tämä kesä on ollut meille suuri muutoksen kesä monellakin tapaa. Asutaan ensimmäistä kesää meidän omakotitalossa ja vaikka meillä on ollut pihaa ennenkin, on se ihan eri asia viettää aikaa oman talon pihassa ja hoitaa ihan omaa puutarhaa.

Aku on myös saanut alkaa kulkea pihalla yksin, kun vielä viime talvena saatoin hänet seinän taakse naapuriin leikkimään. Nyt joku kauhistuu, 5v yksin ulkona. Me kuitenkin asutaan hyvin lyhyellä päättyvällä kadulla jonka varrella asuu useita lapsia. Ollaan juteltu säännöistä ja Aku tietää rajat minne asti saa mennä ja missä taloissa kaverit asuu joita sitten saa hakea leikkimään, sisälle ei saa mennä ilman erillistä lupaa. Usein lapset leikkii kadun varressa olevalla nurmialueella joka on "no mans land". Jos Aku taas on jonkun kaverin pihassa, kuulen heidän äänensä koko ajan. Mulla on aina ikkunat auki ja yleensä olenkin Iivon kanssa ulkona ja joskus myös Iivo leikkii isompien kanssa "no mans landillä" jolloin olen tietenkin mukana.

Rantavaatteen Nopo-kangas Sampsukka, saatu.

Aivan mahtavaa kun on kavereita pihapiirissä. Välillä jopa hieman haikean kateellisena katselen kun lapset vääntää menemään tuntikaupalla ja välillä vaan aidalta käydään nappaamassa banaani ja maitolasi kun ei malta tulla syömään :D Sellaisena muistan omankin lapsuuden kesät ja olen sanattoman onnellinen siitä että juuri tämän meille täydellisen talon sijainti on näin täydellinen ja että me onnistuttiin ostamaan tämä niin täydellisellä hetkellä. Tähdet kohdillaan.

Aku on myös oppinut uimaan! Harmi vaan kun uimakelit päättyi kun vasta päästiin vauhtiin, pitää alkaa käydä taas säännöllisesti uimassa.

Paita Sampsukka, saatu.

Muutos on tapahtunut siinäkin että meidän pojat leikkii myös keskenään, pitkiäkin aikoja. Aivan uskomatonta. He rakentavat legoilla, junaradalla ja leikkivät erilaisia roolileikkejä kuten rosvoa ja poliisia tai pokemonia. Iivo on yleensä pokemon jota Aku yrittää napata palloon tai sitten Aku on Ash ja Iivo Pikachu ja he seikkailevat ja taistelevat yhdessä pahiksia eli Rakettiryhmää vastaan.

Paidat Sampsukka, saatu.

Muutos on myös se ettei meillä ole enään pienen pientä taaperoa vaan "iso-poika" joka kulkee isompien lasten mukana melko sujuvasti, ei nuku päikkäreitä ja on kasvattanut itselleen orastavaa itsesuojeluvaistoa.. Vaikka siitäkin huolimatta ei kulu päivääkään ilman kolhuja ja kuhmuja tai kamalia läheltä piti tilanteita.

Paita Sampsukka, saatu.

Elämä siis rullaa eteenpäin ja suunta on hyvä :)  Kuinka teillä? Onko kesän aikana tapahtunut maata mullistavia tai elämää helpottavia ahaa-elämyksiä tai kasvu-spurtteja?

♥ Nora

Missä menee raja?

 Missä menee hyvän maun raja bloggaamisessa? Lasten suhteen, perheen ja oman itsen kannalta. Kuinka paljon kannattaa kertoa ja onko motiiveilla väliä. Osa julkaisee lapsista vain sellaisia kuvia joista lasta ei tunnista, osa ei ollenkaan ja osa täysin selvästi tunnistettavia kuvia. Itse kuulun jälkimmäiseen kastiin eikä mun mielestä ole oikeaa tai väärää kastia. Ehkä enemmän on kyse siitä millaisia kuvia julkaisee. No onko sitten väliä jos kertoo kaikki neuvola kuulumiset? Riippuu kai mitä se "kaikki" on. Ehkä se bloggaaja ei kerrokkaan kaikkea, lukijat vaan luulee niin?

Itse ajattelen (nyt, alkuun en edes etukäteen ajatellut) että kuvat ja nimet on ok, koska en julkaisisi mitään noloa tai liian henkilökohtaista. Onko mun lapset 15 vuoden päästä sitä mieltä että mä oon pilannu niitten elämän? Ehkä, mutta sillä ei välttämättä oo mitään tekemistä blogin kanssa :D

No entäs muut läheiset ihmiset? Kysyn luvan jos haluan julkaista jonkun kuvan ja keneltä oon kysynyt ollaan sovittu että julkaisen vain sellaisia mitä itsestä tai omista lapsistakin voisin julkaista. Itekkin oon joskus kiletänyt laittamasta mun kuvaa esim. faceen tai instaan. 

Mitä sitten kannattaa kertoa itsestä? Toiset on avoimempia kuin toiset ja toisilla vaan ei oo yhtä paljon luurankoja kaapissa kuin toisilla. Itse jätän työn blogin ulkopuolelle, en tosin tällä hetkellä olekkaan töissä vaan hoitovapaalla mutta mun mielestä työasiat ei kuulu someen yms. Tai ehkä jonkun alan työasiat sopii? Aika näyttää mitä kaikkea tulee omasta itsestä kerrottua, tässä nyt on hurjat muutama kuukausi bloggaamista takana.

Eilen oltiin kummipojun 13v syndeillä. Juhlat vietettiin piknikin merkeissä Hietasaaressa, aurinko paistoi ja se tuuli jolta täälä nyt vaan ei välty, oli yllättävän lempeä. Tässä vielä kuvapläjäys ihanista kakaroista ♥

Iivo kulta nauttii kun on paljon ihmisiä ympärillä, hattukin pysyi kokoajan päässä  :)

Aku oli taas kerran itse stailannut itsensä ♥ Akulla on kyllä luontaista silmää pukeutua, vaikka välillä tekis mieli puuttua asu valintoihin  :D

Ihana pikku-Mimo

Aku ja päivänsankari Rasu

Sekalainen sakki serkku-poikia. Rasu, Emil, Aku ja Onni

Lisää piknik retkiä kiitos! Eilen olikin oikeastaan kaksi piknikkiä kun oltiin päivällä lasten kanssa laivapuistossa pyöräkärryllä. Meillä oli eväät mukana ja tultiin vielä palosaaren torin kautta, jädee...namiii!

♥ Nora

Blogin takana

Havahduin tossa jokin aika sitten miettimään. Kirjoitan blogia nimimerkillä, mutta lapsista puhun oikeilla nimillä ja miehestä lempinimellä. Mulla ei ole ollut tarkoituksena mitenkään salailla omaa nimeäni ja julkaisen omalla nimellä facebookissa blogi tekstejä joten ei se nyt mikään valtionsalaisuus oo  ;)  Nimimerkki johtuu siitä että mulla oli blogger profiili jo valmiina kun sain päähänpistoksen ryhtyä bloggaamaan. 

Oon myös miettinyt että keitä te lukijat ootte. Osa on rekisteröitynyt ja käy myös kommentoimassa. Mutta kävijämääristä päätellen täälä käy "muutama" muukin. Mua on ilahduttanut suuresti se että täähän onkin ihan sosiaalista puuhaa  :D Aina kun näkee että on uusi kommentti, ilahtuu ja miettii että keneltä se on. Oon myös ruvennut lukemaan ahkerasti aika montaakin blogia ja uskaltautunut kommentoimaankin. Mä lisään aina kaikki mielenkiintoiset blogit bloggerin lukulistaan koska se on mun mielestä kaikista helpoin. Käyn täälä kuitenkin päivittäin ja nään nopeasti mikä blogi on päivittynyt. Uutta luettavaa oon katsellut blogipolusta ja myös esim. muissa blogeissa jos vilahtaa joku mielenkiintoinen blogin nimi. 

Mua kiinnostais tietää mikä on muiden lempi "seuraus" tapa? Seuraatteko semi kiinnostavia blogeja vai ainoastaan niitä mitä joka kerta jaksatte lukea? 

Vielä muistutus! Blogilista lopettaa, joten jos oot seurannut sitä kautta niin lisääppä lukulistaan tai seuraa meitä facebookissa tai blogipolun kautta!

T: Nora  :)

p.s Nyt oli kyllä ihan liikaa vapaa aikaa aahhahhaa...onneks Akulla on enää yks kerho päivä ettei lähe ihan lapasesta   ;)

Synttäripoikanen

Tänään on (vihdoin ja viimein) Aku rakkaan 4v syntymäpäivä. Tätä on odotettu. Aku rakastaa juhlia ja odottaa joulua ja synttäreitä koko vuoden.. Eilen illalla kyllä taisi tuntua vähän jännittävältä ajatukselta että menee nukkumaan kolme vuotiaana ja herää neljä vuotiaana. Aku olisikin halunnut vielä jäädä kolme vuotiaaksi ♥ 

Aku on kova puhumaan ja nauramaan. Ottaa toiset hienosti huomioon ja muistaa sanoa äitille joka päivä monta kertaa "rakastan sinua". Akusta tulee isona sukeltaja, tai palomies tai ehkä jopa sukeltaja-palomies. Aku kova tekemään temppuja, kupperiskeikkoja käsillä ja ilman, käsillä seisontaa jne..

Hurjapää vauhdissa ♥

Kaikki aina sanoo että "mihin tää aika menee". Mä yritän elää niin tässä hetkessä kuin se vaan on mahdollista, nauttia arjesta ja sadepäivistä. Jos elää vaan tulevaa, aika lentää ohi. Vaikka pitää haaveilla ja suunnitella elämää, muistakaa nauttia tästä hetkestä ja siitä mitä on. Itse tajusin tän varmaan silloin kun Aku syntyi. Ei tartte vain odottaa mitä tulee, mitä pitää saada, mitä pitää tehdä että olisi tyytyväinen vaan se on tässä ja nyt ♥

Mun ihana sisko kirjoitti tämän runon Akulle ristiäis päiväksi, aivan täydellinen.

Vauvojen maasta, niin pieni ja viisas. Tuijottaa ja tapittaa, tutkii ja kuuntelee. Pienellä suurella itsellään rakastaa ja valloittaa. Tukka silkistä punottu, peni suu suudelmille. Vauvan korvat samettia, posket pienet paijaukselle.

Vauvojen maasta, vauvakedolta. Kaikista kaunein ja sopivin. Annettu suureksi rakkauden lahjaksi, kauniiksi kalliiksi aarteeksi. Kymmenen pientä varvasta kippuralle, sormet pienet pitävät kiinni.

Pieni suuri rakkaus ottaa kaiken, vauvan ihanalla itsekkyydellä kaiken haluaa. Anna niin paljon kuin riittää, rakkaudesta yhdessä kasvatte. Vauvaketo on uni vain, kukkainen kaunis taulu.
Eläkää onnesta suuresta sekaisin! 

p.s. Jos olet kiinnostunut lukemaan suurperheen arjesta runoudella höystettynä, käy vilkaisemassa mun siskon elämän makuista blogia Napsahduksia  :)

Väsyttää..

Tänään aamu alkoi 4.30 jeee... Iivo pyöriskeli kuuteen asti ja nukahti sitten vielä tunniksi. Me aikuiset ei kyllä enää nukuttu. Kun on väsynyt pienetkin asiat alkaa saada isoja mittasuhteita. Kiukuttaa, ärsyttää jne.. Sitten tulee ajatelleeksi että entäs ne joilla on vielä enemmän lapsia tai erityislapsia tai yksinhuoltajia tai tai tai. Aina jollain muulla vois olla huonommin, ihan kun se vähentäisi omaa "lupaa" olla väsynyt.

Eräs viisas mies (joka itsensä tunnistaa jos lukee) sanoo aina että tuska on vakio. Siis joka asiassa. Ihmisten tunteita tai kokemuksia ei voi verrata tai vähätellä. Yhden lapsen äiti voi olla yhtä väsynyt kuin suurperheen äiti, näin esimerkkinä.

Aamulla jos pitää nousta aivan liian aikaisin ensin on sellainen olo ettei mistään tuu mitään. Ei me voida lähteä mihkään kun Iivo heräskin niin aikasin että se on heti väsynyt jne. Kahvikupin (tai kahden) jälkeen alkaa elämä voittamaan ja onneksi Aku yleensä heräilee vähän myöhemmin niin saa "rauhassa" koota itsensä. Sitte kun saa vielä aamupalaa niin on jo suunnitelmatkin uusittu päivän varalle ja kaikki on taas mahdollista (teoriassa). Noo, kyllä niitä uusia sudenkuoppia päiviin toisinaan mahtuu.. mutta ooneks oon suunnittelun mestari (hehheh) niin äkkiä plan b, c tai d kehiin.

Eiköhän tuo pikku-vintiö ala kohta nukkua aamulla vähän pidempään(sanokaa vaan "joo"). Parempaan päin on jo menty kuitenkin. Nyt Iivo sentään nukkuu yöllä vaikka herätys onkin turhan aikaisin. Onneksi kesä tekee tuloaan, valoisana aikana kestää pieniä yöunia huomattavasti paremmin kuin pimeään talvi-aikaan.

Iivoakin kiukuttaa väsyneenä vaikka onkin hienosti laittanut "koruja" kaulaan aivan itse ♥

Olen aiemmin kirjoittanut Iivon yö-hulinoista täälä ja täälä.

Karkkipäivä?

Jäin tossa jokunen viikko sitten miettimään karkkipäivän merkitystä kun samana päivänä kaksi vierasta ihmistä kysyi Akulta että onko sulla karkkipäivä tänään? Se oli siis perjantai päivä ja oltiin menossa meidän siwaan. Matkalla joku vastaantulija (mies) jolle Aku tietysti moikkaili, kysyi sitä ja sitten kaupassa vielä semmoinen iäkkäämpi rouva. Vastasin molemmille että "ei meillä oo, me syödään karkkia kun halutaan". Molemmat jäi vähän haavi auki seisomaan..

Se että me syödään herkkuja kun halutaan ei tarkoita että me syötäisiin paljon herkkuja. Ja "kun halutaan" tarkoittaa että kun äiti antaa luvan, hehheh.. Mutta siis, mä en oo koskaan "oppinut" ostamaan karkkia. Meillä lapsuuden kodissa ei usein syöty karkkia, enemmän herkuteltiin kun äiti vaikka leipoi. Eikä meillä ollut ylimääräisiä herkkuja kaapeissa mitä olis voinu käydä salaa napostelemassa. Jos meillä oli jotain hyväskää niin se oli tarkoitettu johonkin tiettyyn tilanteeseen. Tämä varmaan paljolti johtui siitä että meitä lapsia oli neljä ja herkkukätköjä olisi saanut täyttää jatkuvasti jos sellaisia olisi ollut.

Nykypäivään. Meillä kyllä saattaa olla kaapissa suklaata tai jäätelöä mutta se voi olla sielä viikotolkulla. Välillä mä kyllä itse herkuttelen (joskus jopa päivittäin) mutta vasta kun lapset nukkuu en halua siirtää "huonoa" tapaa heille. Jos Aku pyytää kaupassa ostamaan karkkia tms. vastaus on lähes poikkeuksetta "ei me nyt osteta" eikä se siitä mitään ryhdy hulinoimaan koska kyllähän se jo tiesi vastauksen, aina voi  koittaa.. Aina joskus mä sitten yllätän Akun ja laitan vaikka välipalan (esim.omenaa ja rusinoita) viereen pari palaa suklaata ja sehän on aivan onnensa kukkuloilla. 

Enemmänkin kyllä me herkutellaan silloin kun leivotaan yms. Esim. jotain tämmöstä...

Nää cookie popsit on aivan superherkullisia, aika työläitä vaan. Erilaiset "mubelot" eli muffinssit/cup cake viritelmät on mun ja Akun bravuureja.

Muuten me syödään ja eletään perus terveellisesti. Tavallista kotiruokaa jossa on paljon kasviksia, liikuntaa ja ulkoilua unohtamatta. En nää tarpeelliseksi yhtä karkkipäivää jos herkuttelu ei oo muuten aivan päässyt karkaamaan käsistä. En kyllä myöskään lyttää karkkipäivää, opettaahan se odottamaan sitä hyvää. 

Näin meillä. Kuinka teillä muilla? Onko karkkipäivä vai mussutellaanko joka päivä? Vai kuten meillä, satunnaisesti pientä herkku nautintoa elämään.

Veljekset kuin ilvekset

Kun mä täs kattelen noita meidän poikia ei voi kuin ihmetellä. Ihania hassuja poikia. Kuinka ne voi olla niin erilaisia mutta niin samanlaisia? Kun saatiin tietää rakenneultrassa että toinen poika on tulossa, olin aika tyytyväinen. Ei sillä etteikö oma tyttö olisi mahtavaa, mutta ajattelin että huh, tuttu juttu! No tavallaan..

Tietyt jutut on molemmilla ihan samoja, ja onhan niissä samaa näköö! Vaikka toisaalta kun tarkkaan katselen en enää edes näe yhtäläisyyksiä. Kasvojen pääpiirteet ovat erilaisia mutta kuitenkin kokonaisuus on samankaltainen. Ihmeellistä!

Akussa alusta asti pisti silmään hiukset ja tietenkin valloittavat hymykuopat. Taisin sanoa äitilleni puhelimessa heti syntymän jälkeen että "hymykuopat, mä en ees tajunnu tilata niitä". Olin vitsaillut että "tilaan" kiltin ja hyvin nukkuvan lapsen jolla on paljon hiuksia..eipä paljon metsään mennyt. Aku on aina ollut sopuisa luonne, naurava, ystävällinen,reipas, sosiaalinen jne... Synnärilläkin pari kertaa vähän kitisi, pelkäsin hirveästi että jos se itkee niin mitä mä teen! Aku oli varmaan 3kk kun itki jostain syystä vähän kauemmin, ehkä 15min. Me oltiin molemmat aivan paniikissa että mitä sille pitää tehdä? Siihen asti oli aina tissi auttanut  :D

Akulilli ♥

Iivo kun syntyi ensi vaikutelma oli että apua! Sehän on aivan sama vauva. Vaikka tuntuikin hirmu pieneltä ja kuvistakin huomaa että näköjään 465g eroa painossa näkyy. Iivo ei rääkäissyt edes synnyttyään, ensin se kyllä johtui siitä että Iivolla oli napanuora kaulan ympäri. Mutta sittenkään kun sain Iivon rinnalle, ei mitään, pienen pientä yninää ja alkoi heti syödä tissiä. Iivo oli hereillä 4tuntia ja söi siitä ehkä 3 ja puoli tuntia! Kävin vain suihkussa ja Iivo punnittiin ja mitattiin. Saatiin olla synnytyssalissa koko aika omassa rauhassa, ei tainnut olla kiireitä. Kysyin kätilöltä että onko tää ihan normaalia ja se vastasi että "kai...ei kyllä oo ennen tullut vastaan". Iivo oli pikkuvauva aikana vielä rauhallisempi kuin isoveli, helpolla päästiin. Sitten sieltä alkoikin kuoriutua oikein pikku-persoona. Iivo on selvästi huumorimiehiä ja löytyy pilkettä silmäkulmasta. Taitaa olla hitusen temperamenttisempi kuin Aku, ehkä tulee siinä äitiinsä... 

Iivolilli♥

Kun pojat kasvaa, eroavaisuudet tulee varmasti vielä selvemmin esiin. Mutta kyllä näkee että samasta puusta veistetty ♥

Kuinkas kävikään "unikoululle"

Siinä tuhisee muutaman päivän ikäinen Iivo-vauvanen. Silloin ei paljo hötkyilty, tuntui että Iivo nukkui ensimmäiset kolme viikkoa putkeen. Ruokataukoja lukuunottamatta  ;)

Kerroin aiemmin Iivon "yöhulinoista" tässä postauksessa. Mitään varsinaista unikouluahan me ei aloitettu vaan tarkoituksena oli lopettaa yösyötöt ja totuttaa Iivo nukkumaan koko yö omassa pinnasängyssä. Suunnitelma oli että mä nukun alakerran sohvalla ja Ami antaa Iivolle tuttia kun herää ja ihan ääritapauksessa antaa korviketta pullosta koska Iivo on syönyt niin paljon öisin että olisi voinut nälkäkin alkuun vaivata.

Ensimmäisenä yönä Iivo heräsi muistaakseni 2-3 kertaa ja heräsinkin huutoon, mutta sitä kesti vain n.20min kerralla ja oli rauhoittunut tutilla. Toisena yönä heräsi kerran ja kolmantena ei yhtään kertaa! Pulloa ei siis tarvittu ollenkaan (tiedä sitten olisiko edes ottanut).

Neljänneksi yöksi meninkin jo takaisin omaan sänkyyn ja ollaan menty 0-1 heräämistä yössä ja tutilla rauhoittuu heti. Uskomatonta.. 

Mitä tästä sitten voi päätellä? Ei kai oikein mitään, aika oli oikea?

Nyt Iivo kyllä herää aamuisin aiemmin jopa viiden jälkeen kun ennen heräsi seitsemän jälken. Se taas sekoittaa päiväunet. Iivo on nukkunut jo pitkään vain yhdet päikkärit mutta kun noin aikaisin herää on pitänyt nukkua kahdet ja taas saa taiteilla ettei nuku niitä liian myöhään. Mutta kai tämäkin tästä tasaantuu, saadaan haettua uudelleen/uus päivärytmi. Jos jotain niin sen mä oon oppinut että näin pienten kanssa kaikki on väliaikaista. Onpa muuten ihanaa herätä aamulla niin ettei ole herännyt kertaakaan yön aikana..

Voihan tämä valoisuuskin vaikuttaa aamuheräämiseen vaikka meillä on kyllä pimennysverhot paitsi semmoisessa pienessä "yläikkunassa". Siihen virittelin eilen pimennyksiä ja Iivo nukkui puoli kuuteen...että enpä tiedä. Oon aamuvirkku että sikäli herääminen ei oo ihan kamalaa vaikka tietty tohon aikaan mielellään vielä nukkuis. Illalla mä oonki ollu jo kuuden jälkeen aivan poikki kun rytmi on pari tuntia "edellä".

On se kuitenkin hyvä että nukutaan kaikki heräämättä yön läpi. Kauanko tätä kestää, se jääkin nähtäväksi.

Räpätäti(kö)

Tietääkö kukaan muu sen fiiliksen kun ei oo koko päivänä puhunut toisen aikuisen kanssa ja sitten joku esim. naapuri tai kaupan kassa joutuu puhetulvan kohteeksi? Mun suusta ainaki voi livahtaa melkein mitä vaan.. Kaivoin esiin mun melkein vuoden takaisen facebook päivityksen:

Ostin eilen ben&jerrys uutta jäätelöä, se oli (huom.oli, meni jo) joku kreikkalainen jugurtti hunaja caramel sanahirviö. Kassalla myyjä kysyi se purkki kädessä että onko hyvää, tohkeissani jaarittelin etten tiedä ku en oo maistanu ja että on kyllä kallista toivottavasti ei sula matkalla (kävellen, sentään..) Se myyjä oli vähä vaisu ja totes vaa jotain et yleensä ne kyllä on hyviä. Mähän siitä vielä innostuin ja jaarittelin lisää muistakin kyseisen merkin jäätelöistä... Iloisena lähin astelemaan ulos ja mietin et olipa se kiinnostunu jäätelöstä kunnes mä hokasin et sehän sanoi "onko hyvä" eli tuleeko muuta!! Tää vaivaa mua ihan kohtuuttomasti, en enää ikinä voi mennä meijän uuteen siwaan. Tai sit pitää stalkata ovelta et ketä myyjä 

Hymiö grinVoisko sanoo vaikka "onko hyvä näin"?

Ja näitähän piisaa.. Toinen esimerkki on meidän lähipuistosta viime syksyltä. Tapasin ensimmäistä kertaa jonkun äiti-ihmisen pienen tyttärensä kanssa ja eipä aikaakaan kun huomasin jaarittelevani sille mun riittämättömyyden tunteesta vanhempana nyt kun on kaksi lasta.. Sitte ajatukset laukkaa et kysyks toi multa ees mitään?? Toinen siinä semi vaivaantuneena potkii hiekkalaatikkoa kengänkärjellä.

Kun viettää päivät lasten kanssa touhuten niin joskus vaan kaipaa aikuista (!)juttuseuraa ja kun sitä ilmaantuu niin hanat on auki! Hyvä ku ei suu vaahtoa ku tämä täti selittää. Noo, ehkä ne ihmiset selviää mun hyökkäyksistä, ajan kanssa.

Olenko ainoa?

Älä herätä mua unesta..

Iivo aivan pikkaraisena ♥

"Älä herätä mua unesta. Mä huudan hee e ei 

tai mä en pääse sinne uudestaan"

"Älä herätä mua unesta". Tän vois ottaa ihan kirjaimellisesti, yöllisiä herätyksiä on välillä liiankin paljon. Mutta mä tarkoitan tällä kertaa kuvainnollisesti. Oon sanonut muutamia kertoja että varsinkin Iivon syntymän jälkeen on tuntunut kuin eläisi omassa pienessä kuplassa. Ei jaksa ottaa stressiä muusta maailmasta ja kaiken pahan ja epämieluisan työntää pois mielestä. Tähän mun kuplaan ei mahdu ajatustakaan työnteosta ja oikeasti mä nautin mun työstä! Mutta nyt mä tiedän että mun paikka on kotona lasten kanssa. Kerkee niitä töitä sitten taas tekemään ihan tarpeekseen kun lapset vähän kasvaa.

Mä rakastan Mikael Gabrielin biisiä "Älä herätä mua unesta", sitä sanomaa minkä mä oon sieltä poiminut, joku muu vois olla eri mieltä.

Äiti ja poikaset viime kesänä Muumilaaksossa

"Älä luovuta beibe, ota kaikki mitä puuttuu beibe. Maailma on sun, maailma on sun, kaikki tää kuuluu meille"

Pikkuhiljaa tuntuu että tää "kupla" alkaa hälvetä, ympärilläkin on mielenkiintoisia asioita. Esimerkiksi tämän blogin aloitus, tuntui että joku oma juttu olis paikallaan. Oon myös päättänyt ryhtyä olemaan sosiaalisempi muiden äitien kanssa, no ensiaskel on ollut nämä puistotreffit. Ei me toki mitenkään eristyksissä olla oleiltu, mahtuu tänne kuplaan muitakin ihmisiä. Mutta jollain tavalla vois petrata omaa aktiivisuutta ihmissuhteissa, kaikki tapahtuu jotenkin lasten kautta. Soitto tai viesti silloin tällöin tärkeille ihmisille ja vanhoille ystäville olis paikallaan.

"Mä en haluu pahaa kellekkään vaan elää maailmaani, kourallinen ihmisii ympäril on mun taivaani"

Meillä on aina ollut sisarusten kesken tiiviit välit. Tietenkin kaikkia elämä vie eteenpäin ja niin täytyykin. Siskolla ja mulla on omat perheet ja veljilläkin on jo ihan "vaimomatskuu" kainalossa.  Kaikilla on omat menot ja jutut, arkeen helposti urautuu. Täytyy jo vähän nähdä vaivaakin että välit pysyy tiiviinä loppuelämän. Siihen tarvitaan muutakin synttärit ja ristiäiset.

"Sä voit muuttaa tulevaisuutta sä voit muuttaa historiaa"

"Tee niinkun mä pidä sun läheiset lähellä niin sit sun maailman ympäri on lyhyempi kävellä"

Mutta tavallaan mä aion kyllä jäädäkkin sinne mun kuplaan. Mä vaan nappaan sinne lisää ihmisiä, uusia ja matkasta "pudonneita". 

"Mä pysyn unessa ja tiedän mitä tartten, maailma on täälä, täälä meit varten"

"Tänään todellisuus on vaan liian masentavaa. Mä jään tähän maailmaan koska tääl on kaikki parempaa"

Kaikki lainatut kohdat on Mikael Gabrielin biisistä Älä herätä mua unesta.