keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kesä mielessä


Mä oon semmonen suunnittelija ihminen. Mulle puolet ilosta on suunnitelu, haaveilu ja asioiden LISTAAMINEN. Listat, ne on mun juttu. Kauppalistaa, pakkauslistaa, mitä istutan kesällä listaa..jne.

Mulla on vinopino piirrustuksia ja suunnitelmia meidän pihaan kesäksi. Meillä on pieni kasvihuone ja salaatti/yrttipenkki. Aika pienestä penkistä saa koko  kesäksi salaatit ja yrtit ja pitkälle syksyynki. Kasvihuone meillä oli ekaa kesää viimevuonna ja sielä kasvatettiin chiliä, tomaattia, kurkkua, paprikaa, kesäkurpitsaa ja vesimelonia. Siis aivan oikeesti mä istutin kaupan melonista siemenen ja loppukesästä oli liuta pienen pieniä melonin raakileita. Poistin muut ja jätin vaan kaksi kehittymään, niistä tuli aika pienet verrattuna kaupasta saataviin eikä aivan yhtä punaisia olleet mutta se maku oli aivan ihanan makea. Tässä kuva meidän meloneista.







Tänä kesänä ei laiteta vesimelonia koska se valtas puoli kasvihuonetta ja sato jäi aika pieneksi...
Tomaatin ja chilin siemenet ollaan kylvetty jo aikapäiviä sitten Akun kanssa ja nyt laitettiin kurkkua, kesäkurpitsaa, maissia ja meksikolaista viidakkokurkkua, saas nähä kuinka käy.
Aku istutus puuhissa.




Oi kuinka mä odotan että saa hakea aamulla leivän päälle pihasta salaattia ja ruohosipulia...vielä parempi sitten kun saa hakea kurkun ja tomaatinki omasta pihasta.
Satoa viime kesältä.




Meillä on suunnitelmissa ystävä pariskunnan kanssa hommata kesäksi viljelys palsta. Katotaan saadaanko ja mitä sinne sitten laitetaan...oikeastaan mä oon jo kyllä hankkinu siemenet valmiiksi...


Tässä vielä chilin taimia..




Ja tomaatin taimi..





4 kommenttia:

  1. Kyllä parhautta napsia omasta pihasta takuulla tuoretta ja vihiriää :) ja maku on ihan eri luokkaa <3 ehkä meilläkin vielä joskus on joku oma planttu jossain :D tsemiä istutuspuuhiin!!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun oot alannu kirjoittamaan tätä blogia <3 <3
    Herkullisen näköisiä nuo tuoreet vihannekset ja mitä parasta lapsetkin oppii oikein viherpeukaloiksi , siinä samalla kun äitikin oppii :)
    Mä en nyt laita mitään kasvamaan , kun olen toukokuun poissa. Mutta ostan sitten muutaman valmiin plantun jostakin kesäksi mökille :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista ♥